Joskus unelmat toteutuvat. Erika Burmanssonin mielessä eli pitkään haave, että voisi istua omassa puutarhassa, poimia omasta puusta omenan ja syödä sen. Oli myös toinen haave.

– Toivoin aina, että löydämme tontin, jossa on valmiiksi vanhoja omenapuita. Silloin puutarhaan saisi nopeasti vanhan tunnun.

Unelman toteutuminen vaati työtä ja vaivannäköä – ja olipa siinä sattumallakin osuutensa – mutta lopputulos on komea. Heti puutarhan sisäänkäynnissä kasvaa kaksi paksurunkoista ja jykeväoksaista omenapuuta, joiden oksat notkuvat punaposkisia hedelmiä. Mutta miten se on mahdollista? Puut näyttävät vanhoilta, vaikka itse puutarhalla on ikää kymmenisen vuotta ja rakentaminen aloitettiin pystymetsästä.

– Kuulimme, että läheinen 1950-luvulla perustettu omenapuuviljelmä oli jäämässä omakotitalotyömaan alle. Varasimme sieltä kaksi ’Punakaneli’-puuta.

Tontti on mäen päällä, jonne johtaa 50 metriä pitkä jyrkkä rinne. Mutta niin vain omenapuut valtavine juuripaakkuineen pääsivät perille.

– Peitimme heti juuripaakut pressuilla ja kastelimme monta kertaa päivässä.

Erika karsi villiversoja varovasti pois ja harjasi rungot puhtaiksi. Puut piristyivät ja juurtuivat, alkoivat kasvaa.

– Vakuutuin siitä, että isojakin puita voi siirtää, vaikka meillä oli varmasti myös tuuria mukana.

Jotta puut pysyvät matalina, niitä on leikattava joka vuosi. Erika on jaksottanut karsimisen niin, että maaliskuussa, juhannuksen jälkeen ja syksyllä hän leikkaa noin kolmanneksen piiskataimista pois.

Erikalle kasvit ovat aina olleet tärkeitä. Opiskeluasunnossa oli joka paikka täynnä viherkasveja. Rivitaloon muuton myötä pieni piha täyttyi kasveista.

– Talon lapset sanoivatkin, että muilla on piha, Erikalla puutarha, puoliso Jaakko Rekola kertoo hymyillen.

Kun nykyinen tontti löytyi ja päätös talon rakentamisesta syntyi, Erika meni työväenopiston pihasuunnittelukurssille, mutta huomasi pian tietävänsä aiheesta jo paljon.

Yhtenä innoittajana on ollut jo nuorena luettu F.H. Burnettin teos Salainen puutarha.

– Minua kiehtoo ajatus puutarhasta, jonne voi hävitä. Puutarhasta, joka on aina seikkailu ja jossa on käytäviä, jotka johtavat uusiin näkymiin.

Ajatukset ovatkin siirtyneet onnistuneesti puutarhaan: se ei paljasta kaikkia salaisuuksiaan kerralla, vaan onnistuu yllättämään. Pergola verhoutuu köynnöksiin, säleikön takaa paljastuu japaninvaahtera ja mystisesti hymyilevä patsas. Takapihalla puolestaan on aivan oma tunnelmansa. Erika kutsuukin puutarhaa ”japanilais-roomalaiseksi”. Kasvillisuus muuttuu vuodenaikojen mukana.

– Keväällä täällä on aika minimalistista, karuakin, kun havujen lisäksi kukkivat lähinnä sipulikasvit. Kesän edetessä puutarha rehevöityy niin, että kasveja on pakko leikata ja jakaa.

Erika tunnustautuu puufriikiksi. Rakennusvaiheessa kaikki tontin männyt pyrittiin säästämään. Niiden juurelle istutettiin Jaakon suosikkeja, köynnöshortensioita.

– Näimme yhdellä Ranskan-reissulla, kuinka muratit kiipeilivät pinjojen runkoja pitkin. Halusimme soveltaa samaa vaikutelmaa omassa puutarhassa, Jaakko kertoo.

Erikalle tärkeitä kasveja ovat kaksi irlanninkatajaa. Muutama vuosi sitten toinen niistä katkesi katolta vauhdilla lennähtäneen lumen painosta. Se otti koville.

– Jos joku kasvi on itselle tärkeä, sen menetystä suree aikansa. Mutta sitten tulee jo mieleen ajatus, että nyt tulikin tilaa istuttaa jotain uutta, Erika virnistää.

Puutarhassa ei ole yhtään nurmikkoa. Vaaleat, kalkkikivituhkalla päällystetyt polut risteilevät pergoloiden, terassien ja istutusalueiden välissä. Vaaleus tuo valoa, ja värit nousevat hyvin esiin. Talon väriksi valikoitui tumma siniharmaa, sillä sekin sopii Erikan mukaan korostamaan kasvien vihreitä sävyjä.

Puutarhassa tavoitteena oli helppohoitoisuus, ja se on onnistunut peittokasvien ja pintojen yhdistämisellä.

Toimelias pariskunta on rakentanut puutarhaa huone kerrallaan. Rakenteet syntyvät yhteistyössä.

– Yleensä se menee niin, että saan jonkun idean ja esitän sen Jaakolle. Jaakko sitten tarkentelee suunnitelmaa, piirtää ja rakentaa. Yleensä lopputulos on vielä parempi kuin alkuperäinen idea oli, Erika kehuu.

Muutama vuosi sitten Jaakko rakensi Erikalle syntymäpäivälahjaksi kasvihuoneen kierrätyslaseista. Uusin projekti on kesäkeittiö, jonka rakentaminen aloitettiin heinäkuussa 2014.

Maa on hyvin hiekkainen, tyypillistä kuivaa harjua ja mäntymetsän pohjaa. Se on määrittänyt pitkälti Erikan kasvivalintoja.

– On mentävä tontin ehdoilla, ja väkisin on turha yrittää. Mitään kasvia en ala hyysäämään, Erika sanoo.

80 prosenttia kasveista onkin sellaisia, jotka varmasti kasvavat paahteisessa ja kuivassa paikassa. Erityisen hyvin puutarhassa ovat viihtyneet kurjenpolvet, kevätkaihonkukat, suikeroalpi ja erilaiset havut. Peruskasviston lisäksi Erika kokeilee erilaisia lajeja, kuten esimerkiksi sinisadetta, puupioneja ja pensasmagnoliaa. Japaninvaahteroita näkyy Erikan puutarhassa siellä täällä, ja vanhimmat niistä ovat jo kymmenvuotiaita.

Kasveja valitessaan Erika kiinnittää paljon huomiota myös syysväreihin, sillä syksy on yksi hänen lempivuodenajoistaan.

– Minulla on tarve luoda kauneutta ja harmoniaa ympärilleni. Maalaan kasveilla itselleni ikkunanäkymiä.

Puutarha on Erikalle ja Jaakolle paikka, jossa pääsee toteuttamaan ideoitaan. Konkreettinen käsityö rentouttaa.

– Kun lapset olivat pieniä, heräsin viikonloppuisin aikaisin, että sain olla pari tuntia pihalla yksin temmeltämässä. Päivä oli sillä pelastettu.

– Nykyisin perheemme viikonloppu alkaa usein perjantai-illan puutarhakierroksella, jossa ihmettelemme ja ihastelemme kasvien kehitystä ja kasvua, laskemme päärynäpuun päärynät ja vain nautimme.

Erikan ja Jaakon tontti on harjumaisemassa, rinteessä. Jo yksistään sisääntuloväylä on 50 metriä hyvin jyrkkää rinnettä. Sateella ja toisaalta jäisellä kelillä ajoväylällä oli omat haasteensa, jotka lopulta ratkesivat kalkkikivituhkapäällysteellä ja poikkiruodeilla, jotka ohjaavat vedet oikeaan paikkaan.

Myös itse tontilla on korkeuseroja. Erika ja Jaakko halusivat säästää olemassa olevaa männikköä mahdollisimman paljon, mutta puut eivät kestä maan täyttöä. Kuitenkin puutarha piti saada toimivaksi ja siirtymät turvallisiksi ja kulkukelpoisiksi. Ratkaisu löytyi kannellisista puulaatikoista, jotka rakennettiin puun rungon suojaksi. Näin aivan rungon tyveen ei tarvinnut kasata maata.

Valovaatimus: aurinkoisesta puolivarjoon

Korkeus: 5–10 cm

Kukinta-aika: kesä–heinäkuu

Valovaatimus: puolivarjoon

Korkeus: 10–20 cm

Kukinta-aika: touko–kesäkuu

Valovaatimus: aurinkoisesta varjoon

Korkeus: vaihtelee lajin ja lajikkeen mukaan

Kukinta-aika: kesä-heinäkuu

Valovaatimus: varjoon

Korkeus: 10–15 cm

Kukinta-aika: touko–kesäkuu