Valmista ensin keksitaikina.
Ota voi ja kerma ajoissa huoneenlämpöön. Sekoita pehmeä voi jauhojen, kerman ja vaniljan kanssa kulhossa tasaiseksi. Painele taikina kasaan, kääräise se kelmuun ja litistä. Laita kylmään jähmettymään n. 30-60 minuutiksi.
Ota taikina kylmästä ja jaa se kahtia. Ota ensin yksi puolisko käsittelyyn, anna toisen odottaa jääkaapissa jotta taikina ei lämpene liikaa. Kauli taikina kevyesti jauhotetulla alustalla muutaman millin paksuiseksi levyksi ja leikkaa taikinasta halkaisijaltaan muutaman sentin kokoisella keksimuotilla paloja.
Laita uuni lämpenemään 190 asteeseen.
Sirottele lautaselle sokeria. Nosta keksit veitsen avulla varovaisesti lautaselle, painele sokeriin molemmilta puolilta. Aseta uuninpellille, kekseille ei tarvitse jättää kohoamisvaraa.
Paista keksejä uunissa n. 8 minuutin ajan. Keksien tulee näyttää kypsiltä mutta ne eivät saa ruskistua. Kun ensimmäinen satsi on uunissa, ota toinen taikinapuolisko käsittelyyn.
Anna keksien jäähtyä ritilällä täysin, säilytä ne sitten huoneenlämmössä ilmatiiviisti mikäli et täytä niitä heti.
Valmista keksien täyte vaahdottamalla pehmeä voi tomusokerin ja vaniljan kanssa kuohkeaksi. Lisää lopuksi halutessasi muutama tippa punaista geelimäistä elintarvikeväriä ja sekoita tasaiseksi.
Pursota tai levitä kreemi yhdelle keksinpuolikkaale, aseta toinen puolikas päälle. Säilytä valmiita keksejä ilmatiiviisti kylmässä.