Työterveyslääkäri esittelee poukkoilevaa käppyrää. Hän on hetkeä aiemmin irrottanut iholtani sille liimatut anturat ja vakuuttaa, että sydänkäyräni näyttää normaalilta. Stressiä se vain on.
Odotan lääkäriltä lempeää neuvoa levätä tai kehotusta jutella pomon kanssa.
– Jos sydämen muljahtelu haittaa nukahtamista, voin kirjoittaa sinulle beetasalpaajia, hän sanoo.
Jään hämmentyneenä tuijottamaan tietokonetta naputtavan lääkärin niskaa. Miten on mahdollista, että stressaamalla voi aiheuttaa itselleen sydänsairautta muistuttavat oireet?
Huimaus, päänsärky, sydämentykytys, hikoilu, vatsavaivat, muistihäiriöt. Stressin aiheuttamien oireiden luettelo on pitkä. Listasta tekee hankalan se, että kaikki vaivat voivat olla myös vakavan sairauden oireita.
– Noin viidesosa suomalaisista sanoo kärsivänsä pitkään jatkuvasta stressistä. Koska se on näin yleistä, on aika hyvä arvaus, että oma oire voi liittyä stressiin, sanoo psykiatri ja filosofi Antti S. Mattila.
Arvailemaan ei kuitenkaan saa jäädä. Itse ei voi tietää varmasti, sattuuko vatsaan keliakia vai yt-neuvottelut.
– Viime aikoina on puhuttu siitä, että ihmiset käyvät liian herkästi lääkärin vastaanotolla. Puhelimessa on kuitenkin mahdotonta sanoa, mikä on vaaratonta. Lääkäri pyrkii yleensä sulkemaan pois oireiden fyysiset syyt ennen kuin alkaa hoitaa stressiä, Mattila sanoo.
Oireet eivät ole luulosairautta, sillä stressi on fysiologinen ilmiö. Kun työhaastattelu tai juhlapuhe lähestyy, elimistö alkaa nostaa vireystilaansa ja puskee vereen muun muassa kortisolia ja adrenaliinia. Ongelmat iskevät, kun reaktio jää päälle. Nykymaailmassa niin käy helposti.
Kun veressä virtaa jatkuvasti liikaa kortisolia, elimistö alkaa oireilla. Stressi pahentaa ärtyvän suolen oireyhtymää, laukaisee migreenikohtauksia ja valvottaa öisin.
Lisäksi se aiheuttaa monia epämääräisempiä ja siksi pelottavampia oireita. Osa reagoi kärsimällä pahoinvoinnista, kivusta ja hengenahdistuksesta. Toisilla on hiustenlähtöä ja narskutusta. Olen kärsinyt elämäni aikani näistä kaikista. Tuntuu epäreilulta. Miksi juuri minulla on näin?
– Stressin kokemisessa on yksilöllisiä eroja. Toiset ovat stressiherkempiä kuin toiset, sanoo Tampereen yliopiston dosentti Marja-Liisa Manka.
Yksilöllisiä eroja selittävät muun muassa temperamentti ja opitut käyttäytymismallit. Lisäksi tiedetään, että toisilla ihmisillä on geneettistä taipumusta ylivirittyneisyyteen, mikä tarkoittaa, että sympaattinen hermosto käy helposti kierroksilla. Erot näkyvät jo vauvaiässä.
Temperamentti vaikuttaa ennen kaikkea epäsuorasti. Pedantti nauttii Excel-taulukoiden laatimisesta, kun taas suurpiirteistä ajatuskin ahdistaa. Jos moititaan usein huolimattomuudesta, ei ole ihme, että ihminen kuormittuu.
Myös lapsuus vaikuttaa kykyyn käsitellä stressiä. Jos ihminen on kokenut lapsena turvattomuutta, hänestä saattaa tulla stressaantunut aikuinen. Kotoa oppii myös monia stressaavia käyttäytymismalleja. Jos on aiemmin hakenut hyväksyntää pärjäämällä koulussa, noudattaa helposti samaa kaavaa töissä.
– Murehtimistaipumusta taas aiheuttavat ylihuolehtivat vanhemmat, joilta lapsi oppii, että maailma on vaarallinen paikka, sanoo työterveyspsykologi, psykoterapeutti Arto Pietikäinen.
Sitten ovat vielä fyysiset vaivat. Miksi toiset tuntevat stressin henkisenä ja toiset fyysisenä pahoinvointina?
– Osalla ihmisistä on geeniperimässä enemmän herkkyyttä reagoida keholla, Pietikäinen sanoo.
Taipumusta fyysiseen oireiluun voi selittää myös se, ettei ole oppinut kohtaamaan tunteitaan. Jos lapsuudenkodissa ei ole saanut näyttää tunteita, saattaa aikuisenakin vältellä ahdistusta. Lopulta se ilmenee kipuna.
Selitykset tuntuvat uskottavilta. Jos elämässäni tapahtuu paljon, sympaattinen hermostoni pitää minut hereillä öisin. Toisaalta rakastan uusia työprojekteja. Toisin sanottuna olen jatkuvasti ylivirittynyt.
Kiihtyvän sympaattisen hermoston lisäksi olen perinyt muutakin: perisuomalaiset ihanteet. Tärkeintä elämässä on työ ja toiseksi tärkeintä se, että pärjää yksin. Vaadin itseltäni liikaa ja kuvittelen, että muutkin vaativat. Pelko siitä, etten pysty täyttämään odotuksia, saa vatsan nipistelemään.
Tulen, jos ehdin. Niin aloin stressaantuneena vastata ystävieni kutsuihin. Todellisuudessa lauseen olisi voinut suomentaa: jään tekemään ylitöitä ja menen sitten kotiin toipumaan.
Jos Marja-Liisa Manka olisi saanut päättää, hän olisi sulkenut tietokoneeni. Hänen mukaansa stressaantunut joutuu helposti vaaralliseen kierteeseen. Kun deadlinet vyöryvät, tilanne on helppo ratkaista peruuttamalla ystäväporukan illallinen. Juuri se voisi pelastaa tilanteen.
– Ihminen saa virtaa, kun hän ottaa edes vähän aikaa itselleen. Virkistyminen auttaa muuttamaan suhtautumista.
Kun karsii elämästään kaiken rentouttavan, ihminen lakkaa ajattelemasta järkevästi. Stressi heikentää muistia, vaikeuttaa päätöksentekoa ja vähentää luovuutta. Lopulta ihminen katoaa tunneliin, josta ei näe ulospääsyä. Tunnelissa ei tajua, että stressistä voi parantua.
Marja-Liisa Manka tietää, miten stressiä vastaan taistellaan. Hän vaihtoi uupumuksen partaalla työpaikkaa, koska oli kadottanut hallinnan tunteen. Syntyi teos nimeltä Stressikirja. Manka ei kuitenkaan kehota ensimmäiseksi irtisanoutumaan. Ensin pitää miettiä, mistä kiire syntyy. Usein kiire on työpaikalla kulttuurinen juttu, ja siitä kannattaa puhua esimiehelle.
Kiire on yllättävän usein kiireen tunnetta, jota aiheuttavat keskeytykset, epämääräiset työnkuvat ja palaute, jota ei koskaan tule. Harvassa työssä hommat kaatuvat, jos istuu viideksi minuutiksi kahville. Mankan mielestä työpaikalla pitäisi korostaa ennen kaikkea onnistumisia, sillä ne asiat, joihin kiinnitetään huomiota, korostuvat.
– Työpäivän aikana olisi hyvä pitää purkuhetki, jossa käydään läpi, missä on onnistuttu ja mikä turhauttaa.
Sillä on valtavan iso merkitys, miten asiat näkee. Kannattaa yrittää tulla tietoiseksi omista uskomuksistaan.
Uskomuksista on johtunut minunkin taipumukseni stressata. Vaatimukset eivät välttämättä tule pomolta tai asiakkailta. Ne voivat olla omassa päässä.
– Tulkintamme tosiasioista lisäävät stressiä. Jos ihminen lakkaa näkemästä huoliajatuksensa faktoina, elämästä tulee rennompaa, Pietikäinen sanoo.
Mitä sitten, jos olisinkin tehnyt virheen? Olisinko saanut potkut? En. Ja miksi edes murehtia etukäteen sellaista, mitä ei ole tapahtunut?
Arto Pietikäinen opettaakin asiakkaitaan tunnistamaan ja kyseenalaistamaan haitallisia ajatuksiaan. Kukaan ei ole geeneissä perityn perfektionismin tai murehtimisen vanki. Ajatuksiaan ja niiden herättämiä tunteita voi oppia tarkkailemaan neutraalisti. Kun tajuaa, että vaatimus täydellistä juhlamenusta tulee pään sisältä eikä juhlavierailta, pystyy vastustamaan tarvetta leipoa piirakoita yömyöhään.
Lisäksi Pietikäinen opettaa stressaajille käytännön taitoja. Jos ihmisen on vaikea sanoa ei, taitoa pitää opetella. Kun kohtaa ein sanomisen herättämät tunteet, tajuaa, että niistäkin selviää. Rentoutusharjoitukset eivät sen sijaan ole asiantuntijoiden mielestä paras ratkaisu stressiin. On hyvä rauhoittaa kierroksilla käyvää kehoa, mutta tehokkainta on puuttua oireiden sijaan syihin.
Sydänfilmistä oli kulunut pari kuukautta, kun pomoni kysyi, olisinko kiinnostunut jatkamaan hommassani. Päätin kuunnella sydäntäni. Se tykytti yhä.
Varasin lentoliput, lähdin haaveideni matkalle Väli-Amerikkaan, ajelehdin ja ajattelin. Päätin ryhtyä freelanceriksi ja alkaa pitää itsestäni parempaa huolta.
En ole kehittynyt ihmisenä niin paljon, että olisin päässyt virheiden pelosta. Olen kuitenkin oppinut kyseenalaistamaan ajatuksiani. Muut eivät odota minulta täydellisyyttä. Minä odotan sitä itseltäni, koska haluan kehuja.
Tärkeintä on, että olen oppinut omaksi työhyvinvointivalmentajakseni. Kun alan käydä kierroksilla, joogaan, ja kun kalenteri pursuilee, kieltäydyn mieluummin töistä kuin vesijuoksutreffeistä. Harrastan pitkiä lounaita ja päiväkävelyjä. Luotan siihen, että tunnin tauko ei ole töistäni pois. Rentoutuneena keksin luovia ideoita enkä tuhlaa aikaa mystisesti kadonneiden tavaroiden etsimiseen.
Muutos on kannattanut. Henkeä ei ahdista, eikä lattiakaivoa ole tarvinnut putsata hiuksista aikoihin.
Sydänkin on useimmiten hiljaa. Ja kun se joskus tykyttää, kuuntelen. Se sanoo: murehdi vähemmän ja elä enemmän.*
Lähteet: Marja-Liisa Manka, Stressikirja (Talentum 2015) ja Liisa Keltikangas-Järvinen, Temperamentti, stressi ja elämänhallinta (WSOY 2012)
