Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme
Valloittavan valuva

Mutakakku ilman suklaata – mehevän maukas klassikko valmistuu helposti kaakaojauheella

30 min
{
Aktiivinen 15 min
Passiivinen 15 min

Mutakakku ilman suklaata onnistuu helposti! Paras mutakakku on sisältä hiukan valuva. Se onnistuu, kun malttaa lopettaa paistamisen siinä vaiheessa, kun kakun keskusta on vielä aavistuksen taikinainen.

23.9.2025
Reseptin ainekset
12 annosta
150 g
voita
2 dl
sokeria
2
munaa
1½ dl
vehnäjauhoja
¾ dl
kaakaojauhetta
2 tl
vaniljasokeria
1 tl
leivinjauhetta
Vuoan voitelu
2 tl
voita

Mutakakku ilman suklaata – ohje:

  1. Pingota leivinpaperi irtopohjaisen kakkuvuoan (ø 20 cm) pohjan ja reunan väliin. Voitele reunat voilla.
  2. Sulata voi ja sekoita siihen kaikki muut taikinan aineet. Kumoa taikina vuokaan ja tasoita pinta.
  3. Paista mutakakkua 200-asteisen uunin alatasolla 12–15 minuuttia. Jotta kakusta tulisi keskeltä valuva, lopeta paistaminen, kun keskikohta on vielä hiukan taikinamainen. Kakku jähmettyy jonkin verran jäähtyessään.
  4. Mutakakku on parhaimmillaan hieman lämpimänä. Tarjoa sen kanssa vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa ja esimerkiksi vadelmia.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt