Meidän talo

Sibeliuksen unelmakoti Ainola oli aikaansa edellä

Sibeliuksen unelmakoti Ainola oli aikaansa edellä

Sibeliuksen perheen unelmatalon ulkoseiniä varten hankittiin  viisi kilometriä honkahirsiä. Ainolaan tilattiin myös aikansa harvinaisuus: vesiklosetti.
Teksti Meidän Talo
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto
Mainos

Näkymä Tuusulanjärvelle ja vihreä takka. Molemmat Jean Sibeliuksen toiveet toteutuivat Ainolaa rakennettaessa. Nikkaroinnista innostunut Aino Sibelius taas halusi kellariin verstaan höyläpenkkeineen. Hän myös suunnitteli kotiinsa monia huonekaluja ja piirsi Ainolan saunan.

Epäkäytännöllisenä pidetty Jean yllätti kaikki suunnittelemalla salin nurkassa olevan kulmahyllyn, jossa säilytettiin nuotteja ja jonka päälle sopi säveltäjästä tehty rintakuva. Lahjaksi saadusta veistoksesta ilmeisesti puuttui Sibeliuksen mielestä jotain, sillä hän sujautti sen käteen hevosenkengän.

Ainolassa yhdistyvät aivan erityisellä tavalla juhlallisuus ja kodikkuus, luovuus ja arki. Nuori arkkitehti Lars Sonck onnistui suunnittelemaan Sibeliuksen perheelle talon, joka toimi niin kotina kuin suuren säveltäjän työtilana.

Jean ja Aino Sibelius nauttivat päiväkahvia tyttärensä Ruthin kanssa Ainolan ruokasalissa 1915. Parikymmentä vuotta kuvan ottamisesta seinän takana olevasta lastenhuoneesta tehtiin kirjasto ja seinään puhkaistiin oviaukko. Tämä ja aloituskuva: Helsingin kaupunginmuseo/ Sundström Eric

Takaisin luontoon

Aino ja Janne haaveilivat omasta mökistä jo kihlausaikanaan, mutta unelma toteutui vasta vuonna 1904, kun Villa Ainola valmistui Järvenpäähän.

Tuusulaan kasvavaa perhettä olivat houkutelleet taiteilijaystävät ja sukulaiset, jotka jo muutamia vuosia aikaisemmin olivat muuttaneet pois Helsingin hälinästä ja houkutuksista. Halosenniemeen oli noussut taidemaalari Pekka Halosen komea hirsinen ateljeekoti. Suvirantaa isännöi Ainon veli, taidemaalari Eero Järnefelt. Kirjailija Juhani Aho, taiteilijayhteisön primus motor, taas asui perheineen läheisessä Aholassa.

Mikäpä olisi hauskempaa kuin asua lähellä hyviä ystäviä ja naapuriapua luonnon helmassa mutta hyvien junayhteyksien päässä Helsingistä. Tuusulassa 38-vuotias säveltäjä saisi kauan kaivattua työrauhaa.

Ainolan luonnonkaunis tontti oli säveltäjälle äärimmäisen tärkeä, ja siellä valmistuivat monet hänen tärkeimmistä teoksistaan, muun muassa viisi sinfoniaa.

Uusimpia kotkotuksia

Talon paikka löytyi Jean Sibeliuksen ja Eero Järnefeltin yhteisellä hiihtoretkellä. Sibeliukset ostivat itselleen vajaan hehtaarin kokoisen, Järvenpään kartanoon kuuluneen tontin vuoden 1903 lopulla, vaikka 32-vuotiasta Ainoa yksinäinen paikka arvelutti.

Jean Sibelius tilasi talon piirustukset uransa nousuvaiheessa olevalta Lars Sonckilta, joka oli suunnitellut useita hirsihuviloita yksityishenkilöille. Sibeliuksille hän piirsi jyrkkälappeisen, pärekattoisen hirsirakennuksen ja sijoitti sen rinnetontille siten, että osa kivijalkaa nousi suoraan kalliopaadelta. Tämä antoi kokonaisuudelle ylimääräistä korkeutta ja avasi samalla järvinäkymän saliin.

Kivijalka valmistui loka-marraskuussa 1903. Ulkoseiniä varten hankittiin viisi kilometriä honkahirsiä. Lähitiloilta tilattiin päreitä talon ja liiterin katteiksi sekä pellavakuitua ja sammaleita hirsien tilkkeeksi. Helsingistä tuotiin rautatavaraa, kaakeleita ja keittiön hellauuni. Sibeliusten edistyksellisyydestä kertoo rahtilasku: ”Haettu Järvenpään asemalta 1 kpl klosetti”. Tosin klosetti oli ajalle tyypillinen suljettu järjestelmä, johon vesi piti tuoda ja viedä käsivoimin. Viemäriähän Ainolassa ei tuohon aikaan vielä ollut.

Rakennustyöt käynnistyivät helmikuussa 1904 kolmentoista kirvesmiehen voimin ja rakennusmestari Rikhard Laineen johdolla. Töitä riitti seitsemän kuukauden ajaksi.

Sibeliukset tyttärineen muuttivat Ainolaan syyskuussa 1904. Tupaantuliaiskahveille kutsuttiin naapurit ja ystävät. Juhani Aho toi juhlapöytään pulskan hauen.

Jean Sibelius "kuuli" värit. Ruokasalin takka syntyi tuusulalaisen savenvalajan vihreiksi lasitetuista tiilistä. Vihreä edusti säveltäjälle F-duuria.  Salin nurkassa oleva kulmahylly on säveltäjän itsensä suunnittelema. Siinä säilytettiin nuotteja. Hyllyn päällä on Sibeliuksen rintakuva.

Aluksi tuli vilu

– Ainola on hyvin monimuotoinen hirsirakennus, kun sitä vertaa esimerkiksi Halosenniemeen. Rakentajat osasivat asiansa, Ainola on hyvin tehty talo, sanoo Sibeliuksen tyttärenpoika Severi Blomstedt.

Hän on ammatiltaan arkkitehti ja tuntee talon perinpohjaisesti. Mies on suunnitellut myös rakennuksen peruskorjauksen. Ensimmäisenä talvena lämpö laski Sibeliuksen työhuoneessa kymmeneen asteeseen, sillä laudoittamaton rakennus ei pitänyt lämpöä kylliksi.

– Luonnonhirsi halkeaa helposti kuivuessaan ja menettää tiiveyttään. Syntyi vetoa, ja hirsiseiniä jouduttiin tilkitsemään lisää, Blomstedt selvittää.

Myöhemmin työhuoneen seiniin laitettiin vielä pinkopahvit, ja huone tapetoitiin. Sitten siellä saattoi työskennellä talvellakin.

– Sisätiloja ei koskaan tapetoitu laajemmalti, sillä Sibeliukset olivat mieltyneet paljaisiin hirsipintoihin. Myös katon pyöröhirret jätettiin näkyville, samoin puupintainen lankkulattia.

Ainolan ytimessä oli ruokasali oleskelunurkkauksineen, vihreine takkoineen ja länteen avautuvine ikkunoineen. Sinne sijoitettiin Ainon suunnittelema ruokapöytä tuoleineen.

Avoportaat yläkertaan Sonck sijoitti huoneen ikkunan vastaiselle seinustalle, ja näin tilaan ei syntynyt turhaa läpikulkua.

Pirtistä huvilaksi

Vuoden 1904 Ainola oli ulkoasultaan hyvin erinäköinen kuin nyt. Rakennuksessa oli pärekatto ja sileiksi veistetyt paljaat hirsipinnat. Lyhyiksi salvotut nurkat osoittavat, että ulkoseinät oli alunperinkin aiottu lautaverhoiltaviksi. Pyöröhirsiä oli käytetty lähinnä hirsiparvekkeissa, jotka oli tuettu alapuolisilla vinottaistuilla.

– Rakennus edusti uutta tyyliä, jugendia, jossa oli kuitenkin Sonckin persoonallinen leima. Ainoastaan hirsiparvekkeiden luhtimaiset aukotukset sekä kirjaston pieniruutuiset ikkunat viittasivat kansanomaiseen rakennusperinteeseen, Blomstedt tiivistää.

Talon ilme muuttui dramaattisesti, kun se sai vaalean pystylaudoituksen kymmenen vuotta valmistumisensa jälkeen. Kun vielä pärekatto peitettiin punaisilla tiilillä vuonna 1932, Ainola sai nykyisen, mannermaisen ilmeensä.

Hirsipinnat verhoiltiin vaalealla laudoituksella 1914– 15, ja pärekatto vaihtui tiiliseen 1932. Järvimaisema oli tärkeä Jean Sibeliukselle.  Ainolan pohjapiirros: Severi Blomstedt/Ainolasäätiö

Ainolaa muokattiin tarpeiden mukaan

Hirsirunkoista taloa oli helppo muokata kasvavan perheen tarpeiden mukaan. Pian tyttäriä oli jo viisi, ja tilaa tarvittiin välttämättä lisää – ja perheen päälle työrauhaa.

Jeanin työhuone siirtyi yläkertaan vuonna 1911. Sinne tehtiin lisäksi vierashuone ja vanhempien makuuhuone. Jeanin työhuoneen avarretusta ikkunasta oli näkymä Tuusulanjärvelle.

Talon itäsivulla olevaa keittiötä ja palvelijoiden huonetta sekä pääoven edessä olevaa kuistia laajennettiin Sibeliuksen 50-vuotisjuhlallisuuksia varten vuonna 1914–15.

Vuonna 1935 lastenkamaria ei enää tarvittu, ja siitä tehtiin kirjasto. Ainolaan ei tullut juoksevaa vettä Jean Sibeliuksen elinaikana, vaan vesi haettiin kaivosta. Sähköt taloon vedettiin vuonna 1919, mutta sähkölämmitys asennettiin vasta 1960-luvulla yhdessä vesijohdon kanssa. Puhelin talossa oli heti alusta alkaen.

Jean kuoli 91-vuotiaana vuonna 1957. Aino eli Ainolassa vielä 12 vuotta, aina kuolemaansa asti vuonna 1969. Heidät molemmat on haudattu Ainolan tontille.

Teksti Maria Hakola

Lue lisää:

Latu ratkaisi tontin paikan: tällainen on Aino-Kaisa Saarisen unelmatalo

Tältä näyttää Irwin Goodmanin Ryysyranta nyt

Sinivalkoista sisustukseen: Suomi 100-juhlavuoden uutuudet

Julkaistu: 28.2.2017
Katso myös nämä