"Voiko unelmoimassani pilvilinnassa asua?" – Miia Kauhanen perheineen rakentaa taloa, osa 6


Miia Kauhanen on Avotakan ja Meidän Mökin toimituspäällikkö ja kolmen lapsen äiti, joka vastoin omiakin odotuksiaan päätyi rakentamaan taloa nikkarointia karttavan diplomi-insinöörimiehensä kanssa Koillis-Helsingissä. Tämä on sarjan kuudes osa.
Kuvat Petri Mulari

Kohta räjähtää pää kaikista näistä ideoista. Kesän aikana taloprojektimme on edistynyt silmin nähtävästi vain yllätyksettömän maaperätutkimuksen verran. Mutta mielessäni olen rakentanut pilvilinnaamme joka ikinen päivä. Yöllä on joskus ollut vaikea vaipua takaisin uneen, kun aivot ovat alkaneet raksuttaa: Hmm, ahtaalla kaupunkitontilla saisi valoa joka suunnasta, jos laittaisi katonrajaan kulkemaan nauhaikkunaa. Entäs kattoikkunat? Taivaalla on aina kaunis näkymä. Kesäkeittiö istuisi autotallin kylkeen, ja se kannattaa lasittaa kesähuoneeksi... Tätä rataa.

Valmistautuessani ensi tapaamiseen arkkitehdin kanssa olen keräillyt puhuttelevia kuvia netistä ja sisustuslehtien sivuilta. Pian saan pistää peliin kaiken, mitä on tarttunut takkiini sisustuslehden tekijänä. Kaikki on vielä mahdollista, tontin, kaavan ja kohtuuden rajoissa. Edessä on varmasti taloudellisia, teknisiä ja ehkä perhepoliittisiakin kompromisseja, jotka vievät lopputulosta kauemmas unelmatalosta. Mutta vielä hetken voi kellua irti realiteeteista.

Haaveilemme mieheni kanssa melkein päivittäin, mitä taloon tulee. Välillä olo on kuin rakastuneella, pää pilvissä. Mieheni haluaa ehdottomasti ulkoporeammeen – luulen, että hän rakentaa taloa sen ympärille. Luonnonystävänä minua kiehtoo ajatus, että sisä- ja ulkotilan rajakohta hälventyy. Valo on tärkeää, samoin väljyys, visuaalinen happi. Niinpä haluan suuret ikkunat metsään päin. Ruokailutilan kohdalla liukuikkunat voi lämpimällä kelillä avata.

Tarvekartoitus on samalla arvokeskustelua. Mikä on tärkeää asumisessa ja elämässä? Millaiselle arjelle ja juhlalle haluamme rakentaa näyttämön?

Tyylistä ei ole tarvinnut neuvotella. Skandihenkisestä CLT-puutalostamme tulee kodikkaan moderni. Japani-faneina leikimme ajatuksella, voisiko tyyliä maustaa vaikka fusuma-liukuovilla tai sikäläisin kuosein. Tarvekartoitus on samalla arvokeskustelua. Mikä on tärkeää asumisessa ja elämässä? Millaiselle arjelle ja juhlalle haluamme rakentaa näyttämön? Ja voiko unelmoimassani pilvilinnassa asua?

Eli nyt yritämme miettiä loppuun asti, miten taloa todellisuudessa käytämme ja miten perheemme jäsenet oikeasti toimivat, ettemme tule rakentaneeksi tiloja kuvitteelliselle elämälle. Lapset todennäköisesti tekevät läksyt keittiössä oman huoneen sijaan. Mies pitää mielellään tv:tä aina auki äänimaisemana, mutta minä en haluaisi töllöä rikkomaan olohuoneen rauhaa.

Talossa ja kolmessa lapsessa riittää puuhaa, ja olisi kiva ehtiä myös nauttia. Siksi karsimme hyvillä materiaalivalinnoilla huoltohommia: siperianlehtikuuselle ei tarvitse tehdä mitään, joten sitä tulee terassiin, ellei julkisivuunkin. Muotoilun asiantuntija Kaj Kalin pohti kerran viestitellessämme, millaista hetkeä varten taloa oikein rakentaa? Omansa hän suunnitteli aamuja – ja syysmyrskyjä – ajatellen. Minulla välähtelee mielikuvissani hetki, jolloin lattiasta kattoon ulottuvista olohuoneen ikkunoista pilkahtelee aamuaurinko puunlehtien lomasta ja valopilkut tanssivat lattialla. Tunnelma on seesteinen ja Debussyn pianoklassikot soivat levollisesti – perheeni ei ole varmaan vielä herännyt.

Lue sarjan edellinen osa täältä. Seuraavassa osassa päästään vihdoin tapaamaan arkkitehti ensimmäistä kertaa. Lue kolumni täältä.

Havainnekuva: arkkitehti Tapani Takkunen. Lisää kuvia projektin vaiheista Instagramissa: @miia.living.

Julkaistu: 17.5.2019