


Paraatipaikalla peruna! Blinihenkiset perunapannukakut ihastuttavat rapeudellaan
1 h 5 min
{
Aktiivinen 45 min
Passiivinen 20 min
Paista uudeksivuodeksi tai illanistujaisiin pienet maukkaat perunapannukakut, jotka muistuttavat maultaan hieman blinejä. Tarjoa rapeat herkut suosikkitäytteidesi kanssa ja nauti! Resepti on gluteeniton.
Reseptin ainekset
6 annosta
Perunapannukakut
500 g
jauhoista perunaa
25 g
voita
2 dl
maitoa
4
munaa
1 tl
leivinjauhetta
½ tl
suolaa
rypsiöljyä paistamiseen
Täytteet
150 g
ranskankermaa
1
punasipuli hienonnettuna
1 tlk (50 g/35 g)
kapriksia
150 g
lämminsavulohta
tilliä hienonnettuna
mustapippuria
Perunapannukakut valmistuvat näin:
- Keitä perunat ja kuori ne. Soseuta perunat survimella tai sähkövatkaimella. Lisää joukkoon voi ja anna sen sulaa. Lisää maito ja sekoita tasaiseksi. Lisää munat, leivinjauhe ja suola. Sekoita.
- Laita tilkka öljyä lettupannun koloihin. Paista taikinasta keskilämmöllä pieniä perunapannukakkuja. Käännä, kun pannukakku on hyytynyt ja paista myös toinen puoli. Nosta valmiit letut tarjoiluastiaan.
- Tarjoa perunapannukakut esimerkiksi ranskankerman, savulohen, sipulin, kapristen ja tillin kanssa. Kasvisversioon sopivat esimerkiksi merilevä-kaviaari tai pikkelöidyt sienet.
Vinkki!
Voit tehdä taikinan jo edellisenä päivänä jääkaappiin valmiiksi.
Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat