Aloita grillatuista paprikoista. Huuhtele ja halkaise paprikat. Poista siemenet. Nosta paprikat kuoripuoli ylöspäin uunipellille (ilman leivinpaperia). Grillaa paprikoita uunin grillivastuksen alla 10–15 minuuttia, kunnes kuorissa on reilusti mustia laikkuja.
Siirrä paprikat puhtaaseen pakastuspussiin. Sulje pussi ja anna seistä vartti. Tämän jälkeen kuoret lähtevät helposti irti veitsen avulla.
Suikaloi kuoritut paprikat ja siirrä kulhoon. Mausta viinietikalla, öljyllä, timjamilla, sokerilla ja suolalla. Peitä ja siirrä jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön ajaksi.
Valmista briossisämpylät. Ota voi huoneenlämpöön 30 minuuttia aikaisemmin.
Kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Sekoita kulhossa maito, murennettu hiiva, munat, sokeri, rosmariini, suola ja aurinkokuivatut tomaatit.
Lisää suurin osa jauhoista vähän kerrallaan ja voimakkaasti sekoittaen. Lisää voi pieninä nokareina, voimakkaasti sekoittaen. Lisää loput jauhoista ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Lisää tarvittaessa hieman jauhoja.
Kohota peitettynä noin tunti.
Kumoa taikina jauhotetulle alustalle. Pyörittele pieniksi palloiksi. Nosta ne leivinpaperin päälle uunipellille. Kohota vielä 30 minuuttia.
Voitele minisämpylät keltuaisella ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Paista 225 asteessa 10–12 minuuttia, kunnes sämpylät ovat kypsiä. Anna jäähtyä peitettynä.
Yhdistä vuohenjuustotahnan ainekset keskenään.
Täytä miniburgerit vuohenjuustotahnalla, grillatuilla paprikoilla ja ilmakuivatulla kinkulla.