Suomalaiset ovat saunoneet yli 10 000 vuotta. Sauna on ollut peseytymispaikka, arkinen monitoimitila ja tärkeiden elämänkäänteiden näyttämö: savusaunan hämärässä on synnytetty, palvattu kinkkuja, pesty pyykkiä, lääkitty sairaita, pantu olutta ja pesty vainajia.

Itse saunarakennus ja sen sisustus säilytti pitkään ikiaikaisen, yksinkertaisen muotonsa. Rakennus tehtiin hirrestä, ja sisälle rakennettiin korkealle saunan lämpöön kiinteät puulauteet, joihin saatiin materiaali lähimetsästä. Jokainen saunanrakentaja mitoitti ja toteutti lauteet omien tarpeidensa mukaan.

Kiinteiden lauteiden lisäksi saunassa tarvittiin irtokalusteita: seinänvierustalle pitkiä penkkejä ja irtojakkaroita, joille istahdettiin selänpesun ajaksi tai vilvoittelemaan. Saunajakkarat nikkaroitiin itse puutavarasta tai metsästä löytyneistä oksankäkkyröistä.

Design astui mukaan toisen maailmansodan jälkeen, kun Antti Nurmesniemi suunnitteli yhden suomalaisen muotoilun ikoneista, hevosenkengänmuotoisen saunajakkaran. Nurmesniemeä oli pyydetty suunnittelemaan vuoden 1952 olympialaisiin valmistuneen Hotelli Palacen saunaosaston sisustus, kun hän työskenteli Viljo Revellin ja Keijo Petäjän arkkitehtitoimistossa.

Nurmesniemi piirsi tiloihin äärimmäisen simppelin istuimen, jossa on sorvattu hevosenkengän muotoinen istuinosa ja tiikistä tehdyt suorat jalat. Tiikki valikoitui jalkamateriaaliksi, sillä se on kovaa ja kestää hyvin kosteutta, jota riittää jatkuvassa käytössä olevan pesuhuoneen ja saunan lattioilla.

Antti Nurmesniemen saunajakkaraa on luonnehdittu modernin muotoilun ja suomalaisen kansanperinteen yhdistelmäksi. Jakkaran hahmossa on nähty yhtäläisyyksiä perinteisiin suomalaisiin lypsyjakkaroihin. Nurmesniemi tosin totesi itse, että jakkaran muodot syntyivät käytännöllisistä lähtökohdista. Hänestä saunajakkaran tärkein tehtävä on olla ”kuivausteline ihmiselle” ja sen muodot ovat suoraa seurausta tästä tehtävästä.

Sauna säilyi riisuttuna, puisena tilana 1950-luvulle saakka, minkä jälkeen löylyhuoneeseen alkoi tulla uutta materiaalia, muovia. Ensimmäiseksi muovi syrjäytti perinteiset materiaalit saippuakoteloissa, löylykauhoissa ja -kiuluissa sekä myöhemmin isommissa tavaroissa kuten saaveissa ja saunajakkaroissa.

Hyvin laajalle levinnyt jakkaramalli on esimerkiksi Tauno Tarnan 723-jakkara, jonka Sarvis otti tuotantoon 1970-luvulla. Kulmikasta, paksusta muovista valmistettua istuinta tehtiin ajan trendiväreissä, esimerkiksi leiskuvan punaisena, kirkkaan keltaisena, vaaleanpunaisena ja ruskeana.

Tarna luotti työssään oppi-isä Kaj Franckin funktionalistisiin ihanteisiin. Muoto on pelkistetty, alaspäin levenevien jalkojen ansiosta jakkaroita voi pinota päällekkäin, ja siirtelyä helpottaa istuimen reikä. Ratkaisuissa on samoja piirteitä kuin Tarnan Sarvikselle muotoilemassa Katrilli-astiastossa.

Designsaunajakkaroiden perinne jatkuu. Tulevaisuuden klassikoiksi voisi veikata Nikarin saunajakkaroita: Johan Olinin ja Aamu Songin Culturea tai Kaj Franck -muotoilupalkinnon saaneen Kari Virtasen Periferiaa.

Vilvoittelun ja selänpesun tarve on ja pysyy.