Tästä inspiraatiota sipulikukkien istutukseen! Suvin hauska idea sai lapsetkin ihastumaan – innostutko kokeilemaan samaa?

Tästä inspiraatiota sipulikukkien istutukseen! Suvin hauska idea sai lapsetkin ihastumaan – innostutko kokeilemaan samaa?
Haluatko nauttia keväällä kukkaloistosta? Nyt on aika istuttaa sipulikukat! Mikäli Suvi Rannan idea onnistuu, on seinäjokelaisen perheen pihalla ensi keväänä hurmaava näky – kukkiva kevät, kirjaimellisesti.
Julkaistu: 30.9.2020

Vaikka syksyssä ja talvessa riittää ihania hetkiä ja asioita, tunnustautuu seinäjokelainen Suvi Ranta kevätihmiseksi. Osin tästä syystä innokkaan kotipuutarhurin istutukset painottuvat kevätkauteen.

Suvi panostaa niin kukkiin kuin hyötykasveihin, ja hänen puutarhastaan löytyy esimerkiksi omenapuita, marjapensaita ja kasvihuone.

Tänä vuonna Suvi päätti satsata istutuksiinsa myös syyskaudella – tosin kevät mielessään.

Näppärä perheenäiti istutti syyskuun puolivälissä pihalleen krookuksia hauskalla tavalla. Kukkasipulit kasvavat kirjaimiin, joista muodostuu sana kevät.

Suvin oli tarkoitus kokeilla ideaa jo viime vuonna, mutta silloin talvi yllätti hänet liian nopeasti. Tänä vuonna syyssäät suosivat. Kuvaaja: Suvi Ranta

– Kanttausraudalla oli helppo tehdä nurmikkoon suorat kirjaimet. Istutin sipuleja uriin toista sataa, Suvi kertoo.

Istutus on noin kaksi metriä leveä, kirjaimet taas ovat noin puoli metriä korkeita. Kokonaisuus on sen verran näyttävä, ettei se ole jäänyt huomaamatta Suvin lapsilta.

– Vanhemmat lapset totesivat, että tästähän tulee kiva. 3-vuotias lapseni puolestaan on tunnistanut kirjaimia.

Istutus on ulko-oven lähellä, joten se näkyy kotiin tullessa.

Peukku uuden kokeilulle

Krookukset ovat kevään koittaessa ensimmäisten kukkijoiden joukossa, joten niitä voidaankin pitää varmana kevään merkkinä. Ja sitä ne ovat myös Suville.

– Idean taustalla oli ajatus siitä, että kyllä se kevät taas talven jälkeen lumen alta paljastuu. Lisäksi sain inspiraatiota julkisista istutuksista, joissa kukista muodostuu jokin sana tai kuva.

Vastaavissa julkisissa istutuksissa hyödynnetään usein rinnettä, mutta Suvin tontilta ei sellaista löydy. Hän päätyi istuttamaan sipulikukat lähelle talon seinää niin, ettei lumi pääse tippumaan talvella katolta istutuksen päälle.

– Istutus on ulko-oven lähellä, joten se näkyy kotiin tullessa. Siitä voi sitten toivottavasti todeta, että nyt on kevät.

Kukkasipulien istutus syksyllä

Kukkasipulit istutetaan yleensä ilman viilennettyä syys–lokakuussa. Sopiva maan lämpötila on +6 astetta. Mitä pohjoisempana puutarhasi sijaitsee, sitä aikaisemmin sipulit on istutettava, sillä niiden on ehdittävä juurtua ennen talvea. Lue kattavat ohjeet kukkasipulien istutukseen täältä.

Suvi kannustaa myös muita pihaihmisiä kokeilemaan syksyn istutuksissa rohkeasti jotain uutta.

– On paljon asioita, jotka menevät pihahommissa pieleen, mutta sitä ei pidä jäädä itkemään. Sitten on vain kokeiltava jotain muuta!

Se, onnistuuko Suvin hauska idea tällä kertaa, selviää keväällä. Palaamme Suvin pihan tunnelmiin maalis–huhtikuussa, jolloin Suvi lähettää uuden kuvan istutuksen lopputuloksesta.

Kokeile istuttaa sipulikukista myös sydän

Toinen hauska idea on istuttaa sipulit sydämen muotoon. Näky saa ensi keväänä kenen tahansa sydämen läikähtämään. Katso sipulikukkasydämen ohjevideo täältä!

Kommentoi »