3,8(6)
Itämaiset uunijuurekset – paahdettu lisuke viimeistellään fetalla, pistaaseilla ja granaattiomenan siemenillä
Kasvis
Gluteeniton
Munaton
35 min
{
Aktiivinen 20 min
Passiivinen 15 min
Itämaiset uunijuurekset pyöritetään mausteseoksessa ja paahdetaan uunissa, minkä jälkeen päälle lisätään murusteltua fetaa, rouhittuja pistaaseja sekä granaattiomenan siemeniä ja minttua. Tarjoa lisuke suosikkiherkkusi kanssa!
30.1.2020
 |
Meillä kotona
Reseptin ainekset
4–6 annosta
Uunijuurekset
500 gporkkanoita
2palsternakkaa
½ dlkasviöljyä
1 tljuustokuminaa
2 tlpaprikajauhetta
½ tljauhettuja korianterinsiemeniä
1 tl suolaa
½ tlmustapippuria
Lisäksi
½granaattiomenan siemeniä
100 gfetajuustoa
1 dlsuolaamattomia pistaaseja
tuoreita mintunlehtiä

Itämaiset uunijuurekset valmistetaan näin:

  1. Kuori juurekset. Leikkaa ne paksuiksi tikuiksi. Levitä pellille leivinpaperin päälle.
  2. Sekoita öljyyn kaikki mausteet. Valuta mausteseos juuresten päälle ja sekoita käsin niin, että mausteet tarttuvat kauttaaltaan.
  3. Paahda juureksia uunissa 225 asteessa noin 10–15 minuuttia. Kääntele paistamisen puolivälissä.
  4. Nosta juurekset vadille. Ripottele päälle granaattiomenansiemeniä, murusteltua fetajuustoa, rouhittuja pistaaseja ja mintunlehtiä.
Kommentoi »
Tilaa uutiskirje tästä
Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.