
Kouvolan asuntomessualue on Korian Pioneeripuiston kasarmiympäristössä Kymijoen varrella.
Kouvolan asuntomessualue sijaitsee viiden kilometrin päässä Kouvolan keskustasta, valtateiden 6, 12 ja 15 varrella.
Messualue tiivistää olemassa olevaa asuinaluetta, ja peruspalvelut ovat lähellä. Siinä mielessä messut ovat osa kestävän kehityksen mukaista kaupunkirakentamista. Messuilla halutaan esitellä myös kustannustehokasta rakentamista ja asumista.
– Rakentamisen ja asumisen kustannukset ovat nousussa, ja tarvitsemmekin ratkaisuja, jotka tekevät omakotiasumisen mahdolliseksi yhä useammalle. Pyrimme toteuttamaan messualueelle edullista pientalorakentamista, kertoo Kouvolan kaupungin tekninen johtaja Hannu Luotonen tiedotteessa.
Vuoden 2019 Asuntomessuilla tuodaan myös tiilirakentamista esiin, sillä Korialla on pitkään toiminut tiilitehdas. Viimeksi Asuntomessut on järjestetty nykyisen Kouvolan alueella vuonna 1983. Silloin messualue oli Kuusankoskella.
Vinkki!
Asuntomessut 2019 -sivulta löydät kootusti kaikki juttumme Kouvolan asuntomessuista. Käy kurkkaamassa!