Unelmien Talo&Koti

Tianna rakentaa kierrätyspuutarhaansa lähes nollabudjetilla – "Ihastuin vanhan puutarhan vallattomuuteen"

Tianna rakentaa kierrätyspuutarhaansa lähes nollabudjetilla – "Ihastuin vanhan puutarhan vallattomuuteen"
Tianna Sievänen hoitaa rehevää kierrätyspuutarhaansa antaumuksella. Koko ihanuus ei avaudu kertavilkaisulla, vaan askel askeleelta paljastuu uutta ihmeteltävää.

Tianna Sieväsen, Kai Helmisen ja Reeta-tyttären 1400-neliöinen puutarha sijaitsee Nurmijärven Rajamäessä. Vanhimmat lapset Veeti ja Ronja asuvat jo omillaan. Perheellä on Hulda-koira sekä kissat Pilli, Anton ja Martta Tikkanen.

Tianna tyskentelee viherrakentajana. Hän viettää kaiken mahdollisen ajan ulkona sekä töissä että vapaalla. Kun perhe muutti taloon, piha oli ollut hoitamatta useita vuosia ja omenapuut ja marjapensaat rehottivat villisti. ”Siihen vallattomuuteen ihastuin. Pidän vanhan pihan tunnelmasta ja kerroksellisuudesta.”
Kasvihuoneen terassin seinä on rakennettu tyttären pois heittämästä lavasängystä. Seinän tolpat valettiin maahan, jotta ne pysyvät paikoillaan varmasti. Seinämä toimii myös näköesteenä naapuriin. ”Olen rakentanut pihan lähes nollabudjetilla, sillä hyödynnän kaiken vanhan ja muille kelpaamattoman. Vaihtelen perennoja kasviharrastajien kanssa ja kerään aarteita roskalavoilta. Toki jotain täytyy ostaakin silloin tällöin.”
Vanha emalipotta löytyi sieniretkellä metsästä. Kaikki muut istutusastiat Tianna on ostanut kirpputorilta. Yrttinurkkauksessa kasvaa basilikaa, tilliä, samettikukkaa ja persiljaa.
Tianna on halunnut säilyttää pihassa 1940-luvun tyylin hyötytarhoineen, tosin vapaasti soveltaen.
Tiannalla on silmää erikoisuuksille. Onnenkäenkaalin nelilehdykkäiset lehdet ovat hauskasti kaksiväriset. Kasvi ei talvehdi ulkona, joten Tianna ottaa sipulimaiset mukulat syksyn tulleen sisään ja istuttaa ne taas keväällä ruukkuihin.
Runsas ja rehevä puutarha on täynnä monenlaista mielenkiintoista patsaista ruukkuihin. Tianna kierrättää kaiken mahdollisen, jopa rakennusjätteen.
Tianna tekee mielellään kukkakimppuja oman puutarhan antimista. Kimpuissa hän yhdistelee mieluiten valkoista ja vihreää, mutta joskus tekee mieli irrotella. Lupiinit saivat kaverikseen saniaista. Myös kuunliljasta ja poimulehdestä saa Tiannan mielestä oivallista vihreää. ”Asun pihalla yhdeksän kuukautta vuodessa. Saan häärätä täällä sieluni kyllyydestä, sillä muu perhe ei puutu siihen, mitä pihalla tapahtuu. Talvivapaalla keskityn sitten kodin sisustamiseen.”
Betonikivistä tehty laituri johtaa pienelle lammelle. Kivet on kierrätetty, samoin aidan heinäseipäät. Koristeena on Tiannan työkaveriltaan saama vanha portti. Se piti ensin laittaa pihaportiksi, mutta se oli tarkoitukseen liian kapea. Portti saattaa vaihtaa paikkaa puutarhassa monta kertaa kesässä.
Tianna on pyrkinyt säilyttämään pihassa 1940-luvun tyylin hyötytarhoineen, tosin vapaasti soveltaen. Ruohosipuli saa vapaasti rehottaa pitkin pihaa, koska Tiannasta se tuoksuu niin hyvältä ja näyttää nätiltä. Satunnaisesti yrtti päätyy myös maustamaan kotikokin keitoksia.
Lintujen ruokinta-astia on saanut pintaansa kauniin patinan. Vaikka lintujen syöttäminen keskittyykin talveen, astia saa roikkua puunoksalla ympäri vuoden.
Tiannalle puutarhan hoitaminen on elämäntapa. Puutarhassa kasvaa niin monta kasvilajia ja -lajiketta, että hän lakkasi pitämästä niistä lukua jo vuosia sitten. Komeasinikuunlilja on helppohoitoinen varjoisan paikan lehtiperenna. Tavoitteena on, että muutaman vuoden päästä pihalla ei olisi lainkaan nurmikkoa.
Joka kevät Tiannalla on suuret suunnitelmat, mitä kaikkea kasvihuoneeseen voisi istuttaa. Aina pihanrakentamispuuhat ajavat kuitenkin hyötyviljelyn ohi. Useimpina kesinä ansarista korjataan vain kurkku- ja kesäkurpitsasatoa.
Pidän vanhan pihan tunnelmasta ja kerroksellisuudesta. Kolme ekaa vuotta menivät raivatessa.
Metalliset, veistokselliset köynnöstuet odottavat vielä kiipeilijöitä. Niihin on tarkoitus laittaa kasvamaan köynnöskuusamaa.
Kasvihuoneessa on työpöytä istuttajalle ja mullanvaihtajalle – tässä perheessä siis Tiannalle. Ruukussa kasvaa daalia, ja vieressä versoo kurkku. Vanha vaaka ja limsapullot ovat kirpputorilöytöjä.
Tianna malttaa istahtaa paikoilleen harvoin, sillä hänellä on aina jokin homma kesken. Joskus Hulda-koira saa houkuteltua hänet lepotauolle. Kesäisin ahkera puutarhuri nauttii usein aamupalan pihapöydän ääressä.

Katso lisää kuvia Tiannan oivalluksista hänen Instagram-tililtään: @perhapspearly.

Julkaistu: 27.8.2020
Kommentoi »