Viherpiha

Alppiruusun kovat nuput

Mainos

Miksi alppiruusun nuput kovettuivat?
Alppiruusu teki syksyllä kukkanuput. Nyt lehdet ja nuput ovat kuin peltiä, ei mitään eloa. Pensasta on kasteltu Havu-Rodo-ravinteella.
 

Teksti Pentti Alanko

Asiantuntija vastaa:

On vaikea vastata näkemättä kasvia. Jotain asiasta voin silti arvella. Ensimmäisenä tulee mieleen se, että jos alppiruusu pääsee kuivumaan joko taimimyymälässä tai kuljetuksen aikana, seurauksena voi olla nuppujen kuivuminen. Sitä ei helposti huomaa vielä tainta ostaessa, mutta viimeistään keväällä näkee silmujen olevan kuivia. Kun juuripaakku on päässyt pahoin kuivumaan, se ei sitten helposti kostukaan. Jotta juuripaakku kastuu perusteellisesti, se on hyvä upottaa veteen joksikin aikaa ennen istuttamista. Toinen syy voi olla talven ankaruudessa, sillä varsinkin nuput ovat arkoja paleltumisille. Talven aikana saattaa olla leutoja jaksoja, jolloin alppiruusut jo varautuvat aukaisemaan nuppujaan. Jos taimen kasvupaikka on sopivan varjoinen ja maanlaatu kuohkea, hapan ja riittävästi kosteutta pidättävä, hyvin juurruttuaan se muodostaa ja avaa uusia nuppuja.

Pentti Alanko

Julkaistu: 5.6.2012

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä