Suomen kesässä on oltava tarkkana, ettei ihanuus mene ohi
Alkukesä on ehdottomasti paras vuodenaika, Sanna Stellan kirjoittaa Kotivinkin kolumnissa. "Vihreän vihreys ei ole koskaan eikä missään niin vihreää kuin Suomen alkukesässä, ja kukinnasta nauttiminen valppautta vaativa laji."
Tästä en neuvottele: alkukesä on paras vuodenaika. Soisin sen kestävän pidempään, mutta ehkä juju on juuri hetkellisyydessä. Tämä ihmeellinen aika menee ohi niin nopeasti. Tuomet, syreenit, omenapuut kaikki kukkivat ohikiitävän lyhyen ajan.
Etelän terasseilla ihmeköynnökset ja pelargonit kukoistavat vuoden ympäri. Antaa kukkia vain, ei se ole meiltä pois! Kyllästyttäisihän tuollainen jatkuva elämöinti pitemmän päälle. Meillä huumaava kukinta on vaativampi laji. Pitää olla paikalla ja tarkkana, aistit avoinna valmiina nauttimaan juuri oikealla hetkellä. Jos sattuu juuri silloin siivoamaan sisällä liesituulettimen sisäpintaa, menee koko ihanuus ohi.
Vihreän vihreys ei ole koskaan eikä missään niin vihreää kuin Suomen alkukesässä. Voisin nauttia ilmaisesta väriterapiasta ja tuijottaa kuusenkerkän loistetta, pellon uutta kasvua, koivujen kirkkautta loputtomiin. Tuomen ja syreenin tuoksut tulevat humauksina tuulien mukana ja sekoittuvat grilliruoan vastustamattomaan käryyn. Siinä ne ovat, suomalaisen kesän parfyymit.
Välillä hytisemme toppatakeissamme terasseilla, mutta grillit kuumenevat, tuli rakeita tai ei.
Rakastan sitä, miten koko Suomi muuttaa kesäksi ulos. Välillä hytisemme toppatakeissamme terasseilla, mutta grillit kuumenevat, tuli rakeita tai ei. Kesäkeittiöiden pikku piipuista tupruaa savu, ja tiskitkin pestään ulkona.
Jokainen sisällä vietetty hetki tuntuu haaskaukselta. Talvi pitää meitä panttivankeinaan liian pitkään. Te kaikki hiihtämisestä ja avantouinnista intoilevat, tämä ei ole nyt oikea ajankohta vouhottaa talven riemuista. Pitäkää toksinen pakkaspositiivisuutenne itsellänne. On aika nauttia valosta ja lämmöstä!
Paras aika on myös villiyrttien keräilijälle. Maan povesta työntyy upeita raaka-aineita täynnä elämänvirtaa.
Kesällä jätän vitamiinit ottamatta purkista, haen ne luonnosta. Kotiani ympäröi kesyttämätön puutarha. Jollekin se näyttäytyy laiskan ihmisen saamattomuuden syntipesänä, mutta minulle se on elämää kuhiseva oma paratiisini. Voin poimia omalta kotipihalta teeainekset ja yrtit munakkaan väliin: poimulehteä, piharatamoa, nokkosta. Tuoreita, kasteen kaunistamia lehtiä. Eikä maksa muuta kuin vaivaa. Ja mikä vaiva se muka on, että aloittaa aamun kiertämällä tutut paikat pihalla lintuja kuunnellen. Haahuilen kaftaanissani saksien ja kulhon kanssa pitkin tonttia. Jollet kerro kenellekään, en joskus laita edes kaftaania.
Rentunruusu ja mesiangervon kukat aamuteeksi haudutettuina näyttävätkin riipaisevan kauniilta.
Maitohorsmaryteikkö tontin länsilaidalla on varsinainen vitamiinipaukku. Tajusin vasta muutettuani maalle mikä ihmeellinen voimanpesä tämä arkinen kasvi on. Rentunruusu ja mesiangervon kukat aamuteeksi haudutettuina näyttävätkin riipaisevan kauniilta. Joukkoon hunajaa ja sitruunaa, ja elämys on taattu. Tämä on todellista luksusta.
Uusien porkkanoiden naateista tehty pesto, nokkosletut, kuusenkerkät suoraan puusta välipalaksi. Ihmeellinen maa!
Pulahdus järven viileään veteen, pyöräretki peltojen halki. Lapset nukkumassa yön trampoliinilla. Loputon valo, joka panee valvomaan elämisen silkasta riemusta. Jokainen lämmin, aurinkoinen päivä pitää nauttia hampaat irvessä, koska kohta se loppuu.
Sanna Stellan on näyttelijä, joka ei halua lähteä kesälomalla ulkomaille.
