10 x aarteet esille pöytäasetelmassa
Sisustus
10 x aarteet esille pöytäasetelmassa
Kaunis asetelma luo kodikkuutta sekä kertoo kodin asukkaiden harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista. Tässä inspiraatiota, mitä kaikkea voi laittaa esille.
17.3.2016
 |
Unelmien Talo&Koti
1. Lipaston päälle on aseteltu sekä uutta että vanhaa, ostettua ja itse tehtyä. Myös ympärillä on kiinnostavia esineitä. Yhdistävä tekijä on sävyjen sointu. Vintiltä löytyneet sarvet saivat pintaansa valkoista maalia ja pääsivät asetelman kruunuksi.
2. Sopivasti rustiikki vanha kaappi oli talossa jo valmiina nykyisten asukkaiden muuttaessa sinne. Se sai paikan olohuoneesta. Esineetkin ovat enimmäkseen menneiltä vuosikymmeniltä. Kirjaimet viittaavat talon asukkaisiin ja heidän kotieläimiinsä.
3. Tämän kodin asukkaan mielestä sommitelma on kaunein, kun siinä on erikorkuisia ja erilaisista materiaaleista tehtyjä esineitä. Metalli korostaa puupintojen patinaa. Lukuisat peilit ovat kuin kauniita tauluja.
4. Seinälokerikko on pöydälle asetettuna näppärä säilytyslaatikko. Avaimet, aurinkolasit ja muu tarpeellinen tilpehööri löytyvät siitä nopeasti, ja lokeroista riittää myös silmäniloa.
5. Mustavalkoinen asetelma lipaston päällä ja ympärillä heijastelee kodin väripalettia. Vapaasti sommiteltuja valokuvia on helppo vaihtaa, nyt teemana on sukuhäät. Led-valonauha on tehty  muffinimuoteista.
6. Kun kotina on yli satavuotias entinen kansakoulu, sieltä voi pullahtaa esiin aarteita. Rakennuksen ryömimispohjasta löytyi lukuisia kauniita pulloja, ja kaunis rikkalapio oli kiilautunut lieden alle. Nyt ne viettävät eläkepäiviä uunin päällä.
7. Tämän kodin asukkaiden lempiväri on valkoinen astioita ja koriste-esineitä myöten. Kaapin päällä on näyttävä asetelma jalallisia maljoja ja kynttilänjalkoja. Hienohelmat rikkovat ylenpalttista harmoniaa juuri sopivasti.

8. 1930-luvulla rakennetussa omakotitalossa on komeat hirsiseinät. Ne ovat hieno tausta asukkaiden keräilykohteille. Herätyskellot ovat peräisin kirpputoreilta, osa niistä on hankittu Venäjältä. Vanhat peilit ovat mikä mistäkin.

9. Asetelma kertoo kodin asukkaan mielenkiinnon kohteista. Hän tykkää peuroista ja poroista ja haluaa sen näkyvän. Kirppikseltä hankitut sarvet saivat ympärilleen kodin tyyliin sopivia esineitä, jotka mustakehyksinen juliste kokoaa yhteen.
10. Avaran ja valoisan kodin asukkaat pitävät selkeistä, graafisista muodoista sekä symmetriasta. Työhuoneen tasolla on harmoninen kokoelma puhdaslinjaisia esineitä. Kasvit on sijoitettu eri tasoille lähimmäksi ikkuna.

Lue lisää:

Kommentoi »