"Toivon talosta meidän näköistä mutta arkkitehtimme kädenjäljellä" – Miia Kauhanen perheineen rakentaa taloa, osa 7


Miia Kauhanen on Avotakan ja Meidän Mökin toimituspäällikkö ja kolmen lapsen äiti, joka vastoin omiakin odotuksiaan päätyi rakentamaan taloa nikkarointia karttavan diplomi-insinöörimiehensä kanssa Koillis-Helsingissä. Tämä on sarjan seitsemäs osa.
Kuvat Petri Mulari

Edellisenä iltana iskee angsti. Viimein on käsillä se päivä, jolloin tapaamme arkkitehtimme ensi kertaa ja hän aloittaa talomme suunnittelutyön. Olemmeko nyt saavuttaneet pisteen, jossa unelmointi loppuu ja haaveiden alasampuminen alkaa?

Arkkitehti on antanut kotitehtäväksi kerätä ideakuvia ja kirjata keskustelun pohjaksi ajatuksiamme huonejaosta, tilojen luonteesta, toiminnoista, materiaaleista... Niinpä työstän iltapuhteena toivelistaksi kaiken sen, mitä olemme mieheni kanssa keväästä asti visioineet ja järkeilleet. Toivelistaa kertyy liki seitsemän liuskaa. Eihän sitä voi mitenkään kokonaan toteuttaa, valmistan itseäni henkisesti. Seinäksi nousevat vastaan joko rakennusoikeusneliöt, tonttiala tai eurot. Mahtaako tontillemme mahtua edes eteläparveketta, surkuttelen.

Toivelistaa kertyy liki seitsemän liuskaa. Eihän sitä voi mitenkään kokonaan toteuttaa, valmistan itseäni henkisesti.

Päätä kivistää liian vähästä unesta, ja loppukesän tuuli pöllyttää tukkaa silmille. Kävelemme arkkitehti Tapani Takkusen kanssa tulevaa kotikatuani ja katsastamme paitsi meidän tonttimme, myös jo valmistuvia naapuritaloja mittakaavaa hahmottaaksemme. Tapani on lentänyt aamulla Oulusta Helsinkiin suunnittelusessioomme. Toiveeni ja odotukseni ovat kovat, ja arkkitehdin ikävä velvollisuus on ehkä torpata osa niistä. Siihen Tapani tuumaa rauhalliseen tapaan, että aika hyvin hän saa yleensä toiveita toteutettua. Ja miten hienoa, että olemme onnistuneet saamaan Helsingistä tontin!

Valoisuus palauttaa heti toivoni ja intoni. Olinkin kuullut huhuja, että tämä kaveri osaa lukea ajatuksia – sen lisäksi, että taitaa valon ja tilaa luovat mittasuhteet. Kun jatkamme ideariiheä keittiönpöytämme ääressä, Tapani esittää ideoita, joita oli jo listallani. Siinä ei meinaa ehtiä pullaa syödä ja päänsärky haihtuu, kun täydennämme toistemme lauseita ja tunnumme olevan samoilla linjoilla ihan kaikesta.

Jos olemme mieheni kanssa jostakin kahden vaiheilla, Tapanilla on siihen varma suositus: Otetaan ajaton harjakatto. Keveä autokatos riittää tallin sijaan. Ainoastaan saunaa olemme sijoittamassa eri kerrokseen. Lennossa hän piirtää lehtiöönsä ehdotuksen, miten saunan ja pesutilan voi toteuttaa hyvin kompaktisti alakertaankin. Hienoa nähdä työssään ihminen, joka on yhtä aikaa innostunut ja osaava.

Viisi inspiroivaa tuntia ja pari lasten tappelun selvittelyä myöhemmin hyvästelemme infoähkyisen arkkitehdin. Onnittelen itseäni hyvästä valinnasta. Kun keväällä etsimme arkkitehtia, eräs ehdokas sanoi tekevänsä juuri, mitä asiakas tilaa, vaikka venäläisen uusrikkaan bling bling -tyyliä. Palvelevaksi tarkoitettu kehu ei kuulostanut mairittelevalta. Mielestäni hyvä arkkitehti kuuntelee herkällä korvalla toiveet mutta muovaa niistä ammattitaidollaan ja luovalla panoksellaan oman näkemyksensä. Toivon talosta meidän näköistä – mutta valittumme kädenjäljellä. Vaikuttaa siltä, että juuri sen saamme. Ainakin vielä jokainen haaveemme elää.

Sarjan edellisen osan löydät täältä. Seuraavassa osassa pohditaan, missä perhe asuu rakennusprojektin ajan. Lue kolumni täältä.

Havainnekuva: arkkitehti Tapani Takkunen. Lisää kuvia projektin vaiheista Instagramissa: @miia.living.

Julkaistu: 18.5.2019