
Mistä poimit inspiraation Chelsean puutarhanäyttelyyn?
Vaikutteet tulevat Suomen ainutlaatuisesta luonnosta. Kilpapuutarhassa on muun muassa suomalaista lehto- ja ketokasvillisuutta, kuten mesiangervoja, kieloja, mäkitervakkoa ja kissankelloja. Punakoivu on ensimmäistä kertaa esillä Chelseassa. Vedelläkin on tärkeä rooli. Halusin, että peilimäisen vesiaiheen pinnalla läikehtii kuin pisarat kimaltelevat tähtinä järven pinnalla auringonpaisteessa.
Tapahtuman jälkeen The Roots in Finland Kyrö Garden siirretään soveltuvin osin Suomen suurlähetystön pihalle Lontooseen.
Mitä suomalaisilla olisi opittavaa englantilaisilta?
Intohimo puutarhanhoitoon! Illallispöydässä tai kadulla keskustelu saattaa pyöriä kukkasipulien tai ruusujen ympärillä. Teinipoikakin innostuu kehumaan kasvitieteellisen puutarhan upeutta. Suomessa ei suhtauduta puutarhojen esteettisyyteen samalla intensiteetillä, käytännöllisyys ajaa usein ohi.
Mistä ammennat uusia ideoita?
Ideat syntyvät alitajunnassani huomaamatta. Saatan kaapata ideoita vaatteesta, kankaanpalasta tai jostain kuulemastani lauseesta. Kun otan tyhjän A4-arkin, kynä lähtee piirtämään kuin itsekseen.
Kasvillisuuden istutussuunnitteluun erikoistunut professori Nigel Dunnett on kutsunut minua kasvitaiteilijaksi Luojan armosta. Olen siitä tietysti hyvin otettu. Minulle on tärkeää, kuinka kasvit puhuttelevat minua ja kuinka ne puhuvat keskenään.
Mitä uutta suosittelisit kokeilemaan?
Minua on kutsuttu viherkattoapostoliksi, ja olen tästäkin lisänimestä ylpeä. Viherkatot viilentävät, vähentävät melua ja houkuttelevat pölyttäjiä. Ne suojaavat myös kattorakenteita.
Omaan tai taloyhtiön pihaan saa helposti lisää vehreyttä esimerkiksi muuttamalla roskakatosten peltikatot niittykasveja kasvaviksi viherkeitaiksi.
Miten työ näkyy vapaa-ajallasi?
Vaikka asun Helsingissä, henkinen kotini on Pernajassa. Roslings Manorissa nautin siitä, että saan touhuta ilman aikatauluja, kumpparit jalassa, tukka poninhännällä ja sormet mullassa.
Pernajaan olen istuttanut muun muassa 10000 narsissin sipulia, jotka kaivoin luvalla rakentamisen alle jääviltä tonteilta Belfastissa. Yhteen lajikkeeseen minulla on myyntioikeuskin – ehkä sitten eläkkeellä.