Alku ei ollut lupaava. Neljätoista vuotta sitten Sami Jokela seisoi vaarinsa kanssa mökin pihassa ja harmitteli mielessään, että paikka ei ollut ollenkaan sellainen kuin hän oli toivonut. Hän oli etsinyt vaimonsa Minnan kanssa järvenrantamökkiä ties kuinka pitkään, mutta mieleistä ei ollut löytynyt.

– Olin yksin kotona, kun vaarini soitti ja sanoi, että lähdepä heti ajamaan Porintietä pitkin. Hänen naapurillaan oli Nummi-Pusulassa myynnissä meille sopiva mökki, ja sitä pitäisi mennä saman tien katsomaan. Vaari odotti minua tien varressa. Ajoin ja ajoin. Matka Vantaalta perille tuntui loputtoman pitkältä.

Perillä odotti pieni kuivan maan mökki, jonka seinistä maali rapisi. Ympäristökään ei oikein viehättänyt Samia. Naapurimökit olivat hänestä liian likellä. Hukkareissu.

– Seuraavana päivänä Minna kuitenkin halusi lähteä katsomaan mökkiä. Hän seisoi tuossa rinteen alaosassa, ja minä huomasin, kuinka hänen silmänsä laajenivat ja hymy nousi korviin. Tiesin, että Minna näki mielessään, millaisen paikan tästä saisi. Niin siinä kävi, että pian mökki siirtyi meidän omistukseemme.

Sukulaiset ja ystävät varoittelivat alkuun, että pian pari kyllästyy mökkihommaan ja sitten se jää, mutta Minna ja Sami eivät ole leipääntyneet lainkaan.

– Päinvastoin, olemme mökillä aina vain enemmän. Talvellakin viikonloput kuluvat täällä. Tuntuu, ettei kotona kerrostalossa oikein enää osaa olla. Haaveilemme, että viimeistään eläkkeellä muutamme tänne kokonaan, Minna kertoo.

Kymmenvuotias staffordshirenbullterrieri Martta näyttää nyökyttelevän emäntänsä vieressä. Kiltti kodinvaihtaja liittyi Minnan, Samin ja Aino-kissan laumaan vasta kesän alussa, mutta siitä on nopeasti kasvanut moitteeton mökkikoira, joka osallistuu yhtä suurella innolla niin pihatöihin kuin palloleikkeihin.

Mökki ei kaivannut pienen päivityksen lisäksi muuta työtä. Ensimmäisenä kesänä Minna ja Sami maalasivat talon uudelleen, sitten he keskittyivät pihatöihin. Oma kesäpaikka on innoittanut opettelemaan uusia taitoja, joille kerrostalon asukkailla ei ennen ollut käyttöä.

Sami innostui nikkaroinnista. Taidokkaat työn jäljet näkyvät kaikkialla pihapiirissä, näyttävimpänä niistä mökin avokuistin tilalle rakennettu tilava lasiterassi, jonka lasiruudut ovat peräisin vanhalta Hangon keksitehtaalta. Kuistin yhteen nurkkaan innokas sienestäjä suunnitteli ja rakensi tilan metsän antimien käsittelyä varten. Uuden kaivonkannen Sami viimeisteli kellolla, koska mökin pihatöissä puuhaillessa ajankulku usein unohtuu.

Minna alkoi rakentaa puutarhaa lähes tyhjästä. Alun perin tonttia kaunistivat vain edellisen omistajan Karjalasta tuomat terijoensalavat ja näkymiä naapuriin rajaava tammirivistö.

– Tämä on ensimmäinen puutarhani, mutta onneksi sain ystäviltä vinkkejä, miten sitä kannattaa suunnitella ja kuinka kasveja sijoitellaan oikein. Esimerkiksi rinteessä on aika kuivaa ja paahteista, joten paljon kosteutta tarvitsevat tai varjosta pitävät lajit eivät koskaan kasvaisi siinä rehevinä. Niille löysin sopivan paikan metsässä kulkevan polun varrelta.

Vanhimman kukkapenkin Minna suunnitteli tontin yläpihalle kohtaan, jota voi ihailla mainiosti myös tuvan ikkunasta. Sen jälkeen puutarhaan on syntynyt joka vuosi yksi uusi kukkapenkki ja multasäkkejä kuluu sata kesässä. Minna on oppinut, että uusiakaan istutusalueita ei tarvitse alvariinsa kitkeä, kunhan ne perustaa monivuotisista rikkaruohoista vapaaseen tuoreeseen multaan. Eikä puutarhan pohjamaa edes sopisi sellaisenaan useimmille kasveille, sillä se on kauttaaltaan hyvin hiekkapitoista. Kaivutöissä lapio kalahtaa ennemmin tai myöhemmin kiveen.

Aikaisemmin myös ruohonleikkurin terä oli aina vaarassa, mutta Sami ja Minna ovat nostaneet häiritsevät murikat yksi kerrallaan ylös nurmikon seasta. Kaikki rinteisen tontin pengerrykset on tehty tontilta löytyneistä kivistä. Niitä on uponnut kilokaupalla varsinkin pihalammen ja -puron upeasti viimeisteltyihin reunuksiin.

– En enää kaipaa järveä, vaan lampi riittää minulle oikein hyvin. Siinä on jatkuvasti hyvää ja virkistävän kylmää vettä, koska hiekkapohjassa on lähteitä. On minulla vene läheisellä Liesjärvellä, mutta en ole ehtinyt käydä siellä kolmeen vuoteen, Sami paljastaa.

Suopayrtin, jaloangervojen, varjoliljojen, syysleimujen tapaiset perusperennat ovat Minnan mielestä sopivan helppohoitoisia ja huolettomia mökkipuutarhaan. Monet ovat lahjoja ystäviltä tai naapurilta.

– Sami kävi alkuaikoina usein auttelemassa naapurimökin Ritvaa ja palasi uusi taimi kädessään. Tuntuu kivalta tietää, että tuo kasvi on peräisin sieltä ja tuo täältä. Ritvan avulla tutustuimme myös mökkiseutuun ja muihin lähistön asukkaisiin. Huomasimme nopeasti, kuinka hyödyllistä on tietää, keneltä voi saada vaikka tuoreita kananmunia tai kuka kaataa edullisesti pihapuita.

Elokuun alussa komeimmin kukkivat liljat, joita Minna istuttaa joka vuosi lisää. Niiden huumaava kukkaistuoksu tuntuu vahvana varsinkin iltaisin. Hiekkapitoinen pohjamaa on ollut siunaukseksi arkojenkin liljojen sipuleiden talvehtimiselle, koska ylimääräinen kosteus hulahtaa hiekkamaasta nopeasti läpi eikä jää lillumaan kasvien juuristolle.

Monivuotisten kukkien lisänä kasvaa runsaasti kesäkukkia. Auringonkeltainen kelta-apinankukka on Samin perintökasvi, jota on kulkenut suvussa 1970-luvulta asti. Sen taimet talvehtivat maakellarissa. Aiemmin myös lapinorvokiksi kutsuttu laji viihtyy parhaiten puolivarjossa ja varjossa. Kelta-apinankukka on muuten vaatimaton mutta tarvitsee paljon kastelua. Siksi sen toinen vanha nimitys onkin ”juoppo Johansson”.

Helakanpunaiset annansilmäbegoniatkin ovat jo perinne Minnan ja Samin mökkipuutarhassa. Heillä on tapana hakea niitä lähipuutarhalta sata taimea keväisin.

Nykyään 70 kilometrin matka mökille Nummi-Pusulaan tuntuu niin lyhyeltä, että Sami ja Minna ajavat kesäisin mökiltä päivittäin töihin Vantaalle. Kotoa kertyisi muutaman kilometrin työmatka, mutta pariskunta viettää mieluummin kaiken liikenevän ajan täällä.

– Vapaapäivinä lähdemme heti aamukahvin jälkeen ulos, koska tekemistä on aina. Puutarhatöissä saattaa mennä kymmenen tuntia putkeen ja siksi ruokakin usein viivästyy, mutta se ei haittaa. Nämä mökkipuuhat ovat niin mukavia, he sanovat kuin yhdestä suusta.