Viherpiha

12 vinkkiä laventelin käyttöön

12 vinkkiä laventelin käyttöön

Ihanan tuoksuinen laventeli on myös monikäyttöinen. Hurmaavan tuoksuinen yrtti hajustaa huoneet ja maustaa makeat herkut.
Teksti Annika Christensen, Heidi Haapalahti
Kuvat Annika Christensen, Teija Tuisku
Mainos

1. Säilytä talven varalle

Laventelin helposti tunnistettava tuoksu on voimakkaimmillaan pitkinä, aurinkoisina poutajaksoina. Kuiva, aurinkoinen aamu tai ilta on paras hetki kerätä vahvatuoksuista yrttiä talteen talven varalle.

Laventeli kestää kuivakukkana paremmin hieman nuppuisena. Hajustamiseen tarkoitetut laventelit kerätään vasta, kun kukat ovat täysin auenneet. Silloin aromaattiset öljyt ovat parhaiten kehittyneet. Leikkaa varret terävillä saksilla tai yrttisaksilla poikki ja kiikuta kasvit heti suojaan paahteelta.

2. Nosta punteissa kuivumaan

Laventeli on kiitollinen kuivatettava, sillä sen tuoksu ja väri säilyvät hyvin. Tuoksu pysyy ainakin kahdeksan kuukautta, kunnes se alkaa hiljalleen hiipua. Sido laventelit pieniksi punteiksi heti keruun jälkeen. Kiinnitä puntti tiukasti esimerkiksi kuminauhalla, sillä kuivuessaan varret kutistuvat. Asettele puntit kuivumaan löyhästi alassuin.

Irtolaventelin kuivaaminen on vielä helpompaa. Levitä varret ilmavasti esimerkiksi tarjottimelle. Kun varret ovat täysin kuivuneet, erottele kukat varsista kevyesti hieromalla.

3. Askartele tuoksutikkuja

Viktoriaanisen ajan nuoret aatelisneidit tapasivat punoa tuoksuvia laventelitikkuja alusvaatelaatikkojensa sulostuttajiksi.

Aloita tuoksutikkujen valmistaminen sitomalla laventelit tiukaksi kimpuksi heti kukintojen alapuolelta. Käännä kimppu alassuin ja taita varret varovasti yksi kerrallaan alaspäin niin, että lopulta kaikki kukinnot jäävät varsien sisäpuolelle. Pujota nauha nipun yläosaan ja puno sillä laventelivarsien lomitse. Solmi nauhat varren alaosassa kauniille rusetille.

4. Valmista laventelisokeria

Laventelilla maustettua sokeria voi käyttää vaikkapa leivonnaisten, jälkiruokien ja makeiden juomien maustamiseen. Valmista laventelisokeri sekoittamalla noin ruokalusikallinen kuivattuja laventelin kukkia kiloon sokeria. Säilö seos ilmatiiviiseen astiaan ainakin kuukauden ajaksi. Ravistele purkkia silloin tällöin. Siivilöi laventelit pois ennen käyttöä.

5. Istuta laventelin pistokkaita

Laventelin kesäpistokkaat juurtuvat noin kuudessa viikossa. Istuta 5–10-senttiset, kukkimattomista sivuversoista otetut pistokkaat kevyeen, hiekkapitoiseen multaan. Kastele multa hyvin. Peitä pistokkaat ilmavasti muovipussilla tai vaikkapa lasikuvulla.

6. Tee laventelimobile

Taivuta rautalangasta, oksista tai vaikkapa metallisesta naulausnauhan pätkästä rengas. Pujottele ohueen rautalankaan osittain avautuneita ruusunnuppuja työntämällä rautalanka niiden vihreän kukkapohjuksen läpi. Asettele ruusunauhat renkaaseen roikkumaan. Kun laventeli kukkii, kokoa kukkaversot pikkukimpuiksi ja ripusta ne ruusujen lomaan. Kun ruusut kuivuvat, niiden tuoksu vaimenee nopeasti, toisin kuin laventelin.

7. Sido juhlapöydän koriste

Tätä asetelmaa varten tarvitset runsaasti pitkävartisia laventeleita. Jaa ne aina kymmenen varren pikkukimpuiksi. Kuvan asetelmassa on käytetty 15 pikkukimppua, mutta vähempikin riittää, jos haluat pienemmän koristeen. Sido pikkukimput yhteen spiraalinmuotoon ja kiinnitä niininauhalla. Leikkaa lopuksi kimppujen varret tasaisen pitkiksi, jotta asetelma pysyy pystyssä ilman tukea.  

8. Kokoa pikkukimppuja

Asettele laventelikimpun ympärille nukkapähkämön suloisia pehmeäkarvaisia lehtiä. Käytä sitomiseen koristeellista niininarua. Kimppu sopii kesäiseksi tuliaiseksi tai tuoksuvaksi koristeeksi liinavaatekaappiin.

9. Taiteile kukkakirjaimet

Taiteile omat nimikirjaimesi laventelinkukista. Taivuta kirjaimet paksusta rautalangasta ja sido niihin laventelinkukkia ohuella rautalangalla. Kukkatertut on helpompi sitoa, kun jätät pienen pätkän kukkavartta. 

10. Mausta viinietikka

Salaatit saavat keveän vivahteen laventeliviinietikasta. Se on helppoakin helpompi tehdä itse. Lisää vain 5-7 laventelin kukintoa viinietikkaan ja jätä muutamaksi viikoksi. Poista kukat, kun ne ovat selkeästi antaneet makua.

11. Tee laventelimehua

Kesähelteellä maistuu vilvoittava yrttijuoma. Tarvitset:

1½ litraa vettä, 3 dl sokeria, 10 laventelin kukintoa varsineen, 2 sitruunaa.

Keitä puolet vedestä sokerin kera. Ota kattila pois liedeltä, lisää sekaan kukinnot ja laita kansi päälle. Anna jäähtyä. Purista sitruunoista mehu. Lisää jäähtyneeseen liemeen loput vedestä ja sitruunamehu. Sekoita ja siivilöi. Juoma säilyy jääkaapissa noin pari viikkoa.

12. Kokeile tähkälaventelia

Tähkälaventeli on Suomessa kestävin laventelilaji, josta on tarjolla myös valko- ja vaaleanpunakukkaisia lajikkeita. Näyttävä tupsulaventeli saattaa vaatia talvetuksen sisällä ruukussa.

Lähde: Evelegh, Tessa, Lavender: Practical Inspirations for Natural Gifts, Country Crafts and Decorative Displays (1996).

Lue lisää:

Käytä laventelia kylpypommeissa

8 ideaa Välimeren kasveihin

Miten ruukussa kasvava laventeli talvetetaan?

Julkaistu: 22.5.2016
Katso myös nämä