Siellä täällä on esillä muistoja perheen ulkomaanmatkoilta. Vasta remontoitu keittiö on nykymuodin mukaisesti avoin ja suuri. Äkkiseltään helsinkiläisen neli­henkisen perheen koti näyttää aivan tavalliselta siistiltä perheasunnolta.

Hetken kolmikerroksisessa kodissa kierreltyään ymmärtää, että jokin täällä tuntuu olevan kuitenkin hieman toisin. Aivan kuin jotain puuttuisi.

Tosiaan! Missään ei näy paperipinoja, lehti­kasoja tai puolipitoisia vaatteita. Keittiön lähes tyhjät tasotkin ovat kuin asunto­messujen esittelykohteesta.

Koko kodissa näkyy perheen äidin, koulutetuksi ammattijärjestäjäksi juuri valmistuneen Pia Heikkurisen, 49, kädenjälki. Oma koti on ollut hänelle harjoitustyö.

– Remontoimme viime vuoden puolella koko asunnon lattiasta kattoon. Kun muutimme remontin jälkeen takaisin, otin käyttöön kaikki ammattijärjestäjäkoulutuksessa oppimani metodit. Mietin, miten karsia tavaraa ja miten järjestää koti niin, että arki on entistä sujuvampaa ja mukavampaa, Pia kertoo.

Aina perheen koti ei ole ollut yhtä säntillisessä järjestyksessä. Tavaraakin löytyi aiem­min monin kerroin enemmän.

– Vielä kuusi vuotta sitten meillä oli tavaraa 72 kuution edestä. Nyt koko kodin irtaimisto mahtuisi 15 kuution varastoon, Pia sanoo.

Hän osaa luetella tarkat kuutiomäärät, sillä vuonna 2015 perhe palasi isän Tommi Niinivaaran, 45, Kiinan-komennukselta Suomeen mukanaan kaksi merikonttia, jotka oli ahdettu täyteen huonekaluja ja muuta tavaraa. Viime­syksyisen remontin ajaksi perhe pakkasi taas koko irtaimistonsa 17 kuution vuokravarastoon. Remontin ja muuton jälkeen tavara on vähentynyt vielä entisestään.

Juuso Niinivaaran, 11, ja Roope Niinivaaran, 15, pieneksi käyneet urheiluvälineet ja muu turha tavara ovat päätyneet tuttaville, nettikirppiksille tai kierrätyskeskukseen.

Mittakaavaa tavaran määrästä ennen karsimista antaa Pian arkistoimien pape­rien määrä.

– Pialla oli papereita tarkassa järjestyksessä mapitettuna A:sta Ö:hön. Kaikkiaan mappeja oli yli 40. Tallessa olivat niin kuitit kuin vanhat luentomuistiinpanot. Osa kansioista matkasi mukanamme Kiinaan ja takaisin, Tommi sanoo ja naurahtaa.

Kaksi vuotta sitten Pia sai mapeista tarpeekseen ja tutki, mitä kaikkea hän on vuosien varrella säilyttänyt. Paljon turhaa ja jo unohtunutta. Lopulta Pia ja Tommi polttivat kesä­mökkinsä pihalla yli 30 mapillista paperia.

– Palavan paperipinon katsominen tuntui juuri niin turhauttavalta kuin vain voi. Oivalsin, että olimme eläneet tavaran suhteen maksimissa. Ajattelin silloin, että tästä alkaa matka maksimista minimiin, Pia sanoo.

#maksimistaminimiin – tuosta tunnuksesta onkin muodostunut Pialle iskulause tai jonkinlainen voimasana. Sosiaalisessa mediassa hän raportoi samalla tunnisteella matkansa etenemistä.

15-vuotiaan Roopen huoneessa vaatteet ovat kaapissa siisteissä pinoissa. T-paitoja löytyy muutama, samoin huppareita.

– Käymme äidin kanssa vähän väliä vaatteita läpi ja laitamme pieneksi jääneitä kiertoon. Tässä kaappien sisältöä karsiessa olen ihan yllättänyt siitä, kuinka vähän tavaraa oikeastaan tarvitsenkaan. Esimerkiksi kenkiä ei tarvitse kuin parit, Roope selittää.

Äidillä ja pojilla on sopimus: uuden vaatteen saa ostaa vain, jos laittaa vähintään yhden pieneksi jääneen pukimen kierrätykseen.

Pia toteaa, miten Marie Kondon luoma KonMari-menetelmä sopii erityisen hyvin vaatekaapin järjestämiseen. Jokaista vaate­parttaan voi tarkastella miettien, tuottaako kolttu tai paita minulle vielä iloa.

– Menetelmää olennaisempaa on kuitenkin se, missä järjestyksessä tavaraa laittaa pois. Muistoja kantavat esineet kannattaa jättää viimeiseksi, sillä muutoin karsiminen saattaa tyssätä heti alkuunsa. Karsimisprosessin aikana ihmisten päätöksentekokyky paranee, Pia sanoo.

Entä onko joistakin tavaroista luopuminen tehnyt Heikkurinen-Niinivaaran perheelle kipeää?

– Ei. Se on vain tavaraa, Pia vastaa.

Tommista tuntui aluksi vaikealta heittää pois omia ekaluokan ainevihkoja.

– Kypsyin siihen vähitellen. Hoksasin myös, että ainevihon sivuista voi ottaa kuvat, tai ne voi skannata ja säilyttää sähköisinä, Tommi kertoo.

Vaikka perheen asunnosta on lähtenyt tavaraa kuutiokaupalla, ei kotia voi kuitenkaan luonnehtia minimalistiseksi. Ikkunalaudalla nököttää puusta veistettyjä norsuja, vitriinissä on esillä poikien pokaaleja ja kaapin ovessa roikkuu Kiinasta tuotuja onnenamuletteja ja punaisia uudenvuodenkoristeita.

Kaikki tärkeät muistot ovat esillä, eivät kaapissa piilossa.

Pian järjestämistyö ei näy vain tavaran karsimisena, vaan myös siinä, että kaikella tavaralla on oma tarkkaan mietitty paikkansa.

– Tavaran paikalleen laittaminen pitää tehdä mahdollisimman helpoksi ja loogiseksi. Meillä on heti eteisessä avoin kenkäteline ja naulakko. Kun yritin saada poikia laittamaan takit kaappiin, he jättivät takit lojumaan. Oven aukaisu oli liikaa, Pia kertoo.

Samoin postin käsittelyn Pia on hionut huippuunsa. Jo postilaatikolla Ei mainoksia, kiitos -kyltti torppaa turhaa paperi­tulvaa. Eteisen seinällä roikkuvat telineet saapuvaa postia ja tärkeitä papereita varten. Yksi teline on maksamattomille laskuille ja vaikkapa täyttämättömille veroilmoituksille, toinen on jo käsitellyille säilytettäviksi tarkoitetuille papereille. Eteisen tuntumasta löytyy laatikko, johon sujahtavat vielä lukemattomat lehdet.

Järjestystä luo myös huolellinen nimeäminen. Vanhempien vaatehuoneen hyllyillä olevissa laatikoissa roikkuvat nimikyltit paljastavat, missä on sukkien, missä alushousujen paikka. Liinavaatevarastossa taas näkee nimikoinnin ansiosta kertasilmäyksellä, mistä löytyvät lakanat parivuoteeseen, mistä yhdelle hengelle.

Ammattijärjestäjän puoli­vuotisen koulutuksen opiskelijat työskentelevät yleensä siivousalalla tai tilasuunnittelun parissa. Pia tekee työkseen jotain aivan muuta: hän on koulutukseltaan yhteiskuntatieteilijä ja työskentelee Sitrassa uudistumiskyvyn asian­tuntijana. Ammattijärjestäjän työtä hän aikoo tehdä jatkossa harrastusluontoisesti.

– Lähestyn viittäkymppiä ja mietin, onko elämässä jotain, mitä haluaisin vielä tehdä ja mitä minun pitäisi vielä oppia, Pia kertoo.

– Lisäksi kun listasin, mitä olen viimeisten vuosien aikana tehnyt elämässäni: muuttanut, remontoinut, muuttanut sekä tyhjentänyt isäni tavaraa ja papereita pursuavan kuolin­pesän. Sehän oli sillä selvä, Pia kertoo.

Hänen missionsa on järjestää suomalaisia koteja ja helpottaa elämää.

– Moni meistä tekee koko ajan valtavaa tavaratyötä. Järjestäminen vapauttaa ja tuo lisää aikaa. Kun itse sain kaksi valta­meri­kontillista tavaraa harteiltani, olen saanut aikaa järjestää muita asioita elämässäni. Seuraavaksi aion konmarittaa kilot, Pia sanoo.

Tommin ja Roopen mukaan tavaran karsiminen ja järjestäminen järkevämmin on tehnyt elämästä mukavampaa. Esimerkiksi siivoaminen on helpompaa, kun tavaraa on vähemmän ja jokaisella jäljelle jääneellä esineellä on oma paikkansa.

– Ammattijärjestäminen sopii hyvin laiskalle siivoajalle. Eihän meistä kukaan haluaisi jynssätä paikkoja jatkuvasti, Tommi sanoo.

Roopenkin mielestä koti tuntuu viihtyisämmältä, kun tavaraa on vähemmän.

Pia taas kiittelee, miten koti on remontin ja karsimisen jälkeen nyt sellainen paikka, jossa voi rauhassa rentoutua, kutsua vieraita ja viettää aikaa perheen kanssa.

– Koti on siellä, missä perhe on. Ja nyt meidän elämällämme on tilaa enemmän kuin meidän tavaroillamme.

Muokattu 16.3.2022 klo 14.09: Korjattu Marie Kondon nimi.