Bull Mentula: "Fyysisesti vahva voi olla henkisesti heikko"
Ihmiset
Bull Mentula: "Fyysisesti vahva voi olla henkisesti heikko"
Kysyimme Jari "Bull" Mentulalta, 40, mitä voima hänelle merkitsee. Kävi ilmi, että kehonrakentaja, tv-kasvo ja tuore aviomies uskoo ennen kaikkea henkiseen voimaan.

"Minulla on aina ollut kova tarve treenata täysiä ja pyrkiä täydellisyyteen. Nassikkana pelasin jalkapalloa ja jääkiekkoa, mutta jossain vaiheessa tajusin, että vaikka itse treenaisin kuinka, joukkueeni ei välttämättä voita. Kun painoharjoittelu tuli osaksi treenejä, huomasin viihtyväni paremmin kuntosalilla kuin kentällä tai kaukalossa. Halusin lajin, jossa olen juuri niin hyvä kuin minä itse. Lajin, jossa muut eivät pysty vaikuttamaan lopputulokseen.

Nuorena keskityin fyysisen voiman hankkimiseen. Nyt ymmärrän, miten paljon saan lisää kaikkeen, sekä treeniin että arkeen, kun kehitän henkistä voimaa. Fyysisesti vahva voi olla henkisesti heikko. Huippu-urheilussa ei saa itsestään kaikkea ulos, jos ei ole voimakas myös henkisesti. Tärkein lihas on tuo luumu korvien välissä.

Olen saanut kehonrakennuksesta ja voimannostosta hirveän paineensietokyvyn. Se auttaa bisneksessä. Tiukassa paikassa en poraa, että minulla on vain viisi tuntia aikaa tehdä tämä. Ajattelen, että minulla on vielä viisi tuntia.

Vastoinkäymiset ovat antaneet minulle voimaa. Olen selvinnyt epäonnistumisista kisoissa, yritykseni konkurssista ja hölmöilystä edellisissä parisuhteissa. Virheet ovat parhaita opettajia. Mutta jos tekee saman virheen kahdesti, on tyhmä. Vihaan tyhmyyttä, mutta hulluutta rakastan: pitää uskaltaa ottaa riskejä eikä pelätä epäonnistumista.

Olen nostanut yli 300 kiloa penkistä, mutta suurempana saavutuksena pidän sitä, että olen oppinut puhumaan. Vaimoni kanssa puimme heti asiat, jotka pikkuisenkin vaivaavat tai närästävät. Se on kypsyyttä ja henkistä voimaa.

Henkisesti vahva ihminen haluaa jakaa positiivisuutta. Hymy on aina kaunis, jokaisen ihmisen kasvoilla. Jos joku hymyilee, se kyllä tarttuu. Hymy on perkele sellainen kuppa. "

Juttu tehty syksyllä 2016, jolloin Jari Mentulalta ilmestyi myös kirja Bull’s all Out, jossa hän kertoo elämästään ja treenaamisestaan (WSOY).

Suosittelemme myös näitä

Kommentoi »