Mustat talot ihastuttavat – ”Trendin juuret tanskalaisissa kalastajamökeissä”
Rakenna ja remontoi
Mustat talot ihastuttavat – ”Trendin juuret tanskalaisissa kalastajamökeissä”
Talojen julkisivut ovat tummuneet vuosi vuodelta. Mikkelin asuntomessuillakin monen talon julkisivu on täysin musta.
Julkaistu 24.5.2017
Meillä kotona

Viime vuoden asuntomessuilla Seinäjoella huomio kiinnittyi siihen, että poikkeuksellisen moni talo oli saanut täysin mustan julkisivun. Usein kyse oli taloista, joissa mustan ylivalta näkyi myös sisätiloissa – tai vähintäänkin sisustus oli skandinaavisen selkeä ja mustavalkoinen. Tummat messusuosikit löydät täältä.

Nopea katselmus takavuosien asuntomessutaloihin kertoo, että julkisivuväristyksen käännekohta tapahtui juuri viime vuonna, sillä vielä Vantaalla 2015 suurin osa taloista oli valkoisia – tosin siellä oli esimerkiksi mustia ikkunanpuitteita.

– Tummia julkisivuja on näkynyt jo aiemmin esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa. Ulkoväritysten trendit vaihtelevat samoin kuin sisustuksen värit. Meille Suomeen ne kulkeutuvat usein vähän jälkijunassa, sanoo rakennussuunnittelun professori Pirjo Sanaksenaho Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitokselta.

Hyvin tummia julkisivuja on pientalojen lisäksi nähtävissä muussa asuntorakentamisessa. Esimerkiksi monet Helsingin uusien asuinalueiden, kuten Jätkäsaaren ja Kalasataman, kerrostalot ovat tummaa tiiltä.

– Tanskalainen puutalo, kalastajanmökki, on perinteisesti ollut musta.  Se on ehkä traditionaalinen tausta tälle trendille, mutta viime kädessä kyse on siitä, että vaihtelu virkistää suunnittelijoiden silmää ja lopulta kuluttajatkin omaksuvat suunnittelijoiden uudet ihanteet, Sanaksenaho lisää. 

Arkkitehtuurin professori arvelee tanskalaisten kalastajamökkien olevan mustien talojen traditionaalisella taustalla. Kieltämättä piirteet näyttävät tutuilta. (Kuva All Over Press)

Jyväskylä 2014: Tummanharmaan esiinmarssi

Jyväskylän asuntomessuilla yleisilme oli vielä vaalea, mutta tummanharmaita taloja oli useampi. Tuo väritys tuntui kolme vuotta sitten varsin modernilta. Tummanharmaita olivat muun muassa hirsitalo Honka Harmonia, laatikkotalo Cube sekä tilaelementeistä tehty Älvsbytalo, jonka ikkunanpuitteet oli maalattu pirteästi punaisiksi.

Upein esimerkki mustasta talosta oli paikalla rakennettu Skammin talo, jonka julkisivu muurattiin eurooppalaiseen tapaan mustista keraamisista savikattotiilistä. Sisäpihalla ulkoverhoukseen käytettiin ruskeaa puuta.

Kastellin mustaksi maalattu Moderni 147 edusti tehokasta, kaksikerroksista taloa, jollaisia on viime vuosina näkynyt nimenomaan tiiviisti rakennetuissa kaupunkiympäristöissä. 

Talo Cube oli esillä Jyväskylän asuntomessuilla 2014. Se edusti julkisivultaan modernia tyyliä, jota on sen jälkeen nähty monilla asuntomessuilla. 
Kannustalon Ladon suosio räjähti Jyväskylän asuntomessujen jälkeen. Messuilla Lato-talolla oli valkoinen julkisivu, sen jälkeen mallia on tehty enimmäkseen mustana. 
Jyväskylän asuntomessuilla esitellyn Skammin kadun puoleinen julkisivu oli dramaattisesti mustaa tiiltä. Sisäpihan puolella julkisivu oli puinen ja varsin eri maailmaa henkivä.

Vantaa 2015: Värikkäitä kivitaloja

Vantaan asuntomessut olivat kivitalojen juhlaa. Suurin osa kivitaloista oli puhtaanvalkoisia. Tosin Vantaalla nähtiin myös väri-iloa: Urban Villa oli liila, Jämerän Leija punainen ja Lammi Kivitalojen Casa del Limon lämpimän oranssi. Vantaalla värit alkoivat palata myös sisätiloihin pitkän valkoisen kauden jälkeen.

Tummaa trendiä Vantaalla edusti oikeastaan vain hirsitalo Villa Kapee. 

Jämerän kevytbetonirunkoinen Leija oli auringonpolttaman tomaatin värinen. Se nousi pirteänä esiin valkoisten kivitalojen joukosta.
Ollikaisen Hirsirakenteen skandinaavinen hirsitalo Villa Kapee oli Vantaan asuntomessuilla aikaansa edellä: se oli ainoa hyvin tumma talo. 
Hongan viime kesän messukohde Seinäjoella edusti modernia, minimalistista arkkitehtuuria. Hongalla oli musta kohde myös Jyväskylässä 2014. 

Seinäjoki 2016: Mustat kaunottaret

Seinäjoen asuntomessuilla kesällä 2016 nähtiin useita täysin mustia taloja, ja niistä komeimpia oli Honkatalojen Riihi, joka paloi täysin messuvuoden tammikuussa. Tämä hirsitalo kuitenkin saatiin rakennuttajan, talotehtaan ja tavarantoimittajien yhteisponnistuksella rakennetuksi uudelleen.

Riihen naapurissa oli toinen musta kaunotar, selkeälinjainen hirsitalo Honka Markki. Myös Talo Lumiance oli musta, niin ulkoa kuin sisältä. 

Katso täältä, miltä Seinäjoen mustat talot näyttivät.

Mikkeli 2017: Kolmannes tummia taloja

Mikkelissä tullaan näkemään hyvin monipuolinen talokavalkadi, jota ei juuri kaavoituksella ole säädelty. Noin kolmannes taloista on hyvin tummia, puurakenteisia esimerkkejä ovat Kannustalon Harmaja Saimaa, Hongan Ink ja Sun Housen Talo Vahvaselkä. Kivitaloista Villa Kuusikko on täysin musta. Näiden lisäksi moni on valinnut taloonsa harmaan eri sävyjä.   

Kannustalon Harmaja Saimaa nousee kauniille paikalle Mikkelin messualueelle. Musta väri istuu hienosti maisemaan ja tekee Saimaalle avautuvasta julkisivusta entistä komeamman. 
Mikkelin asuntomessuilla nähdään. Sunhousen poolhouse-tyyppinen Talo Vahvaselkä. Se edustaa tämän päivän modernia arkkitehtuuria parhaimmillaan. Musta puuverhous raikastuu valkoisilla ikkunnapielillä. 

”Mustasta on tullut vakioväri”

Kannustalon toimitusjohtaja Mika Uusimäki vahvistaa mustan ulkovärityksen vetovoiman.

– Meillä tummat julkisivut alkoivat yleistyä sen jälkeen, kun Lato-talomalli esiteltiin Habitaressa vuonna 2009. Alkuvaiheessa Lato herätti kiinnostusta erityisesti suunnittelijapiireissä. Varsinaisesti malli löi itsensä läpi vasta Jyväskylän asuntomessuilla 2014. Messutalo oli valkoinen, mutta monet asiakkaat halusivat omaan Latoonsa tummat julkisivut, Uusimäki kertoo.

Kannustalo julkisti keväällä 2016 Black Edition -kokoelman, jossa monet rakastetut Kannustalo-mallit esiteltiin mustina.  Sen myötä musta ja ylipäätään tumma julkisivu on yleistynyt kaikissa talotehtaan malleissa – niin perinteisen näköisissä kuin moderneissa.

– Mustasta ulkoverhouksesta on tullut yksi vakiovärimme, Uusimäki toteaa.

Black Edition -kokoelma sai alkunsa eräässä asiakasillassa Uusimäen luokse tuli mustiin pukeutunut pariskunta, joka halusi itselleen kartanomaisen, mansardikattoisen Rauhalan – julkisivuja ja sisustusta myöten mustana. Tämä asetti haasteita lista- ja väliovitoimittajille, mutta lopulta kaikki järjestyi.

– Prosessin myötä syntyi idea mustan värin ympärille rakennetusta kokonaisesta talokokoelmasta. Black Edition puolestaan innoitti Helena Karihtalaa Pohjanmaa-talon sisustuksessa Seinäjoella sekä Kirsi Valantia nyt Mikkelissä.  

Kannustalon talotehtaalla mustat julksivut ovat haluttuja. Tässä kaksikerroksinen klassikkomalli Vihervaara 165 täysin mustaksi verhottuna. 
1 kommentti