
Talojen ulkovärityksessä trendit vaihtelevat siinä kuin sisustuksessakin. Maalivalmistaja Tikkurila on koonnut sävytietoja jo vuosikymmenien ajan, ja nyt Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi maalitehdas keräsi kattavan ulkoväripankin 4000 suomalaisen ilmoituksen perusteella.
Suosituin värin on tällä hetkellä ehdottomasti harmaa.
– Jopa joka kolmas suomalainen asuu harmaassa talossa. Sävyt vaihtelevat, ja suosituimmat ovat ovat keski-, tumman- ja vaaleanharmaa, Tikkurilan designpäällikkö Marika Raike kertoo.
Tikkurilaan kyselyyn vastanneista 35 % asui harmaassa talossa, 16 % punaisessa ja 14 % ruskeassa. Kaikkien aikojen ulkoväritilastojen kärjessä ovat kuitenkin kartanon- ja okrankeltaiset ja punamullanpunaiset eri vivahteineen.
Väriefektit uusinta uutta
Harmaa on noussut suosioon viimeisen kymmenen vuoden aikana. 2000-luvun lopussa siniharmaa alkoi pastellibuumin jälkimainingeissa yleistyä, ja sieltä on tultu pikkuhiljaa kohti kapeampaa harmaan, mustan ja valkoisen palettia.
– Ihmiset ovat hakeneet ideoita esimerkiksi asuntomessuilta, jotka ovat toimineet suunnannäyttäjinä, Raike sanoo.
Viime vuosien asuntomessutaloissa on nähtävissä trendi, joka myös Raikkeen mukaan on vahvistumassa: talon ulkoväriksi valitaan aivan tummanharmaa tai jopa musta.
– Musta on vahvasti tulossa. Uusinta uutta on kirkasväristen tehosteiden käyttö. Näitä efektejä on nähty tähän asti enemmänkin muissa kuin pientaloissa, mutta pikkuhiljaa trendit valuvat sieltä myös omakotitaloihin.