Kotivinkki

”Sukutila oli minunkin unelmani” – sydän veti Jessican kaupungista maalle jatkamaan suvun satojen vuosien mittaista perintöä

”Sukutila oli minunkin unelmani” – sydän veti Jessican kaupungista maalle jatkamaan suvun satojen vuosien mittaista perintöä
Jessica Aminoff, 35, ryhtyi sukutilansa jatkajaksi. Muutto lapsuuden maisemiin poiki uusia haaveita, kuten siirtymisen hiilineutraaliin lihantuotantoon.

Kymmenisen vuotta sitten parikymppinen Jessica Aminoff istui kämpässään Helsingin keskustassa ja mietti mitä tehdä. Hän oli muuttanut Billnäsistä pääkaupunkiin opiskelemaan. Täällä koti ei kuitenkaan tuntunut kodilta. Kaupunki tuntui olevan täynnä mahdollisuuksia, mutta ei Jessicalle.

Toista oli maalla. Kun Jessica pääsi lapsena loma-aikaan sukutilalle Raaseporin sisäsaaristoon, edessä avautui seikkailujen maailma. Suojaisat merenlahdet, tuulessa aaltoilevat vehnäpellot ja kallioiset havumetsät, joiden siimeksissä lymyili ilveksiä. Vapaus. Vielä silloin Jessica ei tiennyt, että sukutilasta tulisi lopulta hänen pysyvä kotinsa.

– Lapsuudesta muistan, miten ihanaa maalla oli. Helsingissä asuessani ero vain korostui, ja tilalla käydessäni osasin arvostaa maalaiseloa vielä enemmän.

Jessica oli pienestä pitäen ollut maalla omassa elementissään: touhunnut lehmien kanssa, onkinut ahvenia ja käynyt isänsä kanssa hirvimetsällä. Hän tunsi vahvasti, että muuttaisi vielä maaseudulle kokonaan.

Tajusin, miten vahva palo minulla oli aina ollut eläimiin, luontoon ja saaristoon.

Teini-iässä muut asiat alkoivat kuitenkin nousta tärkeämmiksi. Jessica opiskeli ratsastuksenohjaajaksi ja muutti sitten Helsinkiin tradenomiopintoja varten.

– En tiennyt mitä halusin ja ajattelin, että liiketaloudesta, markkinoinnista, kirjanpidosta ja logistiikasta olisi aina jotain hyötyä.

Jessica mietti uraa markkinointialalla, mutta päätyi sen sijaan tekemään ratsuttajan ja ratsastusvalmentajan töitä. Unelma sukutilan ohjaksiin siirtymisestä jonain päivänä jäi silti kytemään takaraivoon.

Välillä Jessica työskenteli aikansa kilparatsastuksen parissa Keski-Euroopassa. Hän ei kuitenkaan halunnut uhrata kisauralle koko elämäänsä.

– Hevosala on kovaa fyysistä työtä, ja Suomessa on aika rajalliset mahdollisuudet kehittyä siinä. Vähitellen kypsyi tunne, että tämä tila on se paikka, missä sielu lepää eniten.

Vasikat ovat lempityökavereita. Tänä vuonna syntyneiden tulokkaiden nimet alkavat K-kirjaimella. ”Karjan ja luomuun siirtymisen jälkeen monet kovakuoriais- ja kasvilajit ovat palanneet tilalle”, Jessica sanoo.

Tahdon asia: minun päätökseni

Tilanpito oli ensin Jessican vanhempien unelmien täyttymys. He saivat sukutilan hoitoonsa, kun Jessica oli seitsemän.

Puutarha-agronomin ja metsänhoitajan koulutuksen saaneet vanhemmat palauttivat karjan laitumelle ja kunnostivat tilan rakennukset yksi kerrallaan. Aluksi he tekivät vielä päivätöitä muualla, ja perhe asui kolmen vartin ajomatkan päässä Billnäsissä, jossa lapset kävivät koulunsa loppuun.

Isä pohti pitkään luomutuotantoon siirtymistä. Vuonna 2012 hanke toteutui. Koska eläimet ovat luonteva osa luomuviljelyä, hän ryhtyi samaan aikaan pohtimaan uuden pihattonavetan rakentamista lihakarjalle. Investointi edellytti, että tilalle olisi tiedossa jatkaja.

– Isä kysyi, olinko tosissani jatkamassa tilaa ja eläintenpitoa. Kävimme siitä aika paljon keskustelua. Ja kyllähän minä olin. Tajusin, miten vahva palo minulla oli aina ollut eläimiin, luontoon ja saaristoon.

Jessica tunsi olevansa kiinteä osa tilaa ja suvun jatkumoa. Vaikka hän asui ja työskenteli osittain vielä Billnäsissä, hänen juurensa olivat syvällä tilusten mullassa. Oikea koti oli ja pysyi narisevassa puutalossa.

Sukupolvenvaihdos tuntui ja tuntuu pelottavan suurelta vastuulta. Samalla odotan innolla sitä, että saan ohjata laivaa itseni näköiseen suuntaan.

Jos Jessica olisi valinnut toisin, olisi hänen veljensä miettinyt elämänsä uudelleen. Tila oli ollut suvun hallussa 1700-luvulta lähtien. Se oli haltijoilleen elämäntyyli ja osa identiteettiä. Päätös oli lopulta helppo.

– Valinta oli omani, ei velvollisuuden sanelema uravalinta. Isä pohdiskeli enemmän, jaksaisinko tilanpidon vaatimaa vastuuta ja työtaakkaa.

Tilalla kasvaa kirjava lauma kainuunharmas- ja suomenlampaita, jotka tuottavat lihaa ja villaa.
Jessica hoitaa muun muassa lihan myyntiä. Hänen ja isän lilsäksi tilalla työskentelee kaksi työntekijää.

Se toteutuu! Näytän niille

Jessica alkoi opiskella työn ohessa agrologiksi, sillä hän tahtoi työlle tukevan teoriapohjan.

Samaan aikaan ruuhkavuodet käynnistyivät rytinällä. Opiskelun loppuvaiheessa Jessica odotti esikoistaan ja valmistui kaksi viikkoa ennen tyttären syntymää.

Seuraavan vuonna tehtiin osittainen sukupolvenvaihdos, jossa puolet tilasta siirtyi Jessicalle. Hänen miehensä käy edelleen töissä tilan ulkopuolella.

– Suurin hetki oli kyllä se, kun laitoin nimeni paperiin ja tila siirtyi osittain minun omistukseeni. Sukupolvenvaihdos tuntui ja tuntuu pelottavan suurelta vastuulta. Samalla odotan innolla sitä, että saan ohjata laivaa itseni näköiseen suuntaan.

Viime keväänä perhe kasvoi toisella tyttärellä. Lapset rajoittavat vääjäämättä Jessican osallistumista käytännön töihin.

– Ajattelin ennen lapsia, että pystyisin tekemään heidän kanssaan kaiken kuten ennenkin. Mutta pian huomasin, että eihän se onnistu.

Niinpä Jessica on ottanut vastuuta rauhallisessa tahdissa äitiyslomien ohella. Hänen isänsä tekee yhä ison osan tilan töistä.

– Tiedän isän odottavan sitä, että hän saa tehdä elämällään mitä haluaa. Nyt hänellä on kuitenkin hyvä tekosyy pysyä vielä mukana kuvioissa.

Perhana sentään, Jessica ajatteli kuullessaan, että Helsingin yliopisto ja kaupunki lopettavat naudanlihan tarjoilun ympäristösyistä. Siitä syntyi uusi unelma: hiilineutraali lihantuotanto.

– Päätin todistaa, että lihantuotantokin voi olla ok – paitsi eläinystävällistä myös ympäristökestävää.

Me hyvitämme kaikki päästöt, joita lihantuotantomme aiheuttaa, myös metaanin.

Me hyvitämme kaikki päästöt, joita lihantuotantomme aiheuttaa, myös metaanin.

Samaan aikaan, juuri ennen toisen tyttären syntymää, Jessica sattui lukemaan artikkelin hiilikompensaatiosta, metsien hiilinieluista ja Nordic Green Solutions -yrityksestä, jonka kautta tila voi sertifioitua hiilineutraaliksi. Oli jo olemassa hiilineutraalia maitoa. Mitä vastaava lihantuotanto vaatisi?

Ratkaisu löytyi omilta mailta, metsästä.

– Kompensointia varten oli etsittävä sopivat, parhaassa kasvuiässä olevat metsäalueet ja pidennettävä niiden hakkuuväliä, Jessica kertoo.

Lokakuussa Jessica allekirjoitti firman kanssa sopimuksen. Sen myötä tila tuottaa ensimmäisenä Suomessa hiilineutraalia lihaa.

– Me hyvitämme kaikki päästöt, joita lihantuotantomme aiheuttaa, myös metaanin.

Seuraava askel on saada sertifikaatti kaikelle tilan toiminnalle.

Jessica haluaa opettaa lapsensa mahdollisimman omavaraisiksi. Hän toivoo tyttäriensä näkevän, mitä kaikkea lähiluonto voi heille tarjota. ”Toivon lasteni näkevän miten etuoikeutettuja he ovat saadessaan kasvaa täällä.”
Jessican vanhemmat asuvat tilan päärakennuksessa. Maatila on ollut suvun hallussa 1700-luvulta lähtien. Nyt Jessica toivoo kehittävänsä siellä ainakin turismia, kuten äitinsä 1990-luvulla.

Uuden alku: uusia unelmia

Jessica poimii lapset mukaan ja kävelee koira edellä vanhalle kivinavetalle. Hän valjastaa ponin kärryjen eteen ja lähtee ajelemaan pitkin tilan raitteja.

Tuoksuu huumaavasti mullalta ja uudelta kasvulta. Kiurut livertävät peltojen yllä; jossain huutaa kurki. Kohta on taas aika päästää karja laitumelle.

– On mieletön tunne, että voin tehdä elämässä isoja asioita. Saan tuottaa ihmisille upeita elämyksiä ja puhdasta ruokaa.

Isän tavoin ajattelen, että tila on meillä lainassa. Tehtäväni on huolehtia siitä mahdollisimman hyvin, kunnes luovutamme sen taas eteenpäin.

Jessicasta on myös palkitsevaa nähdä työnsä jäljet konkreettisesti. On upeaa katsella vastamaalattua seinää, hoidettuja laitumia tai lehmää, joka nuolee vasikkaansa olkipahnoilla. Iltaisin lihaksia särkee mukavasti, eikä tarvitse suunnistaa kuntosalille. Arki on juuri sellaista, mistä Jessica oli haaveillut.

– Kaupungissa elämää säätelevät muut ihmiset, maalla taas eläimet. Työ on paljon vapaampaa ja itsenäisempää. Ei edes tunnu siltä, että olen töissä, sillä tämä on pikemminkin elämäntapa.

Syksyllä, kun Jessican kuopuskin menee päiväkotiin, tilan työt siirtyvät yhä enemmän hänen vastuulleen. Jessica aikoo keskittyä ainakin turismin kehittämiseen.

– Minulla on paljon intoa ja ideoita. Mutta pystynkö toteuttamaan ne kaikki?

Jessica näkee isästään, että tämä on nauttinut työstään ja halunnut tehdä kaiken sukutilan eteen. Sama palo on siirtynyt tyttäreen.

– Isän tavoin ajattelen, että tila on meillä lainassa. Tehtäväni on huolehtia siitä mahdollisimman hyvin, kunnes luovutamme sen taas eteenpäin.

Schwarzenegger-kukon kaitsema parvi pyöräyttää munia naapureillekin. ”Eläimillä täytyy olla jokin tarkoitus”, Jessica sanoo. ”Olen iloinen ja ylpeä joka kerta, kun ihmiset näkevät, miten hyvin eläimemme voivat.”
Julkaistu: 11.9.2020
Kommentoi »