
Kodikkuuden salaisuus? Kasvit! 12 ihanaa kuvaa rehevistä viherkasveista ja kauniista kasvisommitelmista
Viherkasveilla kodikkuus paranee kuin taikaiskusta. Kokosimme ideat, joiden avulla kokoat erilaisista kasveista kauniita kokonaisuuksia ja reheviä ryhmiä.
1. Taidepuutarha

Huonekasvit asukkaan rakentaman päärynäpuisen senkin päällä saavat valoa vastapäisestä ikkunasta. Erimuotoiset keraamiset suojaruukut tekevät rönsyilevästä kasviasetelmasta herkullisen kokonaisuuden. Maalaukset on ripustettu siten, että kasvit saavat vapaasti peittää taulujen alareunat. Teokset on maalannut taiteilija Kim Somervuori.
2. Ikkunalaudat tyhjiksi

Ikkunan edustalle ripustetut amppelit antavat näkösuojaa, ja niihin voi istuttaa sekoitellen niin köynnöstäviä kuin pystykasvuisia huonekasveja. Amppeleita voi muunnella erivärisillä naruilla. Makramee-amppeli on helppo solmeilla itse.
3. Koristeellinen köynnös

Köynnöskasvi tuo kesäistä tunnelmaa ympäri vuoden. Omakotitalon vintagekalusteilla sisustetun olohuoneen oviaukkoa kiertää hajavalossakin viihtyvä hopeaköynnös. Kasvi on kiinnitetty köynnöspidikkeillä ovenkarmiin ja kattoon.
4. Boheemi ruukkupuutarha

Vanhan kerrostalon ullakolla sijaitsevassa loft-asunnossa on ikään kuin sisä- ja ulkopuutarha. Sisätilan luovasti toteutettu puutarhanurkka rakentuu erikokoisista ruukuista, joissa on ajan patinaa. Kasvien kokoerot ja erilaisuus tekevät kokonaisuudesta runsaan, vaikka kasveja ei ole paljon.
5. Samasta puusta

Saviruukkuun istutettu kasvi sulautuu hauskasti muraalimaiseen kukkatapettiin Lundian kaapiston päällä. Peikonlehti viihtyy epäsuorassa hajavalossa. Tapetti on Photowallin.
6. Kehystä näkymiä

Kookas huonekumipuu korostaa olo- ja makuuhuoneen välistä holvikaarta. Sille jatkumoa ovat makuutilan lipastolle asetetut kasvit, joiden lehdet ovat samalla korkeudella kuin fiikuksen lehdet. Ananasta kannattelee vintagekukkapöytä.
7. Banaania pöytään

70-luvun kerrostalokodin keittiötaso suurta ikkunaa vastapäätä käy myös komeasta kukkapöydästä. Pylvään viereen jäävää tilaa ei juuri tarvita kokkailuissa. Niemeke on verhoiltu Cent-listojen lämpökäsitellyllä haapapaneelilla.
8. Graafiset kukkapylväät

Kasvit parven portaikon vieressä saavat runsaasti valoa loft-kodin korkeista ikkunoista. Kasvien sijoittelu on ratkaistu erikorkuisilla kasvitelineillä, sillä asunnossa ei ole ikkunalautoja. Sirot, metallijalkaiset kukkapöydät eivät tuki kapeaa kulkuväylää ahtaaksi. Kukkapöydät on aikanaan hankittu Vekestä.
9. Yhtenäinen porukka

60-luvun rivitalokodissa on puurimoista rakennetut ikkunalaudat. Matalan ikkunan eteen kannattaa sijoittaa saman sävyiset ruukut, ettei kokonaisuus näytä sekavalta. Erimuotoiset saviruukut saavat kasviryhmän näyttämään eloisalta. Ikkunan edessä on Knollin Bertoia-tuolit.
10. Aitiopaikka lempikasveille

Kasveilla voi yhtä hyvin peittää kuin korostaa sisustuksen yksityiskohtia. Peikonlehti saa huomion kiinnittymään puusepän tekemään 50-luvun tyyliseen liinavaatekaappiin. Ota huomioon myös, että yletät kastelemaan kasvit vaivatta – tässä tapauksessa kastelija nousee päiväpedin päälle.
11. Kaikilla korkeuksilla

Useimmat viherkasvit viihtyvät runsaassa valossa mutta eivät suorassa paahteessa. Kun sijoittaa kasvit eri korkeuksille, ne myös pääsevät paljon paremmin oikeuksiinsa kuin tasapaksuna rykelmänä. Patterinsuojus on punottu rottingista puukehikon ympärille.
12. Vessan piristykset

Onnellinen on se, jonka wc:ssä on ikkuna! Sen ansiosta tilaan on mahdollista asetella myös viherkasveja ilman lisävaloa. Rottinkiset ja puiset kalusteet sekä peilistä ja tauluista koottu sommitelma viimeistelevät kodikkaan tunnelman.