Kotivinkki

”Valehtelin ystävälleni, että kierrätän biojätteet” – Heidi päätti selvittää, miksi hän (ja moni muu) ei jaksa lajitella roskiaan


Heidi Iivonen ei jaksanut lajitella roskiaan ja häpesi sitä. Kierrätysvätys muuttui vuodessa mallioppilaaksi, kun roskiksen tyhjentäminen piti maksaa suoraan omasta pussista.
Kuvat iStock, Heidi Iivonen

Ystävä on tulossa yökylään. Hän on vegaani ja huolissaan ilmastonmuutoksesta. Aion tehdä vegaanista juustoa, jotta hän tuntisi olonsa tervetulleeksi. Kirjoitan kauppalistaan salaattitarpeet ja cashewpähkinät ”juustoa” varten. Lisään viimeiselle riville biojätepussit.

Perheemme ei lajittele biojätteitä, mutta en halua, että ystäväni saa tietää sitä. Vierailun aikana sujautan nahkeaan vaaleanvihreään pussiin salaatin kannan, perunankuoret ja teepussit. Seuraavana aamuna käyn viemässä roskiksen taloyhtiön biojäteastiaan ja jätän loput pussit siivouskaappiin odottamaan.

Vaikka taloyhtiön pihalla on laatikot biojätteille, lasille, metallille, pahville, paperille ja sekajätteille, heitämme sekajätteisiin ruoantähteet ja joskus myös tonnikalapurkit. Paristot, paperit, pantilliset pullot ja lasin sentään kierrätämme, usein myös metallin.

Yhdenkin roskapussin lisääminen yhtälöön tuntuu mahdottomalta. Kaappiin ei mahdu, en jaksa. Siksi biojätteet, muovit ja kartongit päätyvät meillä sekajätteisiin.

Olemme kyllä petranneet. Vielä kolme vuotta sitten heitimme sekajätteisiin myös lasiset lastenruokapurkit. Se on harvinaista. S-ryhmän tekemässä kyselyssä lähes 90 prosenttia vastanneista kertoi kierrättävänsä lasin. Kaksi vuotta sitten tehty kysely paljasti myös, että melkein kaikki kierrättävät pantilliset pullot (97 prosenttia), lasin (88 prosenttia) ja kartongin (85 prosenttia). Lähes kahdella kolmesta on myös biojäteroskis (62 prosenttia).

Tajuan, että olemme vähemmistöä.

Lähin kierrätyspiste on vajaan kahden kilometrin päässä kodistamme. Se on sopivasti työmatkan varrella.

Jouluna mieheni lapsuudenkodin keittiöstä näkyy etupihalle. Lapset ovat kierineet lumivaipan pilalle ja istuvat välipalalla posket kuumottaen. Mummu on ostanut heille Piltin hedelmäsoseita.

Kun kuopukseni on tyhjentänyt lasipurkkinsa, mies heittää sen roskikseen. Kohta hän joutuu kaivamaan sen sieltä pois, koska hänen siskonsa saa hepulin. Mies selittää, että heitti purkin sekajätteisiin vanhasta tottumuksesta.

Se ei helpota tilannetta. Käly on jo päättänyt, että olemme ympäristörikollisia.

– Herranjestas, jos ette muuta kierrätä, niin kierrättäkää nyt edes lasi, hän ripittää.

Anoppi tuijottaa värikästä räsymattoa. Mieheni tuijottaa samaa mattoa. En voi käsittää, miksei mies puolustaudu. Sanoisi nyt jotain, eihän aikuisia ihmisiä voi noin komentaa!

Poistun vauhdikkain askelin keittiöstä ja paiskaan takkahuoneen oven kiinni. Makaan lattialle pedatulla patjalla ja kihisen raivosta. Sitten häpeä nappaa minusta tiukan otteen.

Minulla on kaksi lasta, joiden hyvinvointia pidän maailman tärkeimpänä asiana. Olen kiinnostunut ympäristöasioista, niin ainakin uskottelen itselleni. Silti kuulun kierrätysvähemmistöön.

Emme ymmärrä, että roskilla on arvo ja niiden käsittely maksaa.

En osaa selittää, miksi olen kierrätysvätys. Ehkä kierrättämisen pitäisi olla vielä helpompaa? Samaa pohtii Katariina Salmela-Aro, psykologiaan perehtynyt kasvatustieteen professori Helsingin yliopistolta. Hänen mukaansa ei ole ihme, jos pikkulapsiarkea elävälle yhden roskiksen lisääminen allaskaappiin tuntuu työläältä.

– Kierrättämisen pitäisi olla helpompaa kuin kierrättämättä jättämisen. Pienikin lisätyö voi vähentää mielenkiintoa, jos elämässä on muutenkin kiire. Tämän asian helpottamisessa vastuu on yhteiskunnalla.

Toisaalta kierrättäminen on jo nyt aika helppoa, ainakin meille, jotka asumme pääkaupunkiseudun isoissa taloyhtiöissä. Miten meidät saisi mukaan talkoisiin?

Salmela-Aron mukaan motivaatio on ikäsidonnaista. Nuorissa näkyy jo ajattelun muutos.

– Nuorten motivaatio voi syntyä siitä, että he näkevät suosikkitubettajansa arvostavan ympäristöä. Heillä on roolimalleja, kuten ilmastoaktivisti Greta Thurnberg. Nuorilla on myös suuri autonomian tarve. Pakottamalla heitä ei saa kierrättämään.

Keski-ikäinen ajattelee todennäköisemmin seuraavia sukupolvia ja elämän ja maapallon jatkuvuutta. Lasten tai lastenlasten avulla kuva tulevaisuudesta voi muuttua konkreettisemmaksi, jolloin motivaatio jätteiden lajitteluun voi kasvaa. Sieltä löydän myös oman motivaationi.

Edellinen kotimme oli isossa taloyhtiössä, jossa olisi voinut lajitella kaiken. Silti heitimme biöjätteet, maitotölkit ja joskus metallipurkitkin tuon valtavan Molokin kitaan.

Tytär näyttää päiväkodin kevätjuhlassa vuoden aikana tekemiään tehtäviä. Yhdessä tehtävässä on pitänyt värittää asiat, jotka kuuluvat biojäteroskikseen. Roskiksen ympärillä on kuva kalanruodosta. Ei väritetty. Banaanin kuoret. Ei väritetty. Kulunut lenkkari. Kirkkaan pinkki.

Tajuan, että vaikka minua ei huvita kierrättää, minun on opetettava jätteiden lajittelua lapselleni. Ajattelen naiivisti, että lapseni voivat vielä pelastaa maapallon, vaikka luultavasti sukupolvemme ehtii tuhota sen.

Paperin ja pullojen kierrättäminen on minulle itsestäänselvyys, koska niin tehtiin lapsuudenkodissani. Paperiroskat heitän automaattisesti keittiön kulmassa olevaan säkkiin, keräyspullot sujahtavat viereiseen pussiin. Biojätteitä, muovia tai metallia meillä ei lajiteltu, eivätkä vanhempani ole vieläkään mitään kierrätysintoilijoita.

Ylitseni vyöryy motivaatioaalto, ja kaivan biojätepussit siivouskaapista. Opettelemme lasten kanssa yhdessä, mitkä jätteet kuuluvat mihinkin.

Pari viikkoa sujuu hyvin. Lapset ovat innoissaan, kun heidän ei tarvitse enää riidellä, kumpi saa viedä roskiksen. Nyt niitä on kaksi! Sitten pussit loppuvat. Emme jostain syystä tule ostaneeksi niitä lisää.

Petraamisen ongelma on, että Suomi on harvaan asuttu maa.

Suomen pullonpalautusjärjestelmä on maailmankuulu ja paperinkeräykselläkin pitkät perinteet: kierrätyspaperia on kerätty sota-ajoilta lähtien. Silloin järjestettiin myös metallinkeräyskampanjoita. Keräysmateriaalit olivat arvotavaroita, joita hyödynnettiin uudelleen esimerkiksi paperiteollisuudessa. Nykyisin emme ehkä ymmärrä, että roskilla on arvo. Helposti unohtuu myös se, että niiden käsittelemiseen menee rahaa.

Se kirkastuu minulle, kun muutamme uuteen kotiin. Se on paritalo.

Ennen muuttoa asuimme isossa taloyhtiössä. Siellä oli valtava sekajätteiden syväkeräyssäiliö ja viisi pienempää roskista. Uudessa kodissa jaamme pienen roskiksen naapuriperheen kanssa. Roskis tyhjennetään kahden viikon välein.

Muuttopäivänä roskis on niin täynnä, ettei sen kansi mene kiinni, ja tyhjennykseen on vielä kaksi päivää. Tajuamme, että meidän on ryhdyttävä lajittelemaan. Muuten jäteauton täytyy käydä meillä useammin ja se maksaa lisää.

Ulkona yhteisroskiksen vieressä on naapurin komposti, mutta se ei ole nyt käytössä. Päätämme, että tästä lähtien meillä kierrätetään kaikki muu paitsi biojäte. Uuden kotimme allaskaapissa on kolme roska-astiaa, ja ostamme varastoon neljä lisää. Paperit ja pullot keräämme pusseihin kuten edellisessä kodissa. Lasille, metallille, muoville, kartongille, paristoille, paperille, pulloille ja sekajätteelle on omat roskikset.

Ensimmäinen havaintoni on, että roskista ei tarvitse olla jatkuvasti viemässä. Kun emme juuri lajitelleet, yksi broilerin koipireisiboksi täytti koko roska-astian. Siihen kun lisäsi huolimattomasti rutistetun maitotölkin ja kolme vaippaa, piti lähteä viemään roskat.

Muovia kertyy roskikseemme yhtä paljon kuin kartonkia ja sekajätettä, vaikka laskemme sekajätteisiin myös biojätteet. Kuskaamme muovit ja kartongit ruokakaupan pihaan parin kilometrin päähän. Se ei tunnu työläältä, mutta silloin tällöin roskis unohtuu auton takakonttiin pariksi päiväksi. Sen huomaa lopulta aina hajusta.

Naapurin kompostiin ei saa heittää biojätepusseja eikä kananmunankuoria. En muista, oliko talouspaperi ok. Biojäterumba tuntuu hankalalta. Keittiöön pitäisi hankkia sitä varten vielä yksi roskis. Ehkä jouluun mennessä.
Tarvitsin enemmän keppiä kuin porkkanaa, jotta pääsin vauhtiin.

Muovien lajittelu vaikuttaa siihen, miten käyttäydyn kaupassa. En osta enää pieniä jogurttipikareita tai minirahkoja, vanukkaita tai riisifrutteja. Meillä syödään jogurttia, joka on pakattu litran tölkkiin. Harkitsen myös kestohevipussien ostamista, vaikka hedelmäpussukat vievät vain vähän tilaa roskiksesta ja sopivat hyvin jatkokäyttöön.

Kierrättäminen tuntuu helpolta ja siitä tulee hyvä mieli. Tarvitsin kuitenkin enemmän keppiä kuin porkkanaa, jotta pääsin vauhtiin.

Keppi oli tässä tapauksessa lasku, jonka maksamme roskiksen tyhjentämisestä. Ennen maksoimme roskislaskun yhtiövastikkeessa, enkä ajatellut, että juuri minun tekemisilläni olisi merkitystä 32 asunnon taloyhtiössä.

Jos asuisin Etelä­-Karjalassa, lajittelisin luultavasti ruoantähteetkin. Siellä omakotitaloasujat velvoitetaan keräämään biojätteet, joten jokaisella on biojäteastia tai komposti. Pääkaupunkiseudulla biojäte ja kartonki on pakko kerätä talteen, jos kiinteistössä on yli kymmenen huoneistoa. Vuoden 2021 alusta velvoite laajennetaan koskemaan kaikkia yli viiden asunnon kiinteistöjä.

Juuri tämäntapaisia muutoksia tarvitaan, jotta Suomen kokonaiskierrätysaste saataisiin korkeammaksi, sanoo ympäristötekniikan professori Mika Horttanainen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.

– Suomalaiset tietävät hyvin, miten jätteet pitäisi kierrättää. Joukkoon mahtuu silti aina niitä, jotka eivät kierrätä, hän sanoo.

– Valistustyön tulokset näkyvät hitaasti, ja niissä tuppaa tulemaan takapakkia. Teknisiä muutoksia ja investointeja tarvitaan täydentämään kotona tehtävää lajittelua.

Mietin, että sama toimisi ehkä myös ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Jos ihmisten käyttäytymistä halutaan muuttaa, siinä ei auta pelkkä valistus. Jos lentolippuun lisättäisiin reilu vero, korkeammat hinnat ehkä vähentäisivät matkustamista. Kasvisruoan pitäisi olla halvempaa kuin lihan. Ja julkisen liikenteen käyttämisen pitäisi olla niin helppoa ja edullista, että autosta tekisi mieli luopua.

Suomalaisten kierrätysasenne on hyvä. Jos meitä vertaa vaikka puolalaisiin, olemme suorastaan priimuksia.
Kotimme kierrätyskeskus on varastossa. Kun keittiön allaskaapin pienet muovi- ja pahviroskikset täyttyvät, välityhjennys tehdään tänne. Kun varastoroskikset ovat täynnä, otan roskat auton kyytiin ja vien kierrätyspisteelle.

Suomen kaikista roskista kiertää nyt runsaat 40 prosenttia. Kymmenen vuoden kuluttua jätteestä pitäisi pystyä kierrättämään 60 prosenttia. Se on kirjattu EU­-direktiiviin.

Horttanaisesta suomalaisten kierrätysasenne on hyvä. Jos meitä vertaa vaikka puolalaisiin, olemme suorastaan priimuksia.

Muovinkeräysastetta olisi vielä varaa parantaa, samoin biojätteiden. Biojäte painaa paljon ja vaikuttaa siksi merkittävämmin kokonaiskierrätysosuuteen kuin muovi. Petraamisen ongelma on, että Suomi on harvaan asuttu maa. Jokainen ei voi saada kaikkia kierrätyslaatikoita kotipihalleen.

Siksi nytkin jonkun työ on miettiä, miten kierrätystä saisi tehostettua.

Kun olemme asuneet uudessa kodissamme pari kuukautta, naapuri kertoo käynnistävänsä kompostin kesätauon jälkeen. Saamme luvan lajitella biojätteemme sinne. Päätän jättää aloittamisen myöhemmäksi, mutta unohdan sen.

Horttanainen lohduttaa. Ratkaisuja sekajätteeseen heitetyn biojätteen hyödyntämiseen mietitään kaiken aikaa. Riihimäellä Fortum tekee jo teknistä erottelua, jossa sekajätteestä erotellaan biojäte mädätykseen ennen muun jätteen polttoa.

– Mädätysjäännöksen joukossa on sekäjätejäämiä, joten siitä tuleva multa käy suljettavan kaatopaikan pintakerrokseen tai meluvalleihin, hän kertoo.

– Kotitalouksista kerättävästä biojätteestä saa niin puhdasta multaa, että se sopii vaikka luomuviljelyyn. Siinä on luontaisesti muun muassa fosforia ja typpeä, joten mineraalilannoitteiden käytön voi minimoida. Se säästää fossiilisia luonnonvaroja ja pienentää kasvihuonekaasupäästöjä.

Roskisjärjestelmässämme on nyt kaksi pientä ja yksi iso laatikko. Kun saan aikaiseksi, käyn ostamassa ison laatikon tilalle kaksi pientä. Keväällä istutan taas perunaa, ja siihen sopisi erinomaisesti oman kompostin multa.

Julkaistu: 14.11.2019