Virve mökkeilee kahden aasin kanssa! ”Aaseille voi kertoa huolet ja murheet, eivätkä ne lavertele eteenpäin”

Minulla ja siskollani Anniinalla on omat aasit, Ukkonen ja Jylinä. Ne tulivat meille vähän sattumalta reilu kymmenen vuotta sitten. Olin alkuaan ihastunut aaseihin jo kymmenen vuotta sitä aiemmin, kun etsin uutta ratsastuksenopettajaa vanhan tilalle. Päädyin tuolloin vuononhevoskasvattamolle, jossa oli myös aaseja. Ihastuin niihin heti.

Hevonen on pakoeläin, ja siksi se häslää jotain koko ajan. Aasi on ihan erilainen. Jos sitä pelottaa joku, se ei pakene vaan menee mieluummin pelkoaan kohti. Kuitenkin aasit ovat rauhallisia ja lempeitä, eikä kukaan ole suloisempi kuin aasin varsa. Kun se syntyy, se on vain jalkaa ja korvaa.

Ukko ja Jylle tulivat meille ensin vieroitukseen vuonna 2011. Silloin ne olivat vuoden vanhoja. Hoidimme niitä kesän yli vanhempiemme mökillä Tammelassa ja pari vuotta myöhemmin ostimme ne omiksi. Jylle on minun, Ukko Anniinan.

Talvisin poitsut ovat niiden kasvattajalla, jonne on reilut kymmenen kilometriä minun ja Anniinan kotoa Forssasta. Käymme katsomassa poitsuja pari kolme kertaa viikossa.

Kun maa keväisin sulaa, teen aaseille mökin pihaan tolppien varaan aitauksen. Sitten haen ne kasvattajaltaan ja muutan niiden kanssa kesäksi mökille.

Mökkimme on vanha metsätila. Sen hirret on tuotu Särkijärvelle talvella 1920–21. Talon lisäksi tontilla on liiteri, aittoja, riihi, lato ja sauna. Siellä on ihana rauha ja naapurit ovat kaukana.

Jos saisin päättää, asuisin mökillä vakituisesti. Kesäisin teenkin niin, talvisin vietän siellä viikonloput. Menen kylmään pirttiin lauantaiaamuisin ja tulen sunnuntai-iltaisin kotiin.

Aasit asuvat katoksessa mökin vieressä. Jos niille tulisi paniikki keskellä yötä, kuulisin niiden äänet sisälle. Aamukuudelta vien poitsut aidatulle laitumelle tai metsälohkolle, jonne olen jo edellispäivänä vienyt niille valmiiksi päiväruoan eli kuivaheinän. Kun tulen töistä, otan aasit pihaan ja annan niille sapuskan. Sitten syön itse.

Viimeistään iltayhdeksältä vien poitsut tarhaan, missä ne saavat iltaheinät. Illalla laitan seuraavan päivän olkiverkon valmiiksi. Jos näyttää siltä, että seuraavana päivänä sataa, pudotan oljet katokseen. Sateella aasit eivät suostu sieltä ulos vaan mutustavat olkia katoksen suojassa.

Aasit ovat hyviä metsänhoitajia. Lisäksi ne ovat loistavia psykologeja. Niille voi kertoa huolet ja murheet, eivätkä ne lavertele asioita eteenpäin.

Syksyisin, kun laidunkausi loppuu ja tarha jää tyhjäksi, on omakin oloni tyhjä. Jotain tärkeää puuttuu.