Arkkitehti Paula Kourin perhe etsi kompaktia uudiskohdetta tai tonttia. Somevaikuttaja Elisa Koskinen puolisoineen taas ei etsinyt uutta kotia laisinkaan. Ja kuinka ollakaan, molemmat ihastuivat tahoillaan 1970-luvun kotiin: Paula Kouri vuonna 1975 rakennettuun omakotitaloon ja Koskinen vuonna 1971 rakennettuun kerrostaloasuntoon.

Kouri ja Koskinen eivät ole ainoita. Yhtäkkiä 1970-luvun asunnot tuntuvat olevan kaikkialla – tai ainakin sosiaalisen median virrassa ja sisustuslehdissä. Omaansa remontoivat sellaiset vaikuttajat kuin Hanna Gullichsen, Natalia Salmela ja Stella Harasek.

Miksi muidenkin kannattaisi nyt innostua 1970-luvun kodeista?

Ainakin niiden pohjaratkaisujen takia, jos asukkailta kysytään. Moni 70-luvun asunto tarjoaa kauniita näkymiä sekä asunnon sisällä että ulos.

– 70-luvun talon mieletön pohja ja isot ikkunat, Elisa Koskinen listaa seikkoja, joihin he ihastuivat alkuperäiskunnossa olleessa asunnossa.

– Makuuhuoneet ovat yhdellä reunalla, ja muuten 110 neliön asunto on avaraa tilaa. Eikä tämän kokoisia kerrostaloasuntoja enää tehdä – ainakaan yhtä hyvällä pohjalla, ilman sokkeloisia käytäviä.

Iso ja avara olohuone on myös Paula Kourin mielestä yksi heidän omakotitalonsa parhaita puolia. Hän uskoo, että 70-luvun minimalistinen arkkitehtuuri miellyttää silmää myös nykyaikana ja on helposti muunneltavissa ajan henkeen.

– Toimivat tilaratkaisut ovat varmasti yksi syy siihen, että 70-luvun kodit ovat nousseet pinnalle. Neliöt on keskitetty olohuoneeseen ja keittiöön. Sellainen muuntautuu helposti nykypäivään, Kouri sanoo.

Kaikki 70-luvun talot eivät tietenkään ole yhdestä muotista. 70-luvun alun arkki­tehtuuri suurine ikkunoineen on jatku­moa 60-luvulle – vuoden 1973 öljykriisin seurauksena ikkunat pienenivät.

1970-luvulla rakennettiin enemmän asuntoja kuin koskaan aiemmin. Tähän joukkoon mahtuvat yhtä lailla lähiöihin mahdollisimman tehokkaasti rakennetut betonielementtitalot kuin vuosikymmenen lopun kokeelliset ekotalot sisäkasvihuoneineen. Maanläheis­ten, punatiilellä verhoiltujen omakoti- ja rivitalojen vastakohtana on betonipintoja, kirkkaita tehostevärejä ja värikkäitä julkisivuelementtejä.

Yhtä kaikki, vuosikymmenen alku oli käänteentekevää aikaa suomalaisessa asumisessa. Ennen vuotta 1965 iso osa suomalaisista asui maaseudulla usein puutteellisissa oloissa, kertoo Helsingin kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö, kulttuurihistorian dosentti Minna Sarantola-Weiss. Esimerkiksi vessat ja kylpyhuoneet eivät olleet mikään itsestäänselvyys kantakaupunginkaan ahtaissa yksiöissä ja kaksioissa. Olohuone saattoi olla vanhempien makuupaikka.

– 1970-luvulla asuntojen varustelutaso ja asumisväljyys kasvoivat merkittävästi. Samalla vapaa-aika lisääntyi. Olohuoneella oli keskeinen rooli tässä: siitä tuli perheen yhteinen oleskelutila, Sarantola-Weiss sanoo.

Osa samaa ilmiötä ovat 70-luvun takkahuoneet avotakkoineen.

70-luvulla olohuone oli ennen kaikkea television katselua varten mutta myös statustekijä, jossa otettiin vastaan vieraita. Kodin haluttiin henkivän omaa persoonallisuutta ja elämäntapaa. Elettiin nousukautta, ja aikaa värittivät optimismi ja usko tulevaan.

Yksi syy 70-luvun kotien uuteen suosioon piilee tuon ajan tyylissä ja maanläheisissä materiaaleissa, jotka puhuttelevat jälleen.

– Nyt muodissa ovat aidot materiaalit ja lämpimät sävyt, jotka on esimerkiksi 90-luvulla monesti maalattu piiloon, Paula Kouri toteaa.

Tällaisia ovat esimerkiksi maalaamattomat puu­paneloinnit, mosaiikkiparketit ja terrakotansävyiset laatat. Myös värillinen lasi ja kokolattiamatot ovat tehneet vaivihkaista paluuta. Sisustuksessa sametti, mehevät värit ja suuret paperivarjostimet ovat jälleen valtavirtaa.

– Remonttivaiheessa joka välissä joku sanoi meille, että te varmaankin maalaatte nämä kaikki puupinnat valkoisiksi. Me totesimme, että ei, juuri sitä me emme tee. Niistä syntyy talon tunnelma, Kouri sanoo.

Elisa Koskinen kertoo, että ainakin heidän asunnossaan materiaalit ovat myös olleet laadukkaita. Esimerkiksi tallella olevat väliovet ovat lastulevyn sijaan puuta.

Toki etenkin pientaloissa oli 1970-luvulla myös ratkaisuja, jotka voivat tuntua nykyvalossa hassuilta. Paula Kourin talossa oli muun muassa puhelinkaappi ja kylmiö, jonka Kouri perheineen muutti vaatehuoneeksi. Oma erikoisuutensa oli lämmitetty kasvihuone, jossa kasvoi jopa palmuja. Ja sitten tietenkin: uima-allas.

Jo 1960-luvulla omakotitaloissa yleistyneet, ennen öljykriisiä rakennetut uima-altaat olivat osa terveyden ja luonnonmukaisen asumisen ihannointia, kertoo Sarantola-Weiss. Urheilu ja itsestään huolehtiminen olivat nousemassa osaksi tavoiteltua elämäntyyliä. Uima-altaassa oli myös ripaus ylellisyyttä Hollywoodin henkeen.

– Onhan se uima-allas tavallaan hirveän pröystäilevä, arkkitehti Paula Kouri sanoo.

– Toisaalta olen itsekin aina lapsena haaveillut, että olisipa hienoa, jos olisi uima-allas.

Heidän kodissaan uima-allas sai jäädä käyttöön – perheen lasten onneksi.

"Ovatko 60- ja 70-luvuilla rakennetut talot olleet rakennushetkellä hienoja? Vai aina rumia?” Näin mietti joku Vauva.fi-keskustelupalstalla viitisen vuotta sitten. Viis rumuudesta, mutta kun päälle tulevat vielä asbesti ja homeongelmat, vastaa joku toinen.

Eilisen inhokit tekevät kovaa nousua nykysuosikeiksi, mutta 70-luvun rakentamisen laatuun liitetyt mielikuvat ovat vahvoja. Tasakatot ja valesokkelit ovat tuolle ajalle tyypillisiä riskirakenteita, jotka on syytä tiedostaa, tarkistaa ja tarvittaessa korjata. Mutta niiden ei välttämättä kannata antaa leimata koko aikaa.

– Itse ajattelen, että jos talo on rakennettu 70-luvulla, kyllä ne suurimmat ongelmat ovat jo tulleet ilmi. Jos siis kuntotarkastuksessa ei löydy mitään, miksi rakenteet eivät kestäisi, jos niitä pidetään kunnossa asiaan kuuluvalla tavalla? Paula Kouri sanoo.

Samaan tapaan ajattelee Elisa Koskinen.

– Yleisin meille esitetty kysymys oli, onko siellä asbestia. Vastasin aina saman tien, että kyllä oli: teetimme asbestikartoituksen, ja asbestin hävittämiseen on olemassa ammattilaiset. Eikä sitäkään lopulta ollut kuin keittiön välitilan saumausaineessa.

Rakennusarkkitehti Heidi Rytkönen on suunnitellut asiakkaalleen kiintokalusteet ja pintamateriaalit 70-luvun taloon, johon tehdään peruskorjausta. Remontin etenemistä voi seurata Instagramissa (@70luvunkoti). Asukkaiden toiveesta korjaus tehdään mahdollisimman pitkälti rakennusajan henkeen.

Rytkönen kannustaa säästämään perinpohjaisessakin remontissa mahdollisimman paljon: esimerkiksi talon julkisivua, tulisijoja ja panelointeja. Myös kiinteät valaisimet ja pesuallas tai wc-istuin on mahdollista säästää, jos kohdalle osuu erityisen edustava yksilö.

Rytkösen mukaan alkuperäisistä ratkaisuista on helppo napata sävyjä ja materiaali-ideoita uusiin pintoihin myös esimerkiksi kosteissa tiloissa, jotka menevät vääjäämättä uusiksi.

– Jos vanhaa ei ole jäljellä, voi miettiä, mikä nykyisin voisi ilmentää tuon ajan ratkaisuja. 70-luvulla muun muassa väliovissa on ollut upeita lasipintoja. Monen vuosikymmenen jälkeen nyt on jälleen saatavilla esimerkiksi värillistä, raidallista ja ruudullista lasia, Rytkönen sanoo.

Oli aikakausi mikä tahansa, Rytkösen mukaan myös modernisoidessa olisi tärkeää pyrkiä kunnioittamaan rakennusaikakautta ja talon henkeä.

– On aina hienoa, jos rakennuksessa jää elämään pala historiaa.

Se saattaa olla juuri se pala, josta kodin hyvä tunnelma rakentuu. 70-luvun kodeissa mukana saattaa olla myös sopiva ripaus rohkeita unelmia ja uskoa tulevaan.

Lähteenä myös Elina Standertskjöldin kirja Arkkitehtuurimme vuosikymmenet 1960–1980.