Kun katselee Esteri Tomulan vuosikymmenten varrella posliinille ikuistamia aiheita, mieleen nousee kuin varkain Eino Leinon klassikkoruno Nocturne: ”… tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen.” Tomulan Botanica-, Metsämarja- ja Flora-sarjojen ahomansikoissa, kissankelloissa, nurmitädykkeissä, suopursuissa, vanamoissa ja puolukoissa on samaa syvästi suomalaiseen luontoon sitoutunutta tunnetta.

Tomula saavutuksineen kuuluu suomalaisten posliininkuvittajien kaanoniin Birger Kaipiaisen ja kumppanien rinnalle, vaikka hän keskittyi käyttöesineisiin ja ammensi ison osan aihemaailmastaan Suomen lyhyen kesän kasvistosta pellonpientareiden kukkasista metsien marjasatoon. Kauniisti kuvioidut astiat ja koristelautaset ovat yhtä aikaa hentoja ja reheviä, hillittyjä ja värikkäitä, aikaansa sidottuja ja ajattomia.

Ilta Esteri Tomula (1920–1998), jota ystävät ja työtoverit kutsuivat Essuksi, syntyi ja kasvoi Helsingissä. Hänen isänsä, Helsingin yliopiston maatalouskemian professorin Emil Tomulan juuret olivat kuitenkin satakuntalaisessa talonpoikaissuvussa.

Isä hankki perheelle kesäpaikan Urjalan Hanhisuolta, ja sieltä juontaa juurensa Tomulan rakkaus luonnon yksityiskohtiin. Hän löysi kauneuden pienimmistäkin pihan, puutarhan tai metsän viherasukeista. Aikuisena hän vietti Hanhisuolla kaikki lomansa, niin pitkään kuin oma fysiikka salli.

Fysiikalla oli poikkeuksellisen rankka rooli Tomulan elämässä. Synnynnäinen lyhytkasvuisuus rajoitti liikkumista ja saneli elämänvalintoja.

Kun nuori Esteri ylioppilaaksi päästyään aloitti opinnot Ateneumin keramiikkataiteen osastolla, hän erikoistui posliininmaalaukseen ja koristetaiteeseen, koska raskas saven käsittely ei olisi ollut mahdollista. Näytti siltä, kuin hänen lyhyiden käsiensä sormista olisi puuttunut niveliä.

Liikkumista haitanneet ongelmat eivät rajoittaneet piirtämistä ja maalaamista, ja niistä tulikin hänen erikoisalansa mitä hurmaavimmalla tavalla.

Heti valmistuttuaan vuonna 1947 Esteri Tomula pääsi Arabian tehtaalle koristetaiteilijaksi. Samaan aikaan ja samassa työssä aloitti hänen opiskelutoverinsa Raija Uosikkinen. Heistä tuli läheiset kollegat vuosikymmeniksi.

Finnish Designin gurut pyristelivät koristelua vastaan, mutta kukat ja ornamentit valloittivat posliiniesineitä koteihin hankkineiden naisten sydämet. Tämän takia Olga Osolin ja myöhemmin Kaj Franckin luotsaaman tuotesuunnitteluosaston työt saivat 40- ja 50-luvulla kylkiinsä toinen toistaan runsaamman koristelun.

60- ja 70-luku olivat koristelumielessä eleettömämpiä, mutta kuvioiden suosio palasi, kun suurten ikäluokkien lapset ja lapsenlapset alkoivat perustaa omia kotejaan.

Vanhalla Arabialla on paljon innokkaita keräilijöitä. Yli 400 Esteri Tomulan koristelemaa astiaa kerännyt espoolainen rehtori Reijo Qvintus kertoo Keräilijän aarteet -kirjassa, että hänen keräilykipinänsä syttyi Iisalmen-kodista mukaan lähteneestä Primavera-kannusta. Tämä 1970-luvun alun koriste perustuu kukka-aiheeseen, toki ajan hengen mukaan tyyliteltyyn.

Tomula piirsi kaiken aikaa, ja hänen sommittelutaitonsa, viivansa ja värisilmänsä olivat verrattomat. Varhaiset miniatyyrikuvat, harlekiinit ja muut hassut hahmot mainitaan usein, mutta vain pieni osa näistä luonnoksista päätyi tuotantoon asti. Markkinointiporras tyssäsi useimmat ehdotukset tylyllä argumentilla ”ei myy”.

Silti tuotannossa olleiden koristeiden määrä on kunnioitettava, ja tälläkin hetkellä myynnissä on aivan uusia Pastoraali-aiheella koristeltuja astioita.

1950-luvulla Tomula yhdisti rohkeasti suunnittelemaansa painokuvaa ja käsin maalaamista: kuvioiden ääriviivat painettiin ja niihin lisättiin maalaamalla värejä ja yksityiskohtia. Arabia sai seripainon 50–60-luvun taitteessa.

Botanica-sarjan kaikki 36 pientä seinälautasta syntyivät vuosina 1978–89 ja saivat täydennykseksi 17 Rosa-sarjan ruusuaiheista lautasta sekä 12 Metsämarjaa.

Tomulan kädenjälki pääsi esiin paitsi posliinissa myös emalissa. Hän koristeli muodikkaita Järvenpään Emalin Finel-brändin alla valmistamia kattiloita ja -kasareja muun muassa Vegeta-vihanneksilla sekä fantastisella kala-aiheisella Neptunilla.

Esteri Tomula oli vahva luonne, jonka räjähtävää temperamenttia työtoverit ovat usein muistelleet. Toisaalta hän oli seuran kuin seuran valloittava keskipiste ja hurmaaja, joka sai ystäviltään lempinimen suuriruhtinatar. Läheinen ystävä, toimittaja Antti Nuortio on muistellut:

”Oli siunattu ihme, että Esteri fyysisistä rajoituksistaan huolimatta pystyi elämään niin monipuolisesti, seurallisesti ja rikkaasti aivan elämänsä loppuun asti. Jo pelkästään matkojen luettelo on vaikuttava – Pariisi, Bryssel, Nizza, Ibiza, Marbella, Praha, Petroskoi, Tallinna, Moskova jne.”

Arabian taiteilijana Tomula työskenteli vuoteen 1984. Eläkevuosina hänet oppivat tuntemaan myös Helsingin taksikuskit, jotka kyyditsivät taiteilijaa Toimelan vapaaopistoon, missä hän opetti posliininmaalausta jopa sen jälkeen, kun oli täyttänyt 70 vuotta.

Tuossa vaiheessa hän oli muuttanut Arabian tehtaan läheltä Damaskuksentieltä keskustan tuntumaan Kruununhaan kaupunginosaan.

Vielä viimeisinä vuosinaan Essu myös piti omaa ”kotihovia” hauraudestaan huolimatta. Nekrologin Helsingin Sanomiin kirjoittaneet Marjatta Pauloff, Heljä Liukko-Sundström ja Olli Vesa eivät unohtaneet korostaa Tomulan poikkeuksellista persoonallisuutta:

”Hän tarjosi laajalle ystäväpiirilleen paljon iloa ja elämänkipinöitä. Tätä puolta kuvaa hyvin, että perheetön taiteilija määräsi tarkoin muistotilaisuutensa luonteen – se piti aloittaa ja lopettaa sherryllä ja siellä piti kaikilla olla iloista ja hauskaa. Ja siellä oli.”

Kirjallisuutta: Esteri Tomula, Arabia 1947–1984, Taideteollisuusmuseon säätiö / Esteri Tomulan rahasto ja Helena Leppänen: Keräilijän aarteet, Rakastetut Arabian astiat koristelijana Esteri Tomula. WSOY.