
Hämärä eteinen luo tunteen luolaan saapumisesta, mutta myöskään hyvin kirkkaasti valaistussa eteisessä olo ei välttämättä tunnu miellyttävältä, ellei ulko- ja sisätilojen valaistuksen välille ole syntynyt kontrastia.
Kun eteisen valaistus suunnitellaan ja toteutetaan tyylikkäästi ja sopusuhtaisesti pintoja tai esineitä korostaen, tila saadaan näyttämään kodin käyntikortilta.
Eteisen koko ja yhteys muihin tiloihin raamittavat valaistuksen suunnittelua, ja tilan käyttötarkoitus on myös otettava huomioon. Eteisen valaistuksessa valon määrässä ja suuntauksissa on selkeitä eroja sen suhteen, toimiiko eteinen vain hetkellisenä pysähtymisen paikkana vai palveleeko se myös pukeutumistilana.
Eteisen valaistuksen säätö ja ryhmittely
Valojen säätö ja ryhmittely ovat hyviä asioita myös eteisessä. Ryhmittelyssä voi käyttää erilaisia valaistustapoja katosta seiniin ja lattianrajaan. Tuolloin valaistusta voi vaivatta ohjailla ja haluttaessa myös himmentää erilaisiin käyttötarkoituksiin sopiviksi. Näin esimerkiksi lattianrajaan asennetut pienet valaisimet toimivat öisin kulkuvaloina.
Eteisen valaistuksen säädöillä ja ryhmityksillä on helppo vaikuttaa myös tilan mittasuhteisiin. Jos eteinen on pitkä ja kapea, seinävaloilla voi jaksottaa tilan tuntua. Käytävämäisen pitkän eteisen katossa kannattaa välttää moderneja valoviivavalaisimia, sillä ne korostavat tilan pituutta.
Eteisen peilin ja vaatekaapin valaistus
Jos eteisen seinällä on peili, sen valaiseminen on osa monipuolista valaistuksen ryhmittelyä. Harvoin edes katosta virtaava yleisvalo tuo riittävästi valoa peilin läheisyyteen, eikä katosta päähän kohdistuva valo ole miellyttävää peilaukseen.
Peilin molemmille sivustoille asennetut seinävalaisimet täydentävät sisustusta, antavat miellyttävän valaistuksen peilille ja tuovat oman säväyksensä tilan tunnelmaan.
Myös vaatekaapin sisälle kannattaa harkita valaistusta. Näin valaistus auttaa sopivan värisen vaatetuksen valinnassa, mutta myös kadonneiden lapasten metsästyksessä kaapin syvyyksistä.
Taipuisat led-nauhat ovat näppäriä kaapin sisätilojen valaistukseen, samoin vaatetangot, joihin on integroitu valaisin.
Asiantuntija: valaistussuunnittelija ja muotoilija (AMK) Ari Peltola