
Paperitähti – tarvikkeet:
- paperipusseja (kuvan tähtiin käytetyt pussit ovat Ikeasta ja Sinellistä, valkoiseen ja punavalkoiseen tähteen käytettiin 9 kpl ja ruskeaan 7 kpl)
- liimaa
- sakset
- teippiä
- ripustusnauhaksi ompelulankaa tai koristenauhaa.
Paperitähti – ohje:
1. Tarkista, että jokainen paperipussi on samoin päin eli pussin suut ovat päällekkäin.
2. Levitä liimaa T-kirjaimen mallisesti yllä olevan kuvan mukaisesti. Älä levitä liimaa aivan pussin suulle asti, jotta et vahingossa liimaa pussia kiinni.
3. Laita toinen pussi ensimmäisen päälle ja toista liimaus, kunnes olet liimannut kaikki pussit päällekkäin.
4. Leikkaa tähden sakarat vinottain kuvan mukaisesti. Jos käytät paksuja paperipusseja, et välttämättä saa leikattua kaikkia pusseja kerralla. Leikkaa tällöin pussit osissa muutama kerrallaan.
5. Levitä tähti ympyräksi.
6. Kiinnitä ensimmäinen ja viimeinen pussi toisiinsa teipillä. Kun haluat laittaa tähden varastoon, poista teippi pussien välistä, jotta saat tähdestä jälleen litteän. Näin paperitähti on kätevä varastoida tilaa viemättä, ja voit käyttää samaa koristetta uudelleen.
7. Tee sakaraan reikä ja ripusta paperitähti roikkumaan.
Juttu on julkaistu alun perin 6.12.2017.
Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.
