Saara Aalto: "En lopettanut laulamista, vaikka minua kiusattiin"
Ihmiset
Saara Aalto: "En lopettanut laulamista, vaikka minua kiusattiin"
Britannian X-Factorin finaalissa kisaava laulaja Saara Aalto, 29, on toteuttanut haaveitaan muiden mielipiteistä välittämättä.
4.11.2016
 |
Kotivinkki

"Menestys on sitä, että voi aamulla herätä onnellisena ja tehdä asioita, joista innostuu.

Minun on ollut helppo tehdä töitä unelmieni eteen. Uskon, että jos on oikeasti innostunut jostain, jaksaa panostaa.

Ukkini, taidemaalari ja dokumentaristi Eeli Aalto painotti, miten tärkeää on uskoa omaan juttuunsa. Hän kehotti pitämään kiinni tyylistäni, vaikka muut sanoisivat mitä. Se antaa edelleen voimaa uskoa itseeni.

Kovan työmoraalin opin ukrainalaiselta piano-opettajaltani. 12-vuotiaana osallistuin Madetojan pianokilpailuun. Jäin kahdeksi viikok­si pois koulusta ja keskityin soittamiseen. Sain paneutua intohimooni kunnolla. Niiden kahden viikon aikana tajusin harjoituksen merkityksen. Kun hioo osaamisensa huippuunsa, ei tarvitse jännittää. Voi keskittyä nauttimaan siitä, mitä tekee. Minusta ei tullut ammattipianistia, mutta kokemuksesta on ollut suunnattomasti hyötyä.

Koulussa minua kiusattiin lauluista, jotka olin keksinyt itse. Myöhemmin olen miettinyt, miksei minulle kehittynyt sellaista itsesuojeluvaistoa, että olisin lopettanut esiintymisen. Se johtuu siitä, että kotona minua kannustettiin, vaikka puudutin vanhempani monen tunnin esityksillä. Edelleenkään en pelkää kokeilla enkä epäonnistua.

Laulukilpailuihin olen lähtenyt haastamaan itseni ja oppimaan. Kun tulin Talent-kisassa toiseksi, pääsin musikaaleihin ja dubbaamaan piirrettyjä eli toteuttamaan lapsuuden unelmiani. Kun en saanut levytyssopimusta, perustin levy-yhtiön. Kaikki koke­mukset, myös ne, jotka aluksi näyttivät vastoin­käymisiltä, ovat johta­neet minua oikeaan suuntaan.”

Saaran elämänohje

Kommentoi »