Emalointitekniikka, jossa metalliesineen pintaan lisätään ohut lasikerros, keksittiin ensimmäisen kerran 1400-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Tekniikkaa käytettiin arvokkaimpien esineiden kuten korujen valmistuksessa. Arkitavaroihin emalipintaa alettiin lisätä vasta 1700-luvun lopussa.

1700- ja 1800-luvulla emalointitekniikkaa kehitettiin Euroopassa kiivaasti tutkimusten ja jopa tiedekilpailujen voimin. 1800-luvulla avattiin useita emalointitehtaita, ja vuosisadan puolivälin jälkeen emali yleistyi arkikäytössä.

Ensimmäiset emalitavarat olivat ruoanvalmistusvälineitä ja kylpyhuonetavaroita. Kun tekniikka kehittyi, alettiin emaloida liesiä, kylpyammeita, pesualtaita, talousvaakoja ja hygieniatarvikkeita. Myös kaupunkien kaduille ilmestyi emaloituja kylttejä ja tienviittoja.

Suomessa tiettävästi alan ensimmäinen yritys oli oululainen Uleåborgs Emaljverk, joka toimi 1902–05. Muita johtavia pioneeriyrityksiä olivat Karkkilassa toiminut Högfors. Paikkakunnalle perustettiin emalointilaitos valurautaesineille vuonna 1926. Helsingin Pitkänsillan kupeessa toiminut Kone ja Silta Oy puolestaan emaloi vuodesta 1935 lähtien metallilevystä valmistettuja esineitä.

Alkuun kotimaiset emalitavarat olivat ämpäreitä, vateja, pottia, kahvipannuja, kattiloita, kippoja ja kuppeja. Ensimmäiset mallit lainattiin surutta keskieurooppalaisesta tuotannosta, sillä tekijänoikeuksia ei tunnettu ja kopiointi oli yleistä. Siksi eri tehtaiden tuotteet näyttivät usein lähes identtisiltä.

Emalitavarat saivat nopeasti jalansijaa Suomessa, sillä ne olivat käytännöllisiä.

”…emaljitavaralla on metallin kestävyys ja posliinin hienous. Se on täysin hygienistä ja sen puhdistus on helppoa. Se on kyllin siroa koristamaan suurintakin loistokeittiötä, mutta se on samalla kyllin huokeaa vaatimattomampaankin keittiökomeroon. Emaljitavara on sanan täydessä merkityksessä joka miehen tavaraa”, kehui Kone ja Silta Oy tuotteitaan vuonna 1935.

Design astui mukaan toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Silloin yritykset alkoivat palkata muotoilijoita ja luoda omia mallistoja. Tärkeimmäksi tuotemerkiksi nousi Finel, jonka Kone ja Silta Oy perusti 1950-luvun lopulla.

Astiat Finelin mallistoon suunnittelivat Arabian posliinitehtaan ja Nuutajärven lasitehtaan muotoilijat. Finelin tiimiä veti astiamuotoilun kärkinimi Kaj Franck. Franck piirsi itse monikäyttöisen kulhosarjan, joka tuli tuotantoon 1957. Se noudatteli hänen Kilta-sarjastaan tuttua minimalistista muotokieltä. Kulhojen ainoa koriste ovat emaloinnin kirkkaat värisävyt.

Toinen Finelin ikoninen tuote on Antti Nurmesniemen Pehtoori-kahvipannu, jonka myynti alkoi 1958. Moderni ja iloisen värikäs kahvipannu oli suosittu ja säilytti asemansa aina siihen saakka, kun sähköllä toimivat kahvinkeittimet yleistyivät 1960-luvulta lähtien.

Kaikki Finel-emalit eivät olleet ääriminimalistisia, vaan mallistossa oli myös perinteisiä muotoja muun muassa kahvipannuissa ja kattiloissa. Lisäväriä esineet saivat 1960-luvun alusta, kun niihin lisättiin Arabian suunnittelijoiden koristekuvioita. Kansansuosikeiksi nousivat Esteri Tomulan vihannes- ja kasviaiheinen Vegeta-sarja, Tatti-koristeet ja kala-aiheinen Neptun-sarja sekä Raija Uosikkisen Punahilkka- ja Sinihilkka-kahvipannut.