Kaksi aikuista, kaksi lasta ja labradorinnoutaja. Suomeen on pitkän ajan kuluessa syntynyt jäykkä asuntotuotanto, jolla on ollut vain yksi kohderyhmä.
– Mutta näille perheasunnoille on koko ajan vähemmän tarvetta, sanoo arkkitehtuurin professori Markku Hedman.
Rakennemuutos jyllää, Suomi kaupungistuu ja sen mukana myös elämäntavat urbanisoituvat. Väestö ikääntyy ja yhä useampi asuu yksin.
Nyt Suomessa on tuhansittain hyvin samantapaisia asuntoja. Kaupungeissa ne ovat niin sanottuja koukkukolmioita, joissa on kolme huonetta ja keittiö käytännössä samoilla paikoilla.
Uuteen asuntoon muuttaessa ajattelemme tekevämme siitä omannäköisen, mutta Hedmanin mukaan vaikutusmahdollisuudet ovat näennäiset. Esimerkiksi parisängylle on yleensä vain yksi riittävän suuri huone ja sielläkin yksi seinä, jolle vuoteen saa. Liikkumavara on noin 20 senttimetriä.
– Lopputuloksena Suomessa on satojatuhansia perheitä, joilla on sänky, televisio ja sohva täsmälleen samassa paikassa. Tyypilliset pohjapiirrokset säätelevät kalustamista tarkkaan.
Nämä tavat, jotka elämäämme huomaamatta ohjaavat, kumpuavat modernismista. Kaikki on hyvin tarkkaan ennalta määriteltyä, koska näin on aikanaan saatu rakennettua koteja edullisesti ja nopeasti.
– Itse en jaksa uskoa, että kaikki haluavat elää samalla tavalla, Hedman sanoo.
Loft, townhouse, minikoti. Tutusta kaavasta poikkeavaan kotiin ihastuu nyt moni.
Tarvetta ja kysyntää on etenkin kahdenlaisille asunnoille. Joko koti on muunneltava: huonetilajako tehdään kevyillä elementeillä, kuten kaapistoilla, liukuovilla ja siirreltävillä seinillä. Vastaavaa ajattelua on esimerkiksi YIT:n Smart-asunnoissa, joissa väliseinät on korvattu kaapeilla. Kalusteiden värin ja tyylin voi valita itse.
– Aivan kuten autokaupassa. Kolme vaihtoehtoa ja päälle voi ottaa lisäraidat, Hedman sanoo.
Hartela puolestaan on hyödyntänyt räätälöintiä Espoon Painiityn kohteiden esimarkkinoinnissa: lopulliset suunnitelmat ja piirrokset on lyöty lukkoon ostajien toiveiden perusteella.
Toinen vaihtoehto ovat asunnot, joiden tilat itsessään ovat monikäyttöisiä. Hedmanin mukaan klassinen esimerkki on töölöläiskoti, jonka huoneet ovat keskenään hyvin samankaltaisia ja -kokoisia. Tämä taas edellyttää, että asunnot ovat väljemmin mitoitettuja – mikä tietenkin maksaa.
Asumisen kalleus puolestaan on valtava ongelma, joskaan ei kaikkialla, vaan tusinassa vetovoimaisia kaupunkeja. Keskusta-asuminen vetää puoleensa myös lapsiperheitä. Asuntojen hintaerot kaupunkien ja muun maan välillä ovat revenneet huimiksi.
Vastauksena kaupunkiasumisen kalleuteen asuntorakentajat ja arkkitehdit ovat esitelleet viime vuosina mitä erilaisimpia minikoteja. On 15 neliön kerrostalostudioita, liikuteltavia asuntoja ja maitotölkin mallisia, kapeita ja korkeita pientaloja.
Yhteistä monille on, että ne ovat olemassa olevien lähiöiden täydennysrakentamista, tiivistämistä. Kapeita kerrostaloja tai pientaloja, tontille sujautettavia ”pihafillereitä”. On myös konttia muistuttavia minikoteja, jotka ovat omiaan lisärakennuksiksi. Tällainen pihanperän rakentaminen on Hedmanin mielestä kiinnostavaa, mutta suuressa mittakaavassa sillä ei asumisen ongelmia ratkaista. Tänä vuonna Suomeen rakennetuista 36 000 asunnosta 30 000 on kerrostaloissa. Hedmanin mukaan 80 prosenttia suomalaisista – myös nuorista – kuitenkin haluaisi asua pientalossa. Pientalot ovat haluttuja myös muualla Euroopassa.
– Jopa Lontoossa, kasvavassa miljoonakaupungissa, puretaan paikoin kerrostaloja pientalojen tieltä.
Hedmanin mukaan pientalomainen kaupunkiasuminen, kuten townhouse-talot, ovat yksi hyvä tapa vastata ihmisten erilaisiin toiveisiin. Hänen vetämässään Talopaletti-hankkeessa hahmoteltiin erilaisia malleja aina parkkihallin tai kauppakeskuksen päälle rakennettavista taloista puumaisiin, päällekkäin ja portaittain limittyviin talotyyppien yhdistelmiin.
Nämä mahdollistaa uusi teknologia, etenkin puurakentaminen. Puusta voi tehdä asioita, joita painavasta betonista ei: kerrostalojen lisäkerroksia ja moduuleja, jotka rakennetaan tehtaalla valmiiksi ja nostetaan paikoilleen kerros kerrokselta.
Suomessa trendin on vainunnut muun muassa talovalmistaja Design-Talo. Tonttimaan kalleus yhdistettynä taloudelliseen epävarmuuteen ja huonoihin aikoihin tarkoittaa, että pientalo on monelle nuorelle perheelle liian iso investointi.
– Mietimme, mikä on pienin määrä taloa, johon saa perheelle kaikki tarvittavat toiminnot, sanoo Design-talon toimitusjohtaja Jaakko Taivalkoski.
Yhteistyössä arkkitehtitoimisto Huttunen Lipasti Pakkasen kanssa syntyi Pala. Se on talo, jonka pienin peruspalikka on 75 neliötä. Mikä kiinnostavinta, puurakenteista taloa voi myöhemmin helposti laajentaa erilaisilla, valmiiksi mietityillä kombinaatioilla – esimerkiksi jos perheeseen syntyy toinen lapsi, aletaan tehdä etätyötä tai yksin jäänyt isovanhempi halutaan lähelle.
– Huomasimme, että alalla kukaan ei oikein vastannut kysyntään. Nykyihmisten tarpeet ja muuttuvat elämäntilanteet eivät kohtaa perinteistä ydinperheajattelua, Taivalkoski sanoo.
Arkkitehtitoimiston esikuvat Palan suunnittelussa olivat kaupunkimaisessa ja tiheästi asutussa ympäristössä, etenkin Japanissa. Taivalkosken mukaan Suomessa ajatellaan liian usein, että on vain kaksi vaihtoehtoa: joko asut kahdeksankerroksisessa kerrostalossa tai pellolla erillistalossa, joka on täsmälleen niiden mielikuvien mukainen. Palan moderni mutta lämmin arkkitehtuuri vetoaa yliopistokaupunkien asukkaiden urbaaneihin ihanteisiin.
Design-Talon Pala on arkkitehtonisesti kiinnostava talokonsepti, joka räätälöidään eri kokoisista paloista esimerkiksi muotoihin I, L tai U. Rakennusta voi myöhemmin laajentaa jatkopaloilla esimerkiksi perheen kasvaessa. Hoikkarunkoisen, 5,5 metriä leveän talon voi sijoittaa ahtaallekin tontille siten, että suljettu puoli on lähellä naapurin seinää ja piha jää etupuolelle.
Juttu on ilmestynyt pidempänä Avotakassa 1/2017. Pääkuva Sato Studiokoti.
