Puolitoista vuotta sitten tamperelainen insinööri Antti Tolonen, 32, ei ollut koskaan elämässään kuvitellut asuvansa kommuunissa. Kerran hän kuitenkin huomasi Facebook-ryhmässä julkaistun ilmoituksen, jossa Tampereen Pispalassa sijaitseva kommuuni etsi uutta asukasta. Hän päätti vastata, vaikkei itsekään tiennyt miksi.

Muutaman päivän päästä Antti istui haastattelussa Keltaisen talon keittiön pöydän ääressä. Talon silloiset seitsemän asukasta kyselivät hänen innostuksestaan muuttaa taloon. Mitä Antti toisi taloon? Miten hän sietää muita? Minkälainen vuorokausirytmi hänellä on?

– Tilanne tietenkin jännitti. Vastasin, että olisin erilainen kuin kommuuneissa asuvat yleensä. Minulla oli mielikuva, että kommuuneissa asui lähinnä hipahtavia ihmisiä.

Antti valittiin joukkoon mukaan. Samalla hän huomasi, että hippimielikuva oli ollut väärä. Talon muista asukkaista suurin osa kävi päivätöissä tai opiskeli. Antti jakoi talon 200 neliötä maalariopiskelijan, opettajan, kääntämisen opiskelijan, kahden kuvataiteilijan ja toisen insinöörin kanssa.

Martin Hildebrand, 50, luotsaa muovialan yritystä Tampereen lähellä Ylöjärvellä. Viime vuodenvaihteessa hän oli lopen kyllästynyt asumaan motelleissa. Osittain Helsingissä asuva Martin kaipasi kodinomaisuutta myös Tampereella ollessaan. Hän alkoi miettiä mahdollisuutta asua yhteisössä. 

Ensimmäinen ihminen, jolle hän kertoi toiveestaan, oli Keltaisessa talossa asuva Tanja Korvenmaa. Kommuunissa ei juuri siihen aikaan ollut vapaata huonetta, mutta Tanja kutsui Martinin tutustumiskäynnille.

– Tupakeittiön kodikkuus viehätti heti. Tykkäsin pintojen ja sisustuksen lämpimistä ja syvistä sävyistä ja siitä, että väreissä oli käytetty kontrasteja, kuten sinistä ja keltaista. Tuli heti sellainen olo, että tässä talossa asuu sielukkaita ihmisiä.

Kun talosta muutama kuukausi myöhemmin vapautui huone, Martin oli ensimmäinen ehdokas uudeksi kämppikseksi. Martin vastasi kutsuun heti myöntävästi ja muutti taloon helmikuussa. Hänestä oli helpottavaa saada ympärilleen ihmisiä ja tavallista elämää matkalaukkuelämän jälkeen.

– Ensivaikutelma ei pettänyt, on ollut hienoa tutustua uusiin kämppiksiin. Vaikka kaikki eivät ole aamuisin juttutuulella, tuntuu kuitenkin mukavalta, kun keittiössä tapaa muitakin ihmisiä. On hienoa, kun voi ovelta huutaa ”moi” jollekulle.

Keltaisen talon konkari, kuusi vuotta talossa asunut Tuula Vuola, 36, on ollut mukana valitsemassa sekä Anttia että Martinia. Uudesta tulijasta kaikki asukkaat päättävät aina yhdessä. Tapana on, että noin puolet asukkaista on naisia, puolet miehiä. Perinne on pitänyt talon hengen tasapainossa.

– Yleensä jokaisesta tulee nopeasti jokin fiilis. Haastattelun jälkeen käymme niitä läpi. Kuuden vuoden aikana minua on yllättänyt, miten mukavia tyyppejä olemme aina löytäneet vanhojen tilalle. Sekä Antista että Martinista tuli heti hyvä olo.

Tuulan mielestä asukkaita yhdistää samanhenkisyys, moni on kiinnostunut kierrätyksestä ja luomuruoasta. Mitään yhtä yhteistä ideologiaa porukalla ei kuitenkaan ole. Puolet on kasvis- ja puolet lihansyöjiä, mutta ruoka-asioista ei keittiön pöydän ääressä väitellä.

– Yhteisasuminen onnistuu hyvin, kun kaikki ovat rauhallisia ihmisiä eikä kukaan ole kauhean tilaa ottava persoona, Tuula kertoo.

Myös ideologisista eroista pystytään puhumaan. Politiikasta tai uskonnosta ei ole koskaan tullut kynnyskysymystä talossa asumiseen. Kun Anniina Laurila huomasi kämppiksensä tykkäävän perussuomalaisesta Jussi Halla-ahosta Facebookissa, hän kävi kysymässä, oliko tämä tosissaan.

– Meillä on täällä mielipiteitä laidasta laitaan, eikä ketään syyllistetä niistä. Välillä mielipiteet herättävät kyllä keskustelua, Anniina kertoo.

Kahdeksan hengen arjen pyörittäminen vaatii rutiineja ja yhteisiä sääntöjä. Monet niistä liittyvät siivoamiseen ja ruoanlaittoon. Talon siivouksesta vastaa viikoittain kaksi asukasta vuorollaan. Jokainen laittaa ruokansa itse ja on samalla vastuussa keittiön siisteydestä. Jääkaapin ovessa on lisäksi pisteidenkeräyslista, johon voi laittaa rastin, jos on tehnyt jotain keittiön siistimiseksi, kuten tyhjentänyt tiskikoneen tai vienyt kierrätysroskia.

– Siivoamisesta tulee joskus sanomista, sillä jotkut jättävät tiskejä lojumaan. Suurta ongelmaa siitä ei ole koskaan tullut, Antti sanoo.

– Minäkin tykkäisin, että olisi siistiä. Välillä täytyy vain sietää lojuvia astioita. Vähemmän siisti joutuu skarppaamaan. Sitä kommuunissa asuminen on, Tuula jatkaa.

Kaikkien mielestä arkinen yhteiselämä on kuitenkin sujunut hyvin. Asukkaat järjestävät säännöllisesti talokokouksia, joissa he sopivat yhteisistä asioista.

– Vuoden aikana olen kerran käynyt huomauttamassa Tuulalle, että hän puhuu puhelimeen liian kovaäänisesti illalla. Yleensä kaikki ottavat toisiaan hyvin huomioon, Antti sanoo.

Asukkailla on myös oma Facebook-ryhmä, jossa viestitään asioista.

– Facebook on ehdottomasti käytännöllisin tapa viestiä asioista. Näin iso porukka on harvoin paikalla yhtä aikaa, ja siksi on hyvä viestiä netin kautta. Jos vaikka jonkun kaveri on tulossa yökylään, laitamme siitä aina tiedon netin kautta, Antti kertoo.

Jääkaapin ovessa on myös sankarilista. Siihen voi antaa kämppikselle sheriffin tähden, kun kokee tämän tehneen jotakin hyvää talon puolesta. Viimeksi tähden ovat saaneet Aku, joka pesi talon ikkunoita ja Martin, joka osti koko porukalle Rappakalja-pelin. Rappakaljaa Keltaisen talon väki pelaa usein keittiön pöydän ääressä.

Jääkaapin oveen merkityistä kategorioista valitaan säännöllisesti voittajat, jotka saavat valita palkintonsa muiden tarjoamista palveluista ja elämyksistä. Tanja on muun muassa parsinut Anniinan villapaitoja, Mirka Kinnula on tehnyt Janne Vesivalolle munakoisolasagnea ja Antti on luvannut opettaa tilastotieteen alkeita Mirkalle. 

Talossa riittää myös ylläpitotöitä. Esimerkiksi ovien ja ikkunoiden tiivistämisestä asukkaat sopivat talokokouksissa. 

– Meillä on sellainen periaate, että se hoitaa, joka kokee pystyvänsä tekemään. Esimerkiksi Aku maalasi kylpyhuoneen, koska hän opiskelee maalariksi, Antti selittää.

Tanja hoitaa yleensä talon pihaa sekä yhdessä Mirkan ja Anniinan kanssa vuokrakasvimaata. Mirka pitää kaapit ja varastot järjestyksessä.

Talon yläkerrassa jokaisella on oma huone. Alakerrassa on televisiohuone. Hyllyssä on leffoja Casablancasta Poliisiopistoon. Antille ja Martinille ei ole kauheasti väliä, mitä katsotaan. Hienointa on olla yhdessä. 

Antti on onnellinen, että luotti intuitioonsa ja haki asumaan Keltaiseen taloon.

– Yhdessä on huomattavasti mukavampi kuin yksinään, jotenkin täyttä elämää. 

Tuula meni naimisiin kesällä ja on nyt lähtövuorossa. Hänen miehensä asuu jo Heinolassa, josta pari on hankkinut omakotitalon. Vain englannin kääntämisen opinnot pitävät Tuulan vielä Tampereella. Hän on nauttinut vuosistaan kommuunissa.

– Sosiaalista elämää ei ole tarvinnut etsiä mistään, vaan siitä on voinut nauttia kotona. Silti tuntuu hyvältä aloittaa uusi elämänvaihe. Kaukosuhteessa eläminen loppuu, ja lisäksi saamme ensi vuonna perheenlisäystä. Uudenlainen elämä odottaa, Tuula kertoo.

Teksti: Hanna Vilo.

Anopin kanssa saman katon alla – miten sujuu yhteiselämä?

Omakotitalon tarkistuslista

Reistailevia sähkölaitteita ja tuntematon mies – kummitustalojen kiehtovat tarinat