Tunnelma vaihtuu kuin taikaiskusta, kun auto kääntyy hämäläiselle pikkutielle. Hiekkatien kaarteiden ja notkelmien jälkeen eteen avautuu valloittava näkymä. Pikkutalo pihapiireineen on kuin suoraan satukirjan sivuilta.

Vaaleanvihertävä mökki istuu kauniisti rehevien kukkapenkkien ja kimmeltävän veden välissä. Tämä mökki voisi löytyä vain täältä: Kukkiajärven rannalta.

Kun Sari Nieminen näki paikan ensi kerran syksyllä 2010, kaikki oli toisin. Tontti oli villiintynyt, ja aika moni muukin asia oli rempallaan.

– Hoitamaton piha teki välittömän vaikutuksen. Yritin jäähdytellä mökkikuumettani, mutta lopuksi näin vain paikan mahdollisuudet, hän kertoo.

Ensimmäisenä vuonna Sari kunnosti rakennuksen sisätilat. Hän repi lastulevyt seinistä ja katoista, asennutti uuden lautalattian oleskelutiloihin. Levyjen alta paljastuneet kauniit kattorakenteet Sari käsitteli vahalla.

Remontissa auttoi tuttu talkoojoukko. Etenkin Sarin veljet ja siskon mies ovat olleet suurena apuna.

Innokas puutarhuri aloitti ripeästi työt myös unohdetussa puutarhassa. Ensitöikseen Sari kaivoi paikan sipulikukkapenkille ja taltutti kaikkialle levinneen jättipalsamin. Myöhemmin hän on kuskannut tontille säkkikaupalla multaa. Tontille levittäytyi perennameri, joka on kasteltu puutarhurin hikipisaroilla.

– Tulppaaneista alkoi tämän puutarhan tarina. Minulle tämä palanen maata oli pala taivasta, Sari muistelee.

Viiden touhukkaan kesän jälkeen puutarha näyttää varsin erilaiselta kuin alussa. Kukkiaan availevat tarhakurjenmiekat ovat vanhaa, perinteistä kantaa. Tulppaanit taivuttelevat päitään perennapenkkien väleissä. Viime syksynä Sari kaivoi tulppaanimaahan rimpsureunaisen ´Huis ten Boschin´ ja liljakukkaisen ´Blushing Ladyn´.

Sari on aamuvirkku. Hän aloittaa kierroksensa puutarhassa varhain, perinteisesti seitsemältä. Patikointi päättyy tavallisesti talon portaille, josta avautuu upea näkymä kukkapenkkeihin ja järvelle.

– Aamukasteeseen kukkansa avanneet iirikset olivat parasta tänä aamuna.

Puutarha tarjoaa muutakin kuin silmänruokaa ja rentouttavaa puuhaa. Sari sujauttaa mielellään marjoja puuroonsa. Punaherukat ja mansikat hän kerää talvea varten. Mustaherukat Sari ja puoliso Janne Aatela syövät pensaasta.

Mökillä on lupa herkutella joka päivä. Raparperiaikana tarjolla on tietenkin piirakkaa, jonka leipuri valmistaa perinteisen reseptin mukaan. Herkut Sari tarjoaa pienimpien ja kauneimpien raparperinlehtien päällä.

– Piirakan kanssa keitän pannukahvit. Janne tosin laittaa itselleen kahvit mieluummin mutteripannulla, Sari kertoo.

Kahvipannu porisee iloisesti keittiön kaasuhellalla. Juokseva vesi ei kuulu torpan henkeen. Juomavettä pariskunta säilyttää vanhan pesupöydän päällä.

– Taika katoaisi tästä haltiamökistä, jos vesi tulisi hanasta.

Ennen laajennusta keittiön paikalla oli eteinen. Muistoksi niistä ajoista seinään on jäänyt ikkuna, joka avautuu nyt koko talon pituiselle lasikuistille.

Lasikuisti liittyy iltapäivän parhaisiin hetkiin, sillä sen levitettävä sohva on kaikkein makein päiväunipaikka. Ikkunoista avautuu näkymä vanhojen tervaleppien miehittämään rantaan. Juhannusruusu avaa kukkansa aivan kiinni ikkunaan.

– Tästä näkee suoraan järvelle. Kiikarit ovat aina pöydällä. Joutsenet, koskelot, kuikat ja telkät vierailevat järvellä joka päivä.

Janne on mökin ruokavastaava, ja kesäpäivinä pallogrillistä nousee houkutteleva tuoksu. Janne kokkaa mielellään omassa herkkumarinadissa maustettua kanaa, uusia perunoita ja salaattia.

Tuoreet salaattiainekset ovat omasta keittiöpuutarhasta. Salaatin seurana siellä kasvaa porkkanaa, perunaa ja retiisiä.

Yrtit Sari istutti osaksi perennapenkkejä. Perhosia keräävän mäkimeiramin lisäksi siellä kasvaa ruohosipulia ja minttua. Mökkiruokaa Sari maustaa penkistä keräämillään yrteillä.

Täydellisen päivän viimeistelee iltasauna. Kylpyvedet pariskunta nostaa kirkasvetisestä järvestä. Pesuvesien ja klapien kantaminen sekä vastojen tekeminen ovat osa viehätystä.

– Kun ilmassa tuoksuu makealle sireenille ja ritariperhonen kiertää vielä viimeisen kerran kukkapenkkien yllä, aika pysähtyy. Sellaista elämä on parhaimmillaan täällä Haltiassa, Kukkiajärven rannalla.