
1. Väripilkku saa hymyn huulille
"Olen tehnyt kransseja lähinnä havuista, mutta tämän syksyn upea ruska houkutteli askartelemaan kunnon väripilkun. Materiaalia kuluu yllättävän paljon. Orapihlajasta kannattaa leikata terävät piikit pois. Puksipuun tilalle sopisi puolukka, ja myös mustikanvarvut antaisivat kivan säväyksen. Valmiin kranssin viimeistelin mattapintaisella spraylakalla, ja kranssi onkin säilyttänyt värinsä upeasti. Tämä kranssi saa hymyn huulille joka kerta, kun sen ohi kävelee!" -Eija Kuusisto
2. Ei enää pistaasinkuoria ei biojätteeseen!
"Sain idean pistaasinkuoriaskarteluun Pinterestistä. Meillä onneksi tykätään pistaaseista, ja kuoret laitetaan nykyään visusti talteen. Tutuiltakin on kuorilahjoituksia tullut. Tässä kranssissa on pohjana valmis olkikranssi, johon liimasin kuumaliimalla kuoria kukkien muotoon." -Eija Suvela
3. Valmis yhdessä huiskauksessa
"Tämän huiskukranssin toteutus on hyvin yksinkertainen: otin valmiin, mustan pajukranssipohjan, jota käytän aina uudelleen ja uudelleen. Tein kolmesta callunasta pieniä nippuja, ja sidoin ne ohuella rautalangalla. Kiinnitin ne kehikkoon rautalangalla. Päälle suihkutin mattalakkaa, jotta kukinnot pysyvät paikoillaan ja kauniin värisenä. Kranssi on ollut ulkona jo kuukauden ajan, ja yöpakkasten ja kovien sateidenkin jälkeen se näyttää yhä hyvältä.” -Minna Koivula
4. "Näen kranssimateriaaleja kaikkialla"
"Saan ideat kransseihin syksyn värikylläisyydestä. Hommaan iskee sellainen hulluus, että näen materiaaleja kaikkialla. Tähän kranssiin kiedoin pohjaksi pajunoksia. Pajurenkaan päällystin hieman kostealla sammaleella, jota on helppo käsitellä ja joka antaa kranssin kasveille kosteutta. Koristeena on ruukkuhortensiaa ja pietaryrttiä, kellokanervaa ja koristeomenapuun omenoita. Osan kasveista olin kuivattanut aiemmin: niiden sitomisessa saa olla tarkkana, etteivät hauraat kasvit rypisty rikki. Sidoin kaikki koristeet sammalpohjaan. Tein rautalangasta taakse ripustuslenkin, ja suihkutin päälle spraylakkaa. Lakan ansiosta linnut jättävät kranssin rauhaan ja värit pysyvät kirkkaina.
Syksyn värikylläisyys on aina kranssi-ideoideni pohjana. Yritän saada mukaan vastavärejä, harmonisia värejä, pehmeyttä, rouheutta ja romanttisuutta." -Tiina Nurmela, puutarhuri
5. Jättikranssi terijoensalavasta
"Kranssi on tehty oman kotipihan terijoensalavasta. En halunnut vielä tehdä talvisempaa havukranssia, joten kokeilin nyt ensimmäistä kertaa tälläistä. Olin miettinyt jo aiemmin, että salavasta voisi tulla kivan näköinen. Kranssin pohjana on muovinen hulavanne, jonka olen päällystänyt juuttikankaalla. Pohja on ollut jo useassa kranssissa ja kestää hyvin. Tein aina salavasta kimpun, jonka pyöritin rantalangan kanssa vanteen ympäri." -Tarja Törnroos
6. Rakkaudesta omaan pihaan ja sen antimiin
”Tykkään tehdä käsilläni monenlaista. Ideat lähtevät liikkeelle aina jostain pienestä. Sydänkranssi syntyi, kun sain Facebookin roskalavalta kukkakaupan käytettyjä sienipohjia. Lähdin pihalle katsomaan, mitä materiaaleja löytäisin. Syyshortensian kukat olivat vanhan roosan ja ruskean sävyisiä, ja syysmaksaruoho loisti kauniin viininpunaisena. Päätin sommitella kranssin niistä. Lisäsin muutaman hopeanhohtoisen katajanoksan sinne tänne, ja muhkea kranssi oli valmis.” -Riikka Svärd
7. Syksy punertaa kranssinkin
”Olen tehnyt paljon kransseja, ja varsinkin joulukranssit ovat suosikkejani. Tämän kranssin tein näin: Taivutin kranssipohjan pajunoksasta. Sidoin siihen rautalangalla kiinni nipuissa mustikanvarpuja ja kanervia. Päälle vielä suihkaus hiuslakkaa, jotta kranssi kestää hyvänä pidempään ja saa vähän kiiltoa.” -Minna Havunen
8. Mongolianvaahtera ilahduttaa ulko-ovessakin
"Katselin pihalla komeassa syysvärissä olevaa mongolianvaahteraani, ja päätin tehdä sen siemenistä kranssin. Tein pieniä siemenkotanippuja, jotka kiedoin yhteen ohuella narulla. Sidoin niput pajusta tehdyn kranssipohjaan vieriviereen. Olihan tässä nypertämistä, mutta se oli mukavaa puuhaa! Lopuksi suihkutin kranssin päälle mattapintaista autolakkaa." -Riitta Tarvonen
9. "Paras kranssi näyttää kivalta myös kuivuttuaan"
”Valitsen materiaalin kransseihin yleensä sen perusteella, että se näyttää hyvältä kuivuessaankin. Teen kranssipohjan oksista ja rautalangasta. Kiinnitän siihen pieniä nippuja sopivan määrän.” -Anna Lehmus
10. Piha täynnä lehtiä – siitä se ajatus lähtee
”Pihani oli aivan täynnä vaahteranlehtiä, ja siitä se idea sitten lähti. Kiinnitin lehdet strykoksiympyrään kieputtamalla rautalangalla.” -Ilona Sillman
11. Kukka, jota on pakko rakastaa
"Terassihortensia ilahduttaa koko kesän kukinnallaan, ja syksyllä siitä saa vielä tehtyä kauniin kranssin ilahduttamaan. Olen nähnyt hortensiaa paljon kransseissa ja muissa koristeissa. Jätin kukintoihin hieman vartta, niputin ne rautalangalla ja kiinnitin koivunoksista kieputettuun pohjaan." -Aija Mutku
12. Kaikki värkit omasta pihasta
"Syksyn värit innostivat tekemään tämän kranssin. Kaikki värkit löytyivät omasta pihastani. Kiersin pajuista taivutettuun pohjaan materiaaleja pieninä nippuina. Kiinnitin niitä vuorotellen molemmille puolille ja keskelle. Lokakuun lopulla suihkautan valkoista spraymaalia kranssin pinnalle "huurteeksi". Näin kranssi säilyy kauniina, kunnes koittaa joulukranssien aika." -Tiltu Kiviniemi
13. Tuija tuuheuttaa kanervakranssin
”Sidoin huiskukranssini pajupohjaan. Lisäksin kranssipohjan päälle hieman sammalta, jotta sain pohjaan paksuutta. Kiersin pohjaan callunaa, tuijaa ja luonnonkanervaa. Käytän kransseihin tavallisesti materiaaleja, jotka voi myöhemmin laittaa poltettavien roskien joukkoon. Siksi käytän lankana paksumpaa puuvillalankaa enkä rautalankaa.” -Irma Lintulaakso
14. Vihreää, punaista ja oranssia
”Näin Facebookin eri ryhmissä, miten ihania kransseja ihmiset olivat askarrelleet ja oli pakko tehdä itsellekin. Kaikki materiaalit ovat omasta pihastani.” -Laura Ritakorpi-Filppula
15. Sydämellinen syystervehdys
"Ihailin omassa pihassa, miten kauniita punaiset mongolianvaahteran hedelmät ovatkaan. Taivutin metallilangasta sydämen muotoisen kehikon, ja kieputin siihen nippuja rautalangalla. Lopuksi suihkutin hiuslakkaa pidentämään kranssin ikää." -Sinikka Viljakainen
Ihastuttavatko kirkkaanväriset vaahteranlehdet? Kieputa niistä vaahteranlehtiruusuja! Kurkkaa täältä, kuinka upeita luomuksia askartelijat ovat tehneet. Jos pitäydyt mieluummin kransseissa, täältä löydät hehkuvan vaahteranlehtikranssin ohjeen.
Jutun kuvat ovat haastateltavien ottamia.