
Mikkelin asuntomessualue poikkeaa edukseen monista aiemmista, hyvinkin kompakteista messualueista. Hengeltään siinä on jotakin samaa luonnonläheisyyttä kuin Kuopion Saaristokaupungin vuoden 2010 messualueessa, mutta ehkä vielä astetta enemmän. Alue on pitkänomainen kaistale rannan tuntumassa ja kooltaan varsin laaja. Sille on syynsä.
– Halusimme ottaa hyötykäyttöön kaiken minkä voimme, kertoo Mikkelin kaavoituspäällikkö Ilkka Tarkkanen.
– Alue on luonnonmuodoiltaan harvinaisen monipuolinen: siellä on metsää, rantaa, kalliota, suota ja suppa, ja ne kaikki rajoittivat kaavan suunnittelua.
Messualueen reunassa on myös suojeltu suppa-alue, jääkauden aikana syntynyt syvä painanne. Talojen väliin haluttiin jättää metsäisiä alueita ja puusto haluttiin säästää. Sitä oli toisaalta pakkokin säästää, koska alueella asustaa liito-oravia ja viitasammakoita, jotka ovat suojeltuja.
– Viime syksyn Rauli-myrsky kaatoi alueelta yli 40 puuta, mutta jäi niitä silti vielä paljon pystyynkin, naurahtaa kaupunginpuutarhuri Marko Vuorinen.
Messualue on jaettu neljään kortteliin nimeltään Suomi, Aamu, Valo ja Onni. Kortteleiden luonne vaihtelee hiukan: Suomi on aurinkoinen puutalokortteli, Aamu taas jyrkkärantainen, modernien designtalojen alue. Valo on nimensä mukaan valossa kylpevä, lähinnä rantaa sijaitseva kortteli, ja Onni on rauhallinen metsäkortteli.
Rakentajien mielikuvitusta ei juurikaan haluttu rajoittaa, ja siksi lopputuloksessa nähdäänkin toisistaan poikkeavia, erilaisia ratkaisuja. Rohkein näistä on Honkatalojen Wave, varikseksikin muodoltaan luonnehdittu messujen wau-kohde.
– Rakentamiseen annettiin vapaat kädet. Annoimme ohjeita laadun, ympäristön ja rakennusten sijoittelun suhteen. Värityksiin emme kuitenkaan puuttuneet, kattomuodoissa ohjasimme pulpettikattoihin, Tarkkanen kertoo.
Rakennusten toivottiin sijoittuvan pitkittäissuunnassa rantaan nähden etenkin Antellinkadulla lähellä rantaa, mutta siinäkin on tehty poikkeamispäätöksiä. Tarkkasen mukaan tonteilla, joissa korkeuserot ovat suuret, toivottiin rinneratkaisuja.
– Silti monet asukkaat halusivat yksitasoisia ratkaisuja, hän sanoo.
Kirkonvarkauden alue sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä kaupungin keskustasta, Saimaan rannalla. Sen kaavoitus on osa tulevaisuuden Mikkeliä, jossa rannat on merkitty yhdeksi tärkeistä asumisen painopistealueista niin vakituisten kuin vapaa-ajan asuntojenkin osalta. Kirkonvarkauden alueella nämä kaksi asiaa tuntuvat yhdistyvän hyvällä tavalla: tontit sijaitsevat koko Suomen mittakaavassa parhaissa mökkimaisemissa Saimaan rannalla, mutta ovat ihanteellisia pysyvän asumisen paikkoja kaupungin kupeessa.