Eteisen sisustus – 11 vinkkiä toimivampaan tilaan
Sisustus
Eteisen sisustus – 11 vinkkiä toimivampaan tilaan
Eteisen sisustuksessa kannattaa suosia vaaleita värejä ja kiinnittää erityishuomiota tilan säilytysratkaisuihin. Poimi vinkit toimivamman eteisen sisustukseen ja ota askel kohti helpompaa arkea.

Ennen eteinen oli tilava porstua tai halli, josta oli käynti asunnon muihin huoneisiin. Ajan myötä se on kutistunut muutaman neliön läpikulkupaikaksi. Tilan tulisi kuitenkin toivottaa tervetulleiksi niin vanhemmat ruokakasseineen, lapset kuravaatteissaan kuin vieraat juhlapuvuissaan.

Suurin ongelma eteisessä on usein säilytystilan puute. Vaatteita on paljon eri tarkoituksiin, ja harrastusvälineitäkin säilytetään tavallisesti komeroissa. Eteistä sisustamalla et saa lisättyä neliöitä, mutta voit hyödyntää tilan entistä tehokkaammin parilla käytännöllisellä muutoksella.

Eteisen sisustus – 11 vinkkiä

1. Eteisessä saa olla runsaasti säilytystilaa, ja pienen tilan neliöt kannattaakin hyödyntää lattiasta kattoon. Mahtuisiko vaikka lipaston päälle ylimääräinen hylly ja sen päälle muutamia säilytyskoreja?

2. Kaappien ja laatikoiden penkominen voi olla pienessä tilassa hankalaa. Liukuovelliset kaapit ovat hyvä ja tilaa säästävä vaihtoehto eteenpäin aukeaville kaapistoille ja laatikoille.

Vinkki!

3. Eteisessä tarvitaan usein istuinta. Arkun tai tukevan kannellisen puulaatikon päällä on kätevä sitoa kengännauhat, ja sen sisään mahtuvat esimerkiksi toiseen vuodenaikaan kuuluvat jalkineet. Voit myös nostaa pienen parveketuolin talveksi eteiseen.

4. Kapea lipasto tai laatikosto sopii pieneenkin tilaan ja kätkee hansikkaat sekä hatut. Numeroi laatikot tai maalaa ne eri väreillä, niin kaikki perheenjäsenet tunnistavat omansa.

5. Hanki laskutaso avaimille ja muulle pikkusälälle. Sopiva paikka löytyy esimerkiksi oven vierelle sijoitetun lipaston päältä. Pieni ruukku tai vati on hyvä säilytyspiste, josta tavarat löytyvät aina tarpeen tullen.

6. Laskutason ohella avainkaappi ja -naulakko ovat hyviä vaihtoehto avainten säilytykseen. Näin tallessa pysyvät muidenkin tilojen, kuten kellarin, saunan, ullakon tai kesämökin, avaimet. Kaapista tai naulakosta hajamielisempikin muistaa napata mukaansa myös työpaikan kulkukortin.

7. Eteinen tarvitsee tehokasta yleisvaloa, joten yksi plafondi katossa ei riitä. Pitkulaiseen tilaan sopivat esimerkiksi kisko- tai vaijerivalaisimet. Niillä saat suunnattua valon tarvittaviin paikkoihin, kuten komeron sisälle tai laatikon nurkkaan. Hyllyköiden alapintoihin kiinnitettävät ledivalaisimet tuovat eteiseen lisävaloa ja helpottavat tavaroiden löytämistä. Tunnelmanluojaksi kelpaa esimerkiksi pöytävalaisin lipaston päällä.

8. Eteisen ehdoton sisustuselementti on rekki tai naulakko, johon käyttövaatteet on helppo ripustaa ilmavasti ja siististi. Vierasvaraksi voi hankkia lisäksi kevyen ja tyylikkään pystynaulakon, joka on kaunis tyhjänäkin.

9. Eteisen sisutuksessa suuri peili on tarpeen, sillä se avartaa tilaa ja viimeistelee tilan ilmeen. Valitse mahdollisimman korkea kehyksetön, kirkaslasinen kuvastin, josta pystyy helposti tarkistamaan olemuksen ennen uloslähtöä.

10. Eteisen nurkkaan voi olla hyvä sijoittaa roskakori, johon voi nakata taskussa pyörivät kuitit ja karkkipaperit tai kenkien mukana sisälle kulkeutuneet yksittäiset puiden lehdet.

11. Eteinen on usein pimeä, ikkunaton tila. Se avartuu vaaleilla väreillä, mutta kaiken ei tarvitse olla valkoista. Usein käytävämäinen sisäänkäynti jäsentyy paremmin, jos yhden seinän väri poikkeaa muista. Voit valita voimakkaankin sävyn, jos valaistus on hyvä.

Vältä eteisen sisustusmokat

  • Älä täytä pientä eteistilaa liian suurilla kalusteilla. Toisaalta yksi selkeä on parempi kuin monta pientä.
  • Yhdistä toimintoja. Samaan komeroon mahtuvat parhaimmillaan kenkähylly, rivi vaateripustimia ja vetolaatikot hanskoille ja hatuille.
  • Varmista, ettei eteinen tunnu kodista irralliselta tilalta. Voit kuitenkin valita yhteen seinään rohkean värin.
  • Muista kestävyys ja käytännöllisyys. Tavallinen matto saattaa näyttää hyvältä kaupassa mutta likaantua ja ruttaantua helposti.
  • Suunnittele valaistus huolellisesti. Huonosti valaistu pieni eteinen on tunkkainen ja epäkäytännöllinen.
1 kommentti