12 x iloiset pääsiäisen kukat
Piha ja puutarha
12 x iloiset pääsiäisen kukat
Pitkän talven jälkeen on lupa hullaantua ensimmäisistä sipulikukista ja muista takuuvarmoista kevään merkeistä. Pääsiäisen kukat löytävät muotonsa asetelmissa ja kransseissa.
1.3.2016
 |
Viherpiha

1. Kokoa kevään ensimmäisistä sipulikukista heleitä pastellisävyjä yhdistelevä asetelma. Irrota sipulit varovasti ruukuistaan, karistele pois ylimääräinen multa ja asettele kukat vieretysten laakeaan astiaan. Viileällä kuistilla tai lasitetulla parvekkeella sipulikukat kestävät pitkään kauniina. Lisää keväistä tunnelmaa luot hyvältä tuoksuvilla kevätesikko- ja yrttiruukuilla. Istuta sipulikukat ja esikot puutarhaan kesällä, niin saat nauttia kukista myös ensi keväänä.

2. Narsissit ja pajunkissat tuovat pääsiäisen tunnelman kotiin. Kokeile perinteisten kanarialinnunkeltaisten Tête-à-Tête-narsissien sijasta hieman kookkaampaa perunanarsissia, jonka hennon vaaleat, kerrannaiset kukat tuoksuvat taivaallisilta. Jos yöksi on luvassa pakkasia, nosta perunanarsissi sisälle.
3. Kirjopikarililjojen kapeiden varsien päässä keinuvat pienet ja nuokkuvat kellokukat jäävät puutarhassa usein loistokkaampien kevätkukkijoiden varjoon. Ruukussa niiden runollinen kauneus kuitenkin pääsee oikeuksiinsa. Istuta marjapuuronpunaisten, shakkiruutukuvioisten kirjopikarililjojen joukkoon matalia kevätsipuleita, esimerkiksi herttaisia helmililjoja. Niiden terhakkaan pysty kasvutapa korostaa tehokkaasti kirjopikarililjojen kaartuvia muotoja. Viimeistele astian pinta sammalella.
4. Hyödä kirsikkapuiden oksia kukkaan ja ota varaslähtö alkukesän vaaleanpunaiseen kukkajuhlaan. Hyötämiseen voit käyttää alkukevään leikkauksista yli jääneitä, muutaman sentin paksuisia oksia. Kukkanuput aukeavat viikossa tai kahdessa, kun asetat oksat sisällä vesiastiaan lämpimään paikkaan. Suihkuttele oksia, jotta ne eivät kuivu huoneilmassa. Kokeile hyötämiseen myös muiden hedelmäpuiden oksia sekä esimerkiksi raikkaalta tuoksuvia mustaherukan oksia.
5. Valkoiset helmililjat sopivat romanttiseen vaaleaan sisustukseen. Katse kiinnittyy helmililjojen pieniin ja sieviin kellokukkiin, kun valitset matalalle sipulikukalle mahdollisimman yksinkertaisen ruukun. Asettele useita ruukkuja rinnakkain vaikutelman tehostamiseksi.
6. Kylmää uhmaavien kevätkellojen eli kevätlumipisaroiden kasvatus onnistuu niin puutarhassa kuin ruukussakin. Istuta sipulit vieriviereen syksyllä ruukkuun ja kastele hyvin. Varastoi ruukku viileään paikkaan ja huolehdi, ettei multa pääse kuivumaan. Nosta ruukut esille maalis–huhtikuussa ja somista piippojen välit sammalella.
7. Solmi pieni pääsiäisseppele puksipuun ainavihannista oksista ja koristele se lumikellon suloisilla kukilla sekä herkkää tunnelmaa korostavilla vanhan omenapuun ryhmyisillä oksanpätkillä. Puksipuun oksia voit ostaa kukkakaupoista. Käytä kranssin pohjana esimerkiksi tukevaa rautalankaa.
8. Käytä kukkia ja koristeita luovasti keväisen juhlatunnelman virittämiseen. Sommittele pääsiäispöydän yllätykseksi kullekin ruokailijalle oma pieni kattauskoriste kahvikuppiin tai vesilasiin. Valitse kukka-astia niin, että sen väri ja muodot korostavat kukkia. Lähisävyistä koottu hillitty värimaailma näyttää aina juhlavalta, vastavärejä käyttämällä luot riehakkaampaa tunnelmaa. Maitokahvin väriseen kuppiin aseteltu helmililjojen, tulppaanien ja kruunuvuokkojen samanväristen, mutta muodoltaan vaihtelevien kukkien yhdistelmä on kiinnostava ja tyylikäs. Korosta unelmankeveää ilmettä lisäämällä joukkoon vielä vitivalkoisia höyheniä, siroa lankaköynnöstä ja pörröisiä pajunkissoja. Viimeistele herkkä kokonaisuus koristeellisilla viiriäisenmunilla.
9. Ota mallia pikkulinnuista ja muotoile kevätsipuleille pesä risuista ja rautalangasta. Saat materiaalia tuulen maahan heittämistä pihapuiden oksista ja pensaiden leikkuujätteistä. Asettele pesän keskelle ryhmä helmililjoja, joiden vaaleat pyöreät sipulit muistuttavat hauskasti linnunmunia. Ravistele pois ylimääräinen multa ja asettele sipulit vieretysten. Sipulit pysyvät tukevasti pystyssä, kun kiinnität ne toisiinsa varovasti hammastikun pätkillä.
10. Hyödynnä villiviinin tai muiden taipuisien ja pitkien köynnöskasvien leikkuujäte ilmaisena kranssimateriaalina. Sido kranssi muotoonsa ohuen rautalangan avulla. Koristele kranssi erilaisilla munilla, joita voi hankkia esimerkiksi askartelutarvikeliikkeistä. Kiinnitä munat varovasti paikoilleen kuumaliimapistoolilla ja kieputa lopuksi koristeeksi ohuita risuja.
11. Kerää puutarhasta helmililjoja leikkokukiksi maljakkoon ja täydennä kukkarunsautta kukkakaupan antimilla. Esimerkiksi kruunuvuokon, jalohortensian ja sininupin kukissa on helmililjoihin kauniisti sointuvia sinisen sävyjä.
12. Kaunista ruukkutulppaanien tylsä muoviruukku heinäpeitteellä. Kiedo ruukun ympärille heinää ja sido se paikoilleen niinirusetilla.

Lue lisää:

2 kommenttia