Vuokko Eskolin jätti Töölön yh­teiskoulun kesken 16-vuotiaana ja päätti antautua taiteelliselle työskentelylle. Vuonna 1946 hän pyrki Taideteolliseen keskuskouluun eli Ateneumiin, mutta taiteellinen johtaja Arttu Brummer piti häntä vielä liian nuorena ja kokemattomana. Helsingin Kallion kaupunginosassa kasvanut Vuokko opiskeli seuraavan talven Ateneumin iltakoulussa.

Samaan aikaan vuonna 1947 Taideteolliseen keskuskouluun pyrki Vuokkoa kolme vuotta vanhempi hämeenlinnalainen Antti Nurmesniemi, joka tunsi suurta intohimoa lennokkien rakentamiseen ja elokuviin. Hän oli haaveillut työstä dokumenttielokuvien ohjaajana, mutta päätti kuitenkin hakea Ateneumiin.

Vuokko Eskolin ja Antti Nurmesniemi aloittivat opinnot yhtä aikaa syksyllä 1947, Antti sisustus- ja huonekalusuunnittelun ja Vuokko keramiikkataiteen osastolla. Vuokko osallistui keramiikkaopintojensa ohella Helsingin leikkuuopiston kolmivuotisiin opintoihin, joiden aikana hän oppi tekemään peruskaavat ja mitoittamaan vaatteet.

Yhteinen taival alkoi opiskeluaikana Antin kutsuttua Vuokon kotiinsa Laajasaloon. Antti oli vuokrannut vanhan omakotitalon alakerrasta pienen huoneen, yläkerrassa asui sisustusarkkitehti Olli Borg perheineen.

Antin yksinkertainen sisustus hurmasi Vuokon täysin. Hän sanoo, että Antti oli jo oppinut pelkistämisen taidon, ja hänen ymmärryksensä muotoiluun vaikutti Vuokkoon alusta asti. Vuokolle ja Antille muodostui heti suhteen alussa voimakas yhteys, ja he viettivät paljon aikaa yhdessä. Vuokon opiskelukaveri Liisa Hurtta kirjoitti: Vuokko on rakastunut ja päästään vialla!

Antti valmistui sisustusarkkitehdiksi 1950 ja Vuokko pitkän sairastelun vuoksi kaksi vuotta myöhemmin keraamikoksi.

Molemmat olivat tehneet jo opiskelu­aikana töitä, Antti Stockmannin piirustuskonttorissa ja Vuokko pienissä keramiikkapajoissa ympäri Helsinkiä sekä Arabian tehtailla. Valmistuttuaan Antti pääsi töihin Viljo Revellin arkkitehtitoimistoon, ja Vuokko perusti oman keramiikkastudion. Häitä vietettiin perhepiirissä vuonna 1953 Helsingin tuomiokirkon kappelissa.

Antti pääsi mukaan unelmiensa projektiin, kun Revellin toimisto sai arkkitehtikilpailun voiton ansiosta suunnitella Etelärantaan rakennettavan Teollisuuskeskuksen, joka tunnetaan hotelli Palacen talona.

Antin vastuulla olivat rakennuksen saunatilat ja -kalusteet, minkä tuloksena syntyivät muun muassa akryyliset parveketuolit, vastaanoton isot lepotuolit ja puiset saunajakkarat. Jakkarasta on tullut hänen tunnetuin kalusteensa, modernin suunnittelun ja perinteen omaperäinen yhdistelmä.

Myös Vuokon uralle Antin osallistuminen Palacen suunnitteluun oli käänteentekevää. Antti tutustui rakennusprojektin aikana Armi Ratiaan, jolla oli pieni myyntikonttori Palacen ylimmässä kerroksessa. Armi oli kuullut Borgilta ja Brummerilta Antin persoonallisesta tyttöystävästä, joka oli keraamikko ja piirsi myös kangaskuoseja. Vuokko sai kutsun mennä tapaamaan Ratiaa. Hän sai tehtäväkseen suunnitella suomalaisen, Ruotsiin muuttaneen tekstiilitaiteilija Viola Gråstenin pienikuvioista, mosaiikkimaista Oomph-kuosia jäljittelevän kankaan.

Vuokon vastaus Armin toimeksiantoon oli luonnolliseen kokoon käsin piirretty leveäraitainen Tiibet-kangas. Vuokon omintakeinen, rohkea ajattelutapa teki Armiin vaikutuksen, ja yhteistyö alkoi saman tien.

Vuokko sulki edellisenä vuonna perustamansa keramiikkastudion ja antautui kiihkeään työskentelyyn Marimekossa. Hän sai pian vastuulleen kangaskuosien ja vaatteiden lisäksi näyttelyiden, muotinäytösten, ikkunasomistusten ja runomuotoisten lehti-ilmoitusten suunnittelun.

Töitä tehtiin yötä päivää, ja Vuokko suunnitteli monta klassikoksi muodostunutta kangasta ja vaatetta. Tunnetuimpiin kuuluvat Iloinen takki eli Kihlatasku ja Piccolo-kuosinen Jokapoika-paita, jota on valmistettu yhtäjaksoisesti 66 vuotta.

Marimekko käyttää edelleen Vuokon 1950-luvulla suunnittelemia kankaita uusissa vaate- ja sisustusmallistoissaan.

Samaan aikaan Antti loi menestyksekästä uraa sisustusarkkitehtina ja perusti oman toimistonsa Studio Nurmesniemen vuonna 1956. Nurmesniemien ensimmäinen yhteisnäyttely järjestettiin Rautatalossa Artekin galleriatilassa 1957. Esillä oli Antin valaisimia, huonekaluja ja valurautaesineitä sekä Vuokon kankaita, keramiikkaa ja lasia. Antin Wärtsilälle suunnittelemat Pehtoori- ja Pikku-Pehtoori-pannut saivat ensiesittelynsä. Pannujen värisuunnittelusta vastasi Vuokko raikkailla, uudenlaisilla väreillä.

Tulevien vuosikymmenten aikana heillä oli muun muassa Hollannissa, Islannissa ja Japanissa yhteisnäyttelyitä, joissa pyrittiin yhtenäiseen, pelkistettyyn kokonaisuuteen.

Vaikka molemmilla oli oma työnsä ja uransa, tyylillisesti Vuokko ja Antti hioutuivat saumattomasti yhteen. He kävivät jatkuvaa vuoropuhelua ja kannustivat toisiaan uralla eteenpäin. Nurmesniemien liitto oli tasa-arvoinen, ja molemmat olivat ylpeitä toistensa saavutuksista.

Jo varhain he omaksuivat yhteisen luovan ja tinkimättömän elämäntavan. He tekivät samanhenkistä, toisiaan täydentävää muotoilua eri materiaaleista. Yhteisenä arvona oli hyvä ja kestävä muotoilu, jonka puolesta he puhuivat niin Suomessa kuin ulkomailla.

Työskentelytavoiltaan ja temperamentiltaan he olivat erilaisia, Vuokko impulsiivinen ja kiihkeäkin, Antti taas rauhallinen ja harkitseva.

Yhteisen luovuuden tuloksena syntyi menestyksekkäitä paitaraita-kuosisia ehdotuksia tapettikilpailuihin, ensimmäisen kerran 1950-luvulla. Vuoden 1964 Milanon triennaalin Suomen-osastosta järjestettiin suunnittelukilpailu, jossa Nurmesniemet saivat ensimmäisen ja kolmannen palkinnon. Triennaalin teemana oli Vapaa-aika.

Vuokko ja Antti toteuttivat osaston Matti A. Pitkäsen luontoaiheisilla valokuvasuurennoksilla. Huomiota herätti myös käsin veistetty savolainen soutuvene.

Antti oli suunnitellut jo edellisen Milanon triennaalin Suomen-osaston 1964. Työuransa aikana hän suunnitteli monia merkittäviä muotoiluun liittyviä näyttelyitä, joista suurin oli lähes vuoden kestänyt Design from Scandinavia -kiertonäyttely Australiassa.

Elokuussa 1959 Antti Nurmesniemelle myönnettiin arvostettu pohjoismainen Lunning-palkinto. Samana vuonna Marimekko osallistui menestyksekkäästi suomalaisen taideteollisuuden näyttelyyn Bostonissa, ja Vuokosta tuli hetkessä ylistetty sankari amerikkalaisessa lehdistössä. Sen seurauksena Yhdysvaltain presidentin puoliso Jacqueline Kennedy hankki kahdeksan Vuokon suunnittelemaa Marimekon puuvillamekkoa.

Nurmesniemet ottivat Antin Lunning-palkinnon lisäksi lainaa voidakseen matkustaa yhdessä kolmeksi kuukaudeksi Intiaan.

Vuokko arvostaa edelleen sitä, että Antti halusi kokea yhdessä Intian mielenkiintoisen ja värikkään kulttuurin. Ennen matkalle lähtöä Vuokko teki lopullisen päätöksen jättää työnsä Marimekossa.

Matka oli Vuokon mukaan heidän elämänsä matka, vaikka molemmat olivat 1950-luvun mittapuun mukaan jo matkustaneet paljon ja matkustivat tulevina vuosikymmeninä niin työ- kuin vapaa-ajallaan.

Nurmesniemet matkustivat paljon sekä yhdessä että erikseen. Yhteisillä matkoilla pyrittiin aina löytämään aikaa paikalliseen arkkitehtuuriin, muotoiluun ja taiteeseen tutustumiseen.

Intian-matkan ja Marimekosta lähdön jälkeen Vuokko vietti hiljaiseloa kolme vuotta. Vuonna 1964 hän palasi parrasvaloihin saaden lentävän lähdön omalle yritykselleen.

Vuokon pelkistettyä suunnittelua ja graafisia kuoseja ihailtiin ja ylistettiin. Hän avasi Merikadulle Helsinkiin Vuokko Oy:n myymälän, jonka sisustuksen Antti suunnitteli. Samana vuonna Vuokolle myös myönnettiin Lunning-palkinto.

Nurmesniemet ovat palkituimpia suomalaisia muotoilijoita. He ovat molemmat saaneet muun muassa arvostetun Englannin Royal Society of Arts -seuran kunniajäsenyyden.

Vuokko oli kiireinen yrityksensä ja suunnittelutyönsä kanssa, ja Antti keskittyi oman sisustusarkkitehtitoimistonsa vetämiseen ja sisustusprojekteihin, esine- ja huonekalusuunnitteluun, näyttelysuunnitteluun sekä muotoilualan luottamustoimiin. Antin toimistossa tehtiin vuosina 1956–99 yli 300 erilaista sisustusprojektia, muun muassa valtion vierastalo Munkkiniemessä ja Suomen suurlähetystö New Delhissä Intiassa. Antti oli pidetty ja arvostettu sekä esimiehenä että ihmisenä.

Vuonna 1975 valmistui meren rannalle Kulosaareen Antin suunnittelema ateljeetalo, jossa yhdistyivät pariskunnan koti ja Antin toimisto.

Yksinkertainen, luonnonvärisillä mäntypaneeleilla verhoiltu talo on sisältä avara ja valoisa. Se on kodikas mutta myös ihanteellinen juhlien järjestämiseen, ja se on hyvin asukkaidensa ja heidän muotoilunsa näköinen.

Vieraat olivat merkittävä osa Vuokon ja Antin elämää. Molemmilla oli paljon ystäviä ja yhteistyökumppaneita. Nurmesniemet olivat valovoimainen, vieraanvarainen isäntäpari, joiden juhlissa ja illallisilla vieraat viihtyivät. Heistä tuli suomalaisen muotoilun diplomaattipari, joka teki koko suomalaisen muotoilun hyväksi töitä.

Vuokon ja Antin suhde pysyi loppuun asti läheisenä. Antin poismenon jälkeen vuonna 2003 pariskunnan yhteinen ystävä Nasir Kassamali vieraili surun murtaman Vuokon luona Kulosaaressa, ja sanoi ettei ole koskaan nähnyt niin suurta rakkaustarinaa.

Vuokon ja Antin yhteinen tarina on myös suuri osa suomalaisen muotoilun historiaa.

Antti + Vuokko Nurmesniemi -näyttely on avoinna Designmuseossa Helsingissä 28.10.2022–09.04.2023.