
Suunnittele strategia etukäteen
Yksi päivä ei riitä kaikkien kohteiden kunnolliseen näkemiseen. Mieti siksi etukäteen, mikä sinua kiinnostaa eniten ja valitse ykköskohteesi sen mukaan. Jos suosikit menevät ristiin, koko perheen ei ehkä kannata liikkua yhtenä joukkona. Jännittävimmät sisustukset ja lämmitystekniset uutuudet kun eivät välttämättä löydy samasta talosta.
Tee päinvastoin
Suurin osa messuvieraista aloittaa kierroksensa kohteesta numero yksi. Lähde liikkeelle lopusta, niin saat nauttia katselurauhasta melkein kierroksen puoleen väliin saakka. Eniten kävijöitä on messujen aloitus- ja lopetusviikonloppuna, joten yritä käydä messuilla niiden välissä arkipäivänä. Myös ilta-aukioloja kannattaa hyödyntää.
Valitse oikeat välineet
Hyvät kengät ovat messupäivän tärkein varuste. Kävelemistä riittää kilometrikaupalla. Muuten kannattaa pukeutua sääennustuksen mukaan. Suosi keveitä kerroksia, joilla selviät aamun viileydestä iltapäivän kuumuuteen tai alkavan sateen koleuteen. Sateella varjo on takkia parempi. Helteellä päähine on pakollinen!
Pidä tauko!
Äläkä sinnittele uupumukseen, vaan istahda johonkin vielä silloin, kun tunnelma on mahtava. Alueella on ravintoloita, kahviloita ja kioskeja, mutta myös omat välipalat ovat hyvä ja ainakin rahaa säästävä idea. Myös vessa-asioissa ennakointi kannattaa.
Nauti näkemästäsi
Messupäivän suola ovat hyvät keskustelut. Jos olet liikkeellä perheen tai muun porukan kanssa, listatkaa perusteluiden kera omat suosikkinne vähän kuin Euroviisuissa. Voitte myös erikseen valita esimerkiksi parhaat keittiöt, saunat ja terassit. Taloissa kannattaa kysellä esittelijöiltä teknisistä ratkaisuista ja käytetyistä materiaaleista, he vastailevat mielellään. Ja illalla on tietysti vuorossa someen postattava lemppareiden kuvakavalkadi.