Ei kuppia ilman koristetta! Raija Uosikkinen muistetaan kuvioiden uskomattomana taiturina – tällainen oli arvostetun koristetaiteilijan ura

Raija Uosikkisella (1923–2004) oli loistava taito kehittää tarina, joka piti kulloinkin kertoa koristeaiheen muodossa. Häneen uskottiin, kun piti saada kiireellä hyvää jälkeä, ja ideat syntyivät ulkopuolisen silmissä uskomattoman vähistä eväistä. Hänellä oli myös ainutlaatuinen rooli monien Kaj Franckin esineiden koristajana. Näin Uosikkisesta ajatteli aikoinaan taiteilija Oiva Toikka, joka työskenteli samalla Arabian tehtaalla kuin Uosikkinen.

Toikka ja muut työtoverit ovat muistelleet lämmöllä myös Raija Uosikkisen sosiaalista persoonaa; juuri hänen ansiostaan monista yhteisistä juhlista muodostui ikimuistoiset.

Nuoruudessaan Raija Uosikkinen opiskeli Helsingissä Taideteollisessa oppilaitoksessa.

Yhtä kauniisti Uosikkista muistelee filosofian tohtori Satu Kähkönen, joka tapasi koristetaiteilijan viime vuosituhannen vaihteessa tehdessään taidehistorian pro gradu -tutkielmaa. Sen aiheena olivat Raija Uosikkisen koristeet Arabian tehtaan käyttökeramiikassa 1950–1960-luvuilla. Eläkkeellä ollut Uosikkinen kutsui nuoren tutkijan kotiinsa, joka sijaitsi aivan Arabian tehtaan naapurissa Helsingissä.

– Modernisti sisustettu koti huokui keramiikkaa. Seinillä oli kollegojen, muun muassa Birger Kaipiaisen, uniikkiteoksia. Nopeasti kävi selväksi, että koristetaiteilija kertoi tottuneesti urastaan. Sen hän oli tehnyt monta kertaa aikaisemminkin. Ja vaikka Uosikkinen oli ollut jo vuosia eläkkeellä, hän kertoi pistäytyvänsä silloin tällöin tehtaalla.

Ensimmäinen Kalevala-lautanen tuli myyntiin vuonna 1976, ja uusia keräilylautasia julkaistiin vuosittain 1990-luvun loppuun saakka.

Raija Uosikkisen uravalinnan voi osin selittää sillä, mitä hän lapsena ja nuorena näki ja teki: Vanhemmilla oli luovia harrastuksia, sillä isä suunnitteli huonekaluja ja äiti maalasi akvarelleja. Lapset piirsivät ahkerasti. Kun vanhemmat lähtivät illalla kaupungille, lapsille jätettiin iso pinkka paperia ja aika kului niiden parissa. Koulu tulevalle koristeiden suunnittelijalle ei maistunut, mutta toki piirustuksessa oli kymppi, ilmenee taidehistorian dosentti Harri Kalhan Designmuseolle 1989 tekemästä tutkimushaastattelusta.

Kun Ateneumiin eli Taideteolliseen oppilaitokseen valittiin sodan jälkeen vuonna 1944 uusia opiskelijoita, Uosikkinen haki ja pääsi sisään. Vaihtoehdoista keramiikka ja posliini tuntuivat omimmilta. ”Joka päivä oltiin jonkin aikaa posliininmaalauksessa, mutta suurin osa ajasta kului sommittelun, käsivarapiirustuksen ja muovailun merkeissä”, hän kertoi Kalhalle. Samaan aikaan opiskelleiden joukossa oli monia sittemmin tunnettuja muotoilun toimijoita: Esteri Tomula, Aune Laukkanen, Irma Ollinkari, Erik Bruun, Timo Sarpaneva, Marjatta Metsovaara ja Olli Borg.

Kuvaavaa sodanjälkeiselle ajalle oli, että opiskelijoiden piti hankkia siveltimiä ja värejä lehti-ilmoituksin harrastajilta, jotka olivat lopettaneet maalaamisen. Kaupassa niitä ei ollut myytävänä.

Kotka-aiheinen seinälautanen on harvinaisuus Uosikkisen tuotannossa.

Leila-mokkakuppi houkutteli kuluttajia itämaisen eksotiikan ja kultauksen turvin. Malli on Greta Lisa Jäderholm-Snellmanin ja nimeltään OC.

Työura Arabiassa vuodesta 1947 alkaen toteutti nuoren koristajan unelmat, koska tehtaalla siveltimiä ja värejä oli tarjolla yllin kyllin. Ura jatkui aina vuoteen 1986 saakka. Sinänsä suuren tehtaan valinta ei ollut itsestään selvää, koska suunnittelun pääopettaja Arttu Brummer piti Arabian kaltaista paikkaa huonona vaihtoehtona Uosikkisen kaltaiselle luovalle tekijälle.

Vielä 1950–1960-luvulla Arabia nautti suvereenia asemaa kodin visuaalisen ilmeen tuottamisessa. Sodasta nousevassa Suomessa ei ollut varaa käyttää valuuttaa kodin esineisiin, joten Arabialla oli miltei yksinoikeus siihen, miltä kodeissa ja keittiöissä näytti.

Pitkän uransa aikana Raija Uosikkinen ehti suunnitella monia koristeita, mutta tarkkaa lukumäärää on mahdoton antaa. Se on joka tapauksessa huikea, kun mukaan lasketaan koristeet, jotka eivät ole edenneet tuotantoon. Varmuudella voi sanoa vain sen, että työn jälki näkyy lähes kaikissa suomalaiskodeissa.

Siena-astioiden koristelutekniikkaa, sgraffitoa, käyttivät jo antiikin kreikkalaiset ruukuntekijät. Muodot poimittiin tehtaan tuotannossa olevista esineistä. Siena pysyi tuotannossa 1953–56.

Harva tosin pystyy nimeämään, kuka monien tutulta vaikuttavien koristeiden tekijä on, koska tuotteita ei markkinoitu Uosikkisen nimellä. Hän oli ”vain” koristelija, eikä hänellä ollut samaa statusta eikä mainetta kuin Rut Brykin ja Kaipiaisen tapaisilla legendaarisen yhdeksännen kerroksen taiteilijoilla.

Omassa työssään Uosikkinen oli kuitenkin yhtä kunnianhimoinen kuin hekin ja saattoi ammentaa ideoita niin ammattikirjallisuuden, museoiden, kansantaiteen kuin ympäristön tutkimisesta.

Hän myös jakoi osaamistaan ja ohjasi monet vuodet posliininmaalauksen oppilaita Toimelan opistossa. Lisäksi hän opetti koristesuunnittelua Taideteollisessa oppilaitoksessa.

Tärkeimpien koristeiden joukkoon on vuosien kuluessa noussut voimakkaasti graafinen Ali-sarja, johon Kaj Franck teki mokkakupin. Siitä tuli myyntihitti, joten tehtaalla toivottiin kokonaista kalustoa.

Ali-koriste on ollut tekijänsä suosikki. Malli oli tuotannossa 1965–1975. Muodon mokkakuppeihin teki Kaj Franck. Pomona-sarjan esineet ovat värikkäitä, ja niiden koristeina ovat muun muassa herukat ja appelsiinit. Pomonan koristeita suunnitteli myös Esteri Tomula. Pajazzo-kahvikupin koriste on vuodelta 1954.

Ruija on esimerkki perinteisen posliininmaalauksen viettelevyydestä. Muutamilla siveltimen vedoilla syntyi herkkää tunnelmaa.

Koriste tuli omasta kuparipainosta. Tekniikka oli kallis, koska jokainen koristeen osa piti tehdä erikseen ja koko koristeen kaiverrus kesti pari vuotta. Alista tulikin viimeinen tällä tekniikalla tehty astiasto. Koristeissa voi nähdä monenlaisia taustoja: sekä graafisuutta että nostalgiaa, romantiikkaa että barokkia.

Keräilijöiden mieleen ovat olleet myös graafisesti mustalla viivalla piirretyt Emilia-esineet. Ne ovat olleet jopa niin suosittuja, että joissakin alan liikkeissä on pidetty listaa keräilijöistä, jotka haluavat ostaa Emilia-esineitä. Toinen lempikohde on ollut roomalaisten hedelmien ja hedelmällisyyden jumalattaresta nimensä saanut Pomona-sarja, johon kuuluu purkkeja, purnukoita, kaatimia ja leikkuulautoja hedelmä- ja marja-aiheisine koristeineen.

Emilia-koristeen Uosikkinen teki ensin voirasiaan. Siitä tuli niin suosittu, että Arabian myynti halusi lisäosia. Seuraavaksi syntyi lautasia, paistivati ja kolmikulmaiset esineet. Nyttemmin Emilia on keräilijöiden suosikki.

Maalauksellisten koristeiden joukkoon kuuluu tummansinisin, vahvoin siveltimenvedoin tehty Sotka (1969). Muodon E-malliin loi Göran Bäck, jonka kanssa Uosikkinen teki paljon yhteistyötä. Sotkaa kutsuttiin ”köyhän miehen Valenciaksi”, koska Sotkassa ja Ulla Procopén Valenciassa on sama koboltinsininen väri, mutta Sotkaan käytettiin isompaa sivellintä ja reilumpia siveltimen vetoja. Näin esineen hinta pysyi käsin maalauksesta huolimatta kohtuullisena. Ruskeassa Ruijassa (1975) koko esineen luonne tulee esiin vahvoista siveltimenvedoista. S-mallin muodon suunnitteli Ulla Procopé. Posliininmaalaustyö oli niin hyvälaatuista, että lopputarkastuksen tehnyt Uosikkinen ei niistä juuri virheitä löytänyt.

Hänen ideoistaan ovat syntyneet myös koristeet Linnea- ja Polaris-sarjoihin, joiden muoto on Kaj Franckin. Verkko taas syntyi hauskasta yhdistelmästä. Kannun väreiksi valittiin keltainen tai ruskea, ja molempiin kuului samanlainen kaksivärinen lautanen.

Raidallinen Pirtti edustaa 1970-lukua ja aikaa, jolloin yksinkertaisilla malleilla taisteltiin halpatuotantoa vastaan, turhaan.

Linnea-astiasto pysyi tuotannossa 1964–71.

Koralli-kupit ovat Uosikkisen uran loppupään työ. Kupit olivat tuotannossa 1983– 1987. Korallin kuppimalli on S-malli, jonka Ulla Procopé muotoili vuonna 1960 Ruska-astiastolle.

Varsinainen opinnäyte posliininmaalauksessa olivat klassiset Meissen-kukat. Arabiassa kukaan ei aiemmin ollut tehnyt näitä sillä tavoin kuin Uosikkinen, joten ne herättivät ansaittua huomiota.

Yksittäisten koristeaiheiden rinnalla Raija Uosikkinen tunnettiin moniosaisista taidesarjoista, joiden aiheet napattiin esimerkiksi Kalevalasta. Koristeita valmistui myös lahjatavaroiksi tarkoitettuihin hienoihin mokkakuppeihin, ja oma lukunsa ovat lukuisille yrityksille tehdyt koristetyöt. Jokaiselle keskusliikkeelle piti tehdä omat koristeet.

Raija Uosikkista kuultiin mielellään, kun Arabiaan suunniteltiin uusia astiastoja. Yksi tapaus jäi häntä kuitenkin vaivaamaan. Ympäri maailmaa matkannut ja muun muassa Kiinaan, Japaniin ja Indonesiaan poikennut koristetaiteilija toi työpaikalleen terveiset, että kiinalainen ruoka on tulossa muotiin. Myynnistä sanottiin, että näin ei voi käydä Suomessa. Raija Uosikkinen kertoo, että ei mennyt kauaakaan, kun kiinalaisia ravintoloita oli ”joka kadulla.”

Raija Uosikkinen työpöytänsä ääressä. Ideoita syntyi monista lähteistä. Tehtaalle tuli esimerkiksi paljon lehtiä 1950-luvulta lähtien.

Suhtautuminen muotoilijoiden ja taiteilijoiden tuotantoon vaihtelee joskus paljonkin. Myös Raija Uosikkisen tuotannosta nousee jatkuvasti esiin koristeita, jotka saavat enemmän huomiota kuin toiset, ja se heijastuu myös hintatasoon.

Helsingin Runeberginkadulla Astialiisa-nimistä liikettä pitävä Tiina Westerlund on vannoutunut Uosikkisen ihailija. Hän on huomannut, että Itä-Aasiassa, erityisesti Koreassa, Uosikkinen on noussut yhä kasvavan fanituksen kohteeksi. Yksi suosikeista on vain vuosina 1983–87 valmistettu Koralli. Yhdestä kuppiparista on ilmeisesti maksettu jopa parisataa euroa. Myyntiin tulevat yksilöt voivat vaihtaa hyvin nopeasti omistajaa.

– Uosikkisen erilaisiin käyttöastioihin suunnittelemat koristeet ovat arjen kauneutta parhaimmillaan. Ne täydentävät hienosti minimalistisia ja koristelemattomia astioita ja hillittyjä muotoja. Kuva-aiheet ilahduttavat, jopa saavat hymyn huulille.