Viherpiha

Perennat lehtikuusen varjoon

Mainos

Pihallamme on kaksi suurta lehtikuusta. Niiden alla on ollut paksu kerros neulasia, pudonneita oksia ja käpyjä, joiden joukossa on kasvanut nokkosta, vuohenputkea ja puna-ailakkia. Haaveena olisi saada puiden alle viihtyisä vihreä keidas.
 

Teksti Pentti Alanko

Asiantuntija vastaa:

Lehtikuusen alla voi kasvattaa monia kasveja. Se ei ole läheskään niin varjostava puulaji kuin esimerkiksi tavallinen metsäkuusi. Olen nähnyt eräässä maamme vanhimmassa lehtikuusikossa Kiteellä, kuinka rehevästi puiden alla kasvaa monenlaista luontaista metsäkasvillisuutta.

Kannattaa kokeilla lehtikuusten alla erilaisia kotimaisia metsäkasveja ja lisätä niitä, jotka viihtyvät paikalla hyvin. Lehtikuusen neulaskarike lienee hapanta, joten kaikki lehtokasvit eivät menesty paikassa. Voit kuitenkin istuttaa esimerkiksi ketunleipää, metsäorvokkia, valkovuokkoa, kevätlinnunhernettä, sinivuokkoa, metsäkurjenpolvea, hyvin maata peittävää lillukkaa ja varjossakin ihmeen hyvin viihtyvää ahomansikkaa.

Saniaisten joukosta sopivia voisivat olla esimerkiksi metsä-, korpi-, etelän- ja isoalvejuuret sekä koristeellinen hiirenporras. Maanpeittokasveiksi voit kokeilla matalia metsä- ja korpi-imarteita, mutta älä sananjalkaa, joka voi levitä liikaa.

Vaihtelua saat istuttamalla pari pensasta lehtikuusten sekaan. Sopivia ovat esimerkiksi sini- ja lehtokuusama, koiranheisi ja taikinamarja. Joskus olen nähnyt vanhoissa, hyvin varjoisissa kartanopuistoissa peittokasvina myös tuoksu- ja ruotsinköynnöskuusamia.

Uskoisin, että useimmat yllä luetelluista kasveista viihtyvät paikalla, viihtyväthän siellä myös mainitsemasi vaateliat hyvän maan kasvit, kuten nokkonen, vuohenputki ja kevätkesällä kauniisti kukkiva, ehkä säilyttämisen arvoinen puna-ailakkikin. Eiköhän siellä menestyisi myös se meillä tutkitusti paras peittokasvi, maahumala.
 

Julkaistu: 13.3.2015

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä