Sain ystävältäni Amerikan-tuliaisena ruskean, rustiikkisen oloisen, osittain lasitetun mukin, joka oli hankittu washingtonilaisesta taidekäsityömyymälästä. Hyvin trendikäs, kuulemma. Koin déjà-vu-elämyksen: Ruska!

Ulla Procopén luomat, 1970–80-luvulla villin suositut Ruska-astiat loistivat poissaolollaan vuosikymmeniä. Niitä ei näkynyt ajanhenkisissä kattauskuvissa eikä kaverien kahvipöydillä. Ne olivat pitkään poissa muodista.

Yhtäkkiä Ruskan aika on taas koittanut. Vanhat Ruska-astiastot ovat arvossaan, ja etenkin japanilaiset ovat niihin hullaantuneita. Ilmassa liikkuu maanläheisyyden – jopa maalaisuuden – henkeä. Ruskea on palannut myös sisustuksen trendiväriksi.

Ruska-astiat ovat aika näpsäkkä kumppani makumieltymyksiimme hiipiville, himmennetyin valoin hehkuville väreille: vanhalle ruusulle, viininpunaiselle, havunvihreälle, lämpimälle oranssinkeltaiselle ja savunsiniselle. Olisi ehkä kannattanut säästää omat Ruskat eikä antaa niiden karata kaapeistani kirpputoreille.

Kun Ulla Procopé (1921–68) muotoili Ruska-sarjaa Arabialle, hän piti ennen kaikkea mielessään astioiden käytettävyyteen liittyviä seikkoja. Ruskassa käytettiin uudenlaista, lujaa ja kestävää lasitetta, joka sopi erityisen hyvin kivitavaraan. Ruskan pohjamuotona on hänen S-astiastonsa.

Ruskasta tuli yksi keramiikkatehtaan suosituimmista ja pitkäikäisimmistä sarjoista. Menestyksen siivittämänä sarjasta kehitettiin rinnakkais­versioita: rehevän kukkakuvioinen Anemone ja sitä huomattavasti graafisempi Kosmos, joka tuli myyntiin vuonna 1963.

Mahdollisesti muotoilijan mielen pohjalla väikkyi myös kuvia nuoruudesta Ranskan maaseudulla. Upseeri-isä Alexander Procopé oli lähetetty tarkkailijaksi Espanjan sisällissotaan, ja perhe asui Ranskan Pyreneillä Perpignanissa, lähellä Espanjan rajaa. 17-vuotias Ulla aloitti paikalliset opintonsa luostarikoulussa.

Eteläeurooppalaiseen maaseutukulttuuriin kuuluva rouhean yksinkertainen ja käytännöllinen keittiömuotokieli jätti varmasti jälkensä nuoreen naiseen, joka sittemmin ajautui keramiikkataiteilijaksi.

Ulla Procopé opiskeli Suomeen palattuaan Taideteollisuuskeskuskoulun ilta­linjalla, josta maineikas sommittelun, ornamentti- ja käsivarapiirustuksen opettaja Runar ”Skåpe” Engblom poimi hänet kokopäivätoimiseksi opiskelijaksi päiväkouluun.

Engblom kuului niihin tarkkasilmäisiin opettajiin, jotka löysivät oppilaille ominaisimman lahjakkuuden lajin. Hän oli itse huonekalusuunnittelija, josta tuli sittemmin Taideteollisen oppilaitoksen sisustus­osaston lehtori, mutta Procopén hän ohjasi – ilmeisen onnekkaasti – keramiikan pariin.

Kuten taiteilijan tuotanto sittemmin todisti, Ulla Procopé hallitsi niin muodon ja värien harmonian kuin rikkaan pinta­koristelun salat.

Funktionalistin toinen puoli oli pesunkestävä romantikko. Tämän ominaisuuden voi päätellä Procopén muotoileman ND-astiaston ja siihen kuuluvan ihastuttavan Valencia-koristelun perusteella.

Rehevät koboltinsiniset kuviot ovat epäilemättä olleet myös Arabian taitavien posliininmaalaajien suosikkeja. Työn ilo suorastaan paistaa lautasista, kupeista, kannuista ja kipoista, joiden maalausjäljessä näkyy herkkä ja taidokas käsityön jälki. Tosin kerrotaan, että posliininmaalaajilta kului aikaa, ennen kuin he oppivat siirtymään entisestä tarkkapiirteisestä työskentelystä Valencian spontaaneihin siveltimenvetoihin.

Osa vuonna 1961 lanseeratusta Valencia-astiastosta pysyi tuotannossa aina vuoteen 2002 saakka. Tuolloin Arabia lopetti käsin maalatut astiasarjat.

Vielä 1960-luvulla Taideteollisen oppilaitoksen iltalinjalla eli Taideteollisessa ammattikoulussa opetettiin myös posliininmaalausta. Kun nykyään etsii näitä astioita, kannattaa tutkailla myös pohjaa: siellä on suunnittelijan nimikirjainten lisäksi posliininmaalarin signeeraus.

Hittiensä Ruskan, Valencian ja Liekin lisäksi Procopé suunnitteli vuosien varrella paljon muutakin. Mutta oman näkemyksensä ja taitojensa mukaisia tuotteita hän pääsi luomaan melko myöhään, vasta 1950-luvun lopulla.

Työnsä Arabialla hän aloitti pian valmistumisensa jälkeen vuonna 1948, aluksi posliininmaalausosastolla Myrna-astiastostaan tunnetun Olga Osolin alaisuudessa. Parin vuoden päästä hän jatkoi työtään malli- ja koristeluosastolla, josta siirtyi vuonna 1956 Kaj Franckin johtamalle tuotesuunnittelu­osastolle. Siellä hänen työtovereitaan olivat Kaarina Aho ja Saara Hopea. Ja vasta siellä Procopén lahjakkuus ja taidot pääsivät todella oikeuksiinsa.

Ulla Procopé syntyi yläluokkaiseen suomenruotsalaiseen perheeseen ja sai asianmukaisen kasvatuksen. Hänen isänsä Alexander toimi 1920-luvulla Valkoisen kaartin komentajana. Valitettavasti äiti Karin (os. Spåre) kuoli, kun tytär oli vasta kolmevuotias. Ullan ristimänimi oli kuninkaallisen komeasti Ulrika Eleanora Matilda.

Taustastaan huolimatta Procopé piti mielellään matalaa profiilia ja viihtyi parrasvaloja ja studiolamppuja paremmin tehtaalla laboratorioväen, mallintekijöiden ja polttouunin käyttäjien parissa.

Taiteilijana hän oli spontaani ja kertoi luonnostelun sujuneen parhaiten vasta viime hetken repivässä deadline-kiireessä.

Mitä olisikaan vielä nähty, ellei taiteilijan vasta lentoon lähtenyt ura olisi katkennut kuolemaan vain vähän alle 50-vuotiaana? Syynä varhaiseen poismenoon oli sairastuminen silikoosiin eli kivipölykeuhkoon. Katalasti etenevän ammattitaudin aiheutti vuosikymmenten altistuminen tehtaalla piidioksidipölylle.

Vielä sairaalassa, kun loppu oli lähellä, Procopé täydensi ND-astiastoaan uudella hurmaavan maalaisromanttisella, käsityönä maalattavalla Purpurijenkka-koristeella.

Ulla Procopé kuoli Teneriffan lämmössä joulun alla 21. joulukuuta 1968, täytettyään vain runsas kuukausi aiemmin 47 vuotta.

Muokattu 2.6.2023 klo 10.00: Lisätty tietoa Ulla Procopén suunnittelemasta Kosmos-astiastosta.