Jouluaskartelu
Jouluaskartelu alkaa tästä – päästä luovuus valloilleen! Kurkkaa askarteluohjeemme, joilla loihdit itse satumaiset joulukortit, koristeet ja joulukalenterit.
Luetuimmat

1

2

3

4

5

6

Jouluaskartelu tuo juhlan odotukseen tekemisen iloa! Joulukoristeiden ja lahjojen askartelu on mukavaa puuhaa yhdessä ystävien tai perheen kesken – ja ovathan itse tehdyt koristeet ja lahjat tietenkin aina ne kauneimmat.

Jouluaskartelu aloittaa jouluvalmistelut

Joulun odotus alkaa viimeistään kuun vaihteessa, kun on aika avata joulukalenterin ensimmäiset luukut ja sytyttää adventtikynttelikön ensimmäinen kynttilä. Ohjeillamme askartelet itse joulukalenterin, joka on pullollaan toinen toistaan ihanampia yllätyksiä. Pienistä pahvirasioista valmistuu viehättävä joulukalenteri, jonka voi asetella seinälle vaikka kuusen muotoon. Valokuvista koottu joulukalenteri voi sisältää läheisten kuvia tai muistoja kivoista yhteisistä hetkistä. Jos puuha on jäänyt viime tinkaan, helppo joulukalenteri syntyy nopeasti paperipusseista.

Näihin aikoihin myös tontut muuttavat jouluaskartelusta innostuneiden luokse. Kurkkaa ohje tonttuoven askarteluun ja inspiroidu lukijoidemme hurmaavista tonttuovista. Toinen hauska joulukoriste on käpyhyasintti, joka ihastuttaa yksinään tai rykelmänä. Kaikenlaiset kävyistä ja havuista tehtävät joulukoristeet tuovat kotiin luonnonläheistä tunnelmaa.

Joulukoristeiden askartelu kuuluu asiaan

Joulukoristeiden askartelu kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin, ja joulutunnelma saapuu kotiin kuin huomaamatta. Perinteinen himmeli valmistuu mainettaan helpommin ja kaunis koriste sopii monenlaiseen sisustukseen. Valmiista puutikuista syntyy moderni ja yksinkertaisen pelkistetty joulutähti.

Paperitähtien askartelu kuuluu monien jouluvalmisteluihin, eikä ihme – tähtiä on kiva askarrella ystävien tai lasten kanssa, ja materiaalina voi hyvin hyödyntää kaikenlaista kotoa löytyvää paperia. Superhelpot paperitähdet syntyvät aloittelevankin askartelijan käsissä nopsasti paperipusseista. Monikerroksiselta näyttävä huijarin kerrostähti on valmis hetkessä! Hauska tuuttitähti valmistuu lahjapapereiden jämäpaloista ja kerroksellinen hapsutähti silkkipapereista. Meiltä löytyy ohjeet niin leivinpaperista askarreltavaan joulukukkaan kuin korumaisen somaan kakkupaperitähteen. Katso myös ohjeet kauniin joulutähden taitteluun.

Joulukuusi kuuluu erottamattomasti jouluun, ja myös kuusenkoristeet voi helposti askarrella omin käsin. Kierrätysmateriaalista valmistuvat esimerkiksi paperiset kennopallot, vanhanajan paperienkelit sekä vanhojen joulupallojen tuunatut versiot. Kivaksi jouluaskarteluksi sopivat myös marmoroidut joulupallot, suloiset jouluenkelit ja kennomaiset muffinivuokapallot. Täältä löydät kootusti 12 erilaista ohjetta kuusenkoristeiden askarteluun – kokeile vaikka kaikkia!

Jouluaskartelua ulkona

Myöskään pihan koristelua ei pidä unohtaa. Kuistille ja ulko-ovelle voi jouluksi askarrella erilaisia koristeita. Perinteiset jäälyhdyt, havupallot ja havukranssit vastaanottavat pyhien vieraat jo ennen tervetulotoivotuksia. Kurkkaa myös 14 ihastuttavaa ideaa pihan jääkoristeisiin. Kransseista on mahdollista askarrella vaikka minkälaisia variaatioita – katso ihanat joulukranssi-ideat ja päästä mielikuvituksesi valloilleen!

Askartele itse parhaat joululahjat ja kauneimmat kortit

Aattoilta on täynnä lämmintä tunnelmaa. Mieltä ilahduttavat erityisesti itse tehdyt lahjat, joissa näkyy tekemisen ilo ja lahjan antajan oma kädenjälki. Täältä löydät 9 ihanaa ohjetta sekä koviin että pehmeisiin paketteihin. Ja jotta yllätys säilyy lahjan antamiseen asti, lahjat täytyy paketoida kauniisti. Inspiroidu paketointivinkeistä tai tee lahjapussit helposti itse!

Korttien tekeminen on myös olennainen osa joulunajan askartelua. Ohjeillamme askartelet helpot joulukortit vaikka koko suvulle tai teet taiteellisia kortteja sormiväreillä leikittelemällä. Kokosimme yhteen myös palloista, kransseista ja muista pyöreistä muodoista inspiraationsa saaneet kortit. Itse tehty kortti ilahduttaa saajan mieltä lämpimän halauksen tavoin!

Tilaa uutiskirje tästä
Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.
placeholder
placeholder
placeholder
placeholder
placeholder
a-lehdet-logo