Esikuvana anopin pikkupiha Hollannissa: "Polkuja pitkin kulkiessa esiin tulee vähän väliä jotakin uutta ja ihanaa"
Jyväskyläläinen Pirjo de Graaff on korvannut valtaosan puutarhansa nurmikosta kauniisti kaartuvilla poluilla, monipuolisilla kasviryhmillä ja erilaisilla istuskelupaikoilla. Tavoitteena on ollut tarjota alati vaihtuvia näkymiä.
Pihalla kasvoi ainoastaan nurmikkoa ja isoja puita, siellä täällä myös jokunen varjolilja, kun Pirjo de Graaff muutti miehensä Jellen kanssa syksyllä 2014 vanhaan rintamamiestaloon Jyväskylässä.
– Kyllä puillakin tietysti on paikkansa, mutta täällä oli oikeasti aika yksitotisen näköistä. Halusin lisää monimuotoisuutta ja vaihtelua, lintuja ja muutakin elämää, Pirjo muistelee.
Muutama koivu kaadettiin, ja Pirjo alkoi hahmotella pihaa uusiksi. Yhtenä esikuvana hänellä oli Jellen äidin pikkupiha Hollannissa, jossa on vain paljon perennoja ja polkuja niiden välissä. Pirjo halusi korvata valtaosan nurmikosta kauniisti kaartuvilla poluilla, monipuolisilla kasviryhmillä ja erilaisilla istuskelupaikoilla. Ajatuksena oli, että polkuja pitkin kulkiessa esiin tulisi vähän väliä jotakin uutta ja ihanaa, soma kasvihuone, nupukivistä naputeltu pieni piazza tai kiehtovia kasveja.
Pirjo yhdistelee kasveja toisiinsa niin, että niiden muodot, korkeudet ja värit imartelevat toisiaan.
– Pensasruusutkin ovat minusta edukseen, kun niitä istuttaa kavereiksi toisilleen. Siitä tulee näyttävämpi efekti kuin yksittäisistä pensaista.
Talon sisäänkäynnin lähellä kasvaa esimerkiksi kolmen kimpassa kotimaiset neidonruusu ’Lumo’ ja tarhakurtturuusu ’Sointu’, jonka kukat hailakoituvat vanhetessaan lähes valkoisiksi, sekä hennon liilakukkainen ’Snow Pavement’, joka jää muita matalammaksi. Tontin tien puoleista laitaa rajaa monilajinen pensasaidanne, jossa purppuraheisiangervot, herukkapensaat, jasmikkeet, isotuomipihlajat ja pensasruusut vuorottelevat. Niiden ja aidan välissä kulkee kapea, sileäksi kulunut polku.
– Iita-koira on suunnitellut tänne ihan omat oikotiensä, joita pitkin pääsee vahtimaan ohikulkijoita, Pirjo nauraa.
Puutarhansa perennoiksi Pirjo on valinnut kurjenpolvia, pioneja ja muita tuiki tavallisia lajeja siksi, että ne ovat helppohoitoisia eikä niiden selviytymistä talven yli tarvitse jännittää. De Graaffien 1 200 neliön puutarha tosin sijaitsee 100 metriä Jyväskylän keskustaa korkeammalla, ja sinne sataa monena talvena vähintään 80 senttiä paksu lumikerros. Se antaa hyvin suojaa kaikille kasveille. Runsas lumentulo saattaa kuitenkin joskus painaa pensaita niin syvälle jakaukselle, että Pirjon on pakko leikata ne alas keväällä.
– Työssäni viherrakentajana olen huomannut, että monet pitävät perennoja hirveän työläinä. Puut ja pensaat ovat puutarhalle hyvä runko, mutta perennoilla saa kuitenkin enemmän vaihtelua. Ensimmäiset pari vuotta kun jaksaa hoitaa istutuksia ja kitkeä kunnolla keväisin, perennat alkavat pärjätä aika lailla itsekseen.
Vaikka kasviyhdistelmät ovat Pirjolle tärkeitä, sormustinkukat, akileijat ja varjoliljat ovat saaneet häneltä erivapauden valita kasvupaikkansa ihan itse. Niiden siirtely olisi hänestä sitä paitsi turhaa, sillä ne vaeltavat joka tapauksessa sinne sun tänne.
– Minusta se on oikeastaan aika viehättävää. Kutsun niitä hippikasveiksi ja annan niille vapautta. Akileijat voisivat tosin mieluiten kasvaa jonkin muun lajin taustalla, koska ne menevät kurjan näköiseksi kukittuaan.
Pintamateriaalejakin on puutarhassa tarkoituksella sekoitettu. Polkujen peitteenä on vaihtelevasti kivituhkaa, liuskekiviä, luonnonkiviä, nupukiviä ja erilaisia betonilaattoja. Talon edustalle sijoitetun aurinkopation reunat myötäilevät tarkasti kukkapenkkien rosoista luonnonkivireunusta. Idea siihen lähti isoista kivipaasista, jotka Pirjo sai työpaikaltaan.
– Erilaisten materiaalien yhdistely tekee mielestäni mukavan kodikkaan vaikutelman. Kun kaikki on kuitenkin suurin piirtein samaa sävymaailmaa, lopputuloksesta ei tule levoton.
Kommentit