
Ero horjuttaa perusturvallisuutta ja romuttaa tulevaisuuden suunnitelmat. Molemmat rakentuvat pitkälti parisuhteen ja perheen varaan.
– Rakkaussuhteen purkautuminen käy syvälle, sillä siinä on usein tapahtunut samanlainen liittyminen kuin pienellä lapsella vanhempaansa, psykoterapeutti Jouni Linnankoski Miessakit ry:stä kertoo.
Päättyneen suhteen ja ex-puolison voi yleensä jättää taakseen siinä kohtaa, kun käytännön asiat on sovittu. Lapsi- ja lemmikkiperheessä tilanne on monimutkaisempi.
– Lopullinen irti päästäminen tai pääseminen usein pitkittyy ja ero hankaloituu, sillä useimmiten myös lemmikit ovat molemmille tärkeitä, osa perhettä, Linnankoski sanoo.
Jos itse ei haluaisi erota, ex-puolison näkeminen jatkuvasti hoitokuvioiden vuoksi voi herättää toiveita yhteen paluusta. Jos välit ovat huonot, riitoja saattaa tulla pienistäkin asioista tai tärkeästä lemmikistä tulee keino satuttaa toista.
Kysyimme Kotivinkin nettisivuilla lukijoiden kokemuksia siitä, miten lemmikin on käynyt erossa. Kyselyyn osallistui lähes parisataa vastaajaa. Kokemuksia oli niin toimivasta ja mutkattomasta yhteishuoltajuudesta kuin sydäntä raastavasta ikävästä.
Joustavasti vuorotellen
Sovimme, että pidämme lemmikkiä vuorotellen viikon kerrallaan. Jos toisella oli menoa, soviteltiin aikatauluja. Molemmat hankkivat koiran ruoat ja tarvikkeet omaan kotiinsa. Eläinlääkärilaskut sumplittiin rahatilanteen mukaan. Minkäänlaisia riitoja ei ollut. Koirakin oli tyytyväinen, kun sai olla molempien tuttujen ihmisten kanssa. – KALA
Eron jälkeen lemmikki muutti yleensä toisen puolison kotiin. Moni oli vaihtanut eron vuoksi pienempään asuntoon tai maalta kaupunkiympäristöön, mikä koettiin lemmikille usein liian raskaaksi muutokseksi. Myös lemmikin terveysongelmat saattoivat vaikuttaa esimerkiksi niin, että kun sen hoitokulut kasvoivat, parempipalkkainen puoliso otti lemmikin hoitaakseen.
Monelle tyydyttävin ratkaisu oli se, että vastuu lemmikin hoidosta jaettiin. Usein riitti sekin, että ex-kumppani osallistui hoitoon tarvittaessa ja maksoi osan kuluista.
No problem. Koira asuu pääsääntöisesti kanssani ja ex ottaa aina halutessaan koiran ”lomalle” kotiinsa, yleensä 1–2 päivää kerrallaan. Myös lomamatkani koira on exän kanssa. Minä maksan yleismenot, ex vakuutusmaksut. Tämä on loistava järjestely. Ollaan yhteydessä koiran hoidon tiimoilta, ja samalla tulee selvitettyä muutkin asiat. – HAPPYEND
Niin lasten kuin lemmikkien vuoroviikkoasuminen edellyttää hyvää yhteistyökykyä. Siinä sopuisalla erolla on iso merkitys.
– Yleensä ne puolisot onnistuvat parhaiten, joilla on erotilanteessa suhteellisen asialliset välit ja he pystyvät sopimaan käytännön asioista ilman suurempaa apua, Linnankoski sanoo.
Linnankosken mukaan paras tapa on antaa toiselle reilusti aikaa tottua uuteen tilanteeseen. On myös tärkeä kertoa eron syistä, että toinen pääsee elämässään eteenpäin. Pahinta on, jos toinen vain katoaa yhteisestä kodista sanomatta mitään.
– Jos kertoo erosta siinä vaiheessa, kun on tehnyt jo oman päätöksen ja suunnitelmat, yllätetty osapuoli on tunteidensa kanssa pahasti jälkijunassa. Kriisin keskellä voi olla mahdotonta tehdä käytännön ratkaisuja.
Puoliso hylkäsi myös lemmikin
Ihmettelen, miten hän voi hylätä meidät kaikki, lemmikit ja minut. Olimme oikea perhe. – TANTTULI
Jätetylle pettymys voi olla valtava. Hän voi tuntea syyllisyyttäkin ja miettiä, johtuiko ero hänestä. Alkujärkytyksen jälkeen tulee usein viha ja mustasukkaisuus. Tulevaisuus yksin voi pelottaa ja surettaa. Suhteesta lähtevä voi taas kokea samalla syyllisyyttä ja helpotusta.
Kriisin herättämät tunteet ovat samanlaisia sukupuolesta riippumatta. Sen sijaan tunteiden käsittelyssä on eroja.
– Miehet ovat usein, eivät aina, enemmän hukassa ja avuttomia ja pyrkivät pakenemaan kipeitä ja yllättäviäkin tunteita. Toiseksi tänä päivänä naiselle parisuhde on tärkeä juttu, miehelle taas enemmän perhe kokonaisuudessaan. Jos sen menettää, miehelle voi tulla olo, että olkoon sitten helahoito.
Nettikyselyn vastaajista moni koki, että lemmikki kuului selvästi enemmän toiselle puolisoista. Hän saattoi omistaa lemmikin virallisesti tai oli halunnut sitä enemmän tai lemmikki koki hänet isännäkseen.
Erossa kissa muutti sinne mihin lapsetkin, eli äidin perheeseen. Siitä ei sen enempää keskusteltu, se oli selvä juttu. – HAAVEMAA
Lapsista yli 80 prosenttia jää äidin lähihuoltoon. Se ei välttämättä kerro siitä, mitä isät haluaisivat. Monet modernit äidit, jotka ovat halunneet tasavertaista vanhemmuutta, turvautuvat erotilanteessa perinteisiin rooleihin.
Kostonhimoa ja pettymyksiä
Useampi vastaaja suri sitä, että ex-puoliso kielsi tapaamiset lemmikin kanssa. Siinäkin tapauksessa, että apu olisi hyödyttänyt molempia osapuolia ja ennen kaikkea lemmikkiä.
Koira jäi eron jälkeen ex-puolisolle. Ensimmäisen puolen vuoden aikana näin koiraa aina lasten luovutuksen yhteydessä, kerran sain trimmata tassukarvat ja hoitaa koiraa eron jälkeen. Seuraavan puolen vuoden jälkeen en saanut nähdä koiraa enää, ehkä se oli hoitamaton ja ex sen takia piilotteli koiraa tai sitten mustasukkaisuuksissaan ei antanut nähdä. Ero oli riitainen, ja olen tulkinnut, että koira oli yksi ase minua vastaan. – ANNI
– Kaunan tunteet ja kostonhalu sujahtavat helposti käytännön asioista sopimiseen. Kun suhde on huono ja ero takana, voidaan ylireagoida herkästi asioihin, jotka eivät normaalisti juurikaan ärsyttäisi, Linnankoski kertoo.
Hyväkin tilanne myös saattaa muuttua siinä vaiheessa, kun kuvioon tulevat uudet kumppanit. Yhtäkkiä vuoroviikkokäytäntö ei enää toimi. Uusi rakas kiinnostaa enemmän tai tämä ei ehkä pidäkään lemmikistä. Moni ex-puoliso myös yllättyi lemmikin vaatimasta työmäärästä.
Ensin riitelimme koiran omistuksesta. Lupauduin
maksamaan, mutta siihen hän ei suostunut. Loppujen lopuksi koira jäi kuitenkin minulle ja oli välillä hoidossa entisellä miehelläni. Aina kuitenkin vähemmän ja vähemmän aikaa. Ei hänellä ollut ymmärrystä, mitä koiran pito vaati. Tilanne lopullisesti avasi silmäni sille, miten vastuuton exäni oli. –TUPU
Erotilanne tuo usein pintaan piirteitä, joita puoliso ei ole nähnyt. Linnankoski kuitenkin muistuttaa, ettei puoliso ole välttämättä nähnyt ex-kumppania näin kovassa kriisissä.
– Ero saattaa paljastaa raadollisen puolen. Jos on tullut loukatuksi, pyrkii pelaamaan omaan pussiin ja vaikuttaa kylmältä ja laskelmoivalta. Usein puoliso, joka haluaa erota, on itse jo alkanut muuttua. Siksi myös jätetystä voi tuntua, ettei enää tunne tätä.
Erotessamme kuvittelin aluksi, että hoidamme koiramme puoliksi, mutta käytännössä minä hoidan sekä koirat että niiden kulut. En olisi osannut ajatella, että hän on näin kylmä, epäluotettava ja tasapainoton. Minulle oli myös yllätys, ettei hän kaipaa koiria enempää, vaikka syyllisti minua erossa, että pilaan myös koirien elämän.– LIISA
Lemmikki yhdisti
Kyselyyn vastanneissa moni oli palannut eron jälkeen yhteen. Esimerkiksi Veera:
Lemmikki oli alun perin minun, joten päätös sen lähdöstä mukaani oli selvä. Mies ikävöi lemmikkiä kovin, ja myös kissasta näkyi kaipuu. Lemmikki oli varmasti yksi keskeinen tekijä, joka yhdisti meidät jälleen. Kissa on ollut kuin lapsi meille, ja paineiden kaikottua huomasimme, miten toimiva tiimi olimmekaan.
Linnankosken mukaan ilmiö ei ole täysin harvinainen.
– Kun erosta on kulunut jonkin aikaa, on tavallista miettiä, onko tullut tehtyä virhe. Onnistuminen on mahdollista, jos pystytään selvittämään ongelmia, jotka ovat alun perin erottaneet ja tunteita on vielä jäljellä.
Välimatka voi tehdä hyvää ja tuoda esiin suhteen hyvät puolet. Usean vastaajan kohdalla side pysyi ex-puolisoon jonkinlaisena niin kauan kuin lemmikin takia oli tarve tavata.
Sovimme vuoroviikoista, ja jonkin aikaa kissa kulkikin kahden kodin väliä. Se oli kuitenkin liian stressaavaa eläimelle, ja kun ex muutti myöhemmin uuteen asuntoon, kissa ei tuntenut sitä omakseen. Myös kuljettaminen ja kissan aiheuttamat häiriöt alkoivatkinyhtäkkiä olla exälle liikaa, joten lopetimme ”yhteishuoltajuuden”. Sen jälkeen emme enää ole olleet tekemisissä. – JÖRGEN
Lemmikki olikin monille viimeinen syy, jonka vuoksi pitää suhdetta ex-puolisoon. Kun sitä ei enää ollut, myös suhde jäi.
Erosta selviämiseen menee tavallisesti 2–5 vuotta.
– Tärkeät ihmissuhteet jäävät ihmiseen. Suhdetta kannattaa pitää yllä vain siinä tapauksessa, jos on pystynyt kunnolla irtautumaan. Mitä vahvemmin on ollut kiintynyt ja sitoutunut kumppaniinsa, sitä pidempi prosessi ero yleensä on.
Joissain tapauksissa suhde ex-puolisoon säilyy juuri lemmikin vuoksi:
Lemmikin takia voimme pitää hyvällä syyllä toisiimme yhteyttä ilman, että viestittely olisi outoa. – XX
Asumme koirien takia yhdessä
”MUUTIN 16-VUOTIAANA poikaystäväni kanssa yhteen. Minulla oli tarve luoda perhemeininkiä, laittaa makkarakastiketta ja hoitaa omia lemmikkejä. Kun meille tuli ero, kissamme menivät vanhemmilleni. Koira oli vuoroviikoin minulla ja ex-miehelläni. Hän olisi halunnut vielä jatkaa suhdetta, mutta yhteishuoltajuus meni hyvin. Sitten mies löysi uuden naisen, joka suhtautui minuun epäluuloisesti. Enkä ollut varma, pitikö hän koirastakaan. Oli helpottavaa, kun eksä sanoi tulleensa allergiseksi ja sain pitää koiran itselläni. Kun erosin seuraavasta poikaystävästä, oli selkeää, että koira oli minun ja pysyi luonani. Silti poikaystävälleni tuntui olevan lähes yhtä vaikeaa erota koirasta kuin minusta: hän tuli pitkän matkan päästä hakemaan koiraa hoitoon ja itki kovasti, kun koira jouduttiin vuosia myöhemmin lopettamaan.” – MILLA
”PUOLISOHAN NE LEMMIKIT oli halunnut – sinne jäivät, kuten kaikki muukin. Molemmat muutimme tahoillemme, ja liki aikuinen lapsi jäi yhteiseen kotiin karvakuonojen kanssa. Minä hoitelin niitä sitten viikonloppuisin ja lomillani.”– M
”ASUMME YHDESSÄ YSTÄVINÄ edelleen. Emme raaskineet muuttaa kahden koiramme elämää. Muutan sitten vasta pois, kun aika jättää koirista. Sama asia piti meidät yhdessä aikoinaan lasten kanssa. Tästähän varoitellaan aina, ettei pitäisi olla yhdessä lasten takia. Parempi yksin kuin riitaisessa suhteessa. Onneksi kumpikin välittää koirista, ja riidan aiheet ovat lyhyitä. Isompi koira tulee aina väliin, ja siinä ei pysty oikein riitelemään, eli meillä sujuu koirien kannalta hyvin. Käymme yhdessä eläinlääkärissä koirien kanssa, ja kumpikin osallistuu hoitoon, leikkeihin ja ruokailuun. Itse koen uhrautuvani koirien takia, mutta se kannattaa, koska itse olen koirat halunnut. En tiedä, tuleeko myöhemmin vaikeuksia, koska koirat luultavasti tarvitsevat vanhemmiten enemmän hoitoa. Riidat johtuvat aina rahasta.” – PULLUKKA
”KOSKA ERO OLI RIITAISA, mieheni otti koiran, enkä nähnyt sitä vuosikausiin kuin muutaman kerran. Minä maksoin koiramme, mutta olin niin tyhmä, etten vaatinut kauppakirjaan molempien nimiä. Muutaman vuoden kerrostaloasumisen jälkeen minä ja uusi mieheni rakensimme talon maaseudulle, ja pyysin monet kerrat koiraa luokseni. Reilu vuosi sitten koirallemme oli tullut patteja mahaan, ja eläinlääkärissä olivat päätyneet lopettamispiikkiin. Olisin halunnut koiramme tuhkaa itsellenikin, mutta siihen eivät suostuneet! Erostamme on nyt 11 vuotta, emmekä ole edelleenkään puheväleissä. Nuorempi lapsenikin tuli täysi-ikäiseksi 2 vuotta sitten, joten mitään pakollisia yhteydenpitoja ei ole.” – SISSISPISSIS