
Poista porsaanfileistä mahdollinen rasva ja kalvot. Leikkaa liha niin ohuksi lastuiksi kuin mahdollista. Suolaa lastut kevyesti.
Valmista dukkahrub sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Kumoa seos kuumalle, kuivalle pannulle ja anna paahtua hetki sekoitellen. Varo polttamasta.
Esivalmistele lisukkeet. Tee pitaleipiin viillot valmiiksi. Huuhtele ja paloittele salaatti. Viipaloi sipuli ja varret. Mittaa kaikki avokado-jogurttikastikkeen aineet korkeaan astiaan ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi kastikkeeksi.
Grillaa lihat. Tee leppälastuista kaksi löyhää folionyyttiä. Pane nyytit kaasugrillin ritilälle. Kaada lihat kuuman grillin tasaiselle pinnalle tai parilalle (ei ritilälle). Grillaa nopeasti välillä lastalla käännellen. Sulje grillin kansi ja käännä lämpö pienelle.
Anna lastujen savustua savunmuodostuksesta riippuen muutamia minuutteja. Nosta kuumat lihat foliolla vuorattuun kulhoon ja sekoita joukkoon dukkahrub. Sulje folio. Peitä kulho vielä kannella ja anna maustua noin 5 minuuttia.
Täytä pitaleivät lihalla, salaatilla ja sipulilla. Viimeistele avokado-jogurttikastikkeella.